DER MISANTHROP

(At least) A Year of artblock

2012-01-04T23:33:00.001+02:00

Että terve vaan. Ja voi olla pitempäänki, mut nyt on vähintään vuosi sitä, etten oo piirtäny, tai siis SAANU piirrettyä mitään kummempaa. En vaan ymmärrä, et mikä ihme vaivaa? Mihin miun luovuus on kadonnu? Mihin miun taiteellisuus on kadonnu? En jotenki edes inspiroidu enää. En oo tässä vuoden sisään kyllä kirjotellukkaan tarinaa aka fanfictionia varmaan yhteensä edes about sivua, kahta enempää. Musiikkikii jotenkii... ei oo enää sellasta et en voi elää ilman musiikkia, vaikka toki kuunnellessa tulee sillon tällön niitä feafgkejgbekgbekgneql-momentteja koska ei pää kestä ku kuulostaa NIIN HIENOLTA, mut kuuntelen nykyään tosi harvoin. Lähinnä autossa. Enkä nyt oo kohta viikkoon jaksanu sieläkään. Siskot kuuntelee musiikkia oikeesti koko ajan, ja ku kuulen ite ni tekee mieli mut sit en kuitenkaa jaksa.

Tältä näytti miun parin kuukauden takanen lista piirretyistä töistä ja sivumääristä, eipä tolle viime vuodelle sit tullu lisää ku yks tarina DÄ-sarjakuviin*:

MCR = My Chemical Romance fanart
DÄ = Die Ärzte fanart
LEB = Little Emo Bird
Micro = Micro the Insane Murderer

PIIRROKSET
2007: Yhteensä 25, joista 12 liittyy MCR:ään.
2008: Yhteensä 15, joista 7 liittyy MCR:ään.
2009: Yhteensä 10, joista 2 liittyy DÄ:hän.
2010: Yhteensä 7, joista 6 liittyy DÄ:hän.
2011: Yhteensä 2, joista molemmat liittyy DÄ:hän.

SARJAKUVAT
2007: Yhteensä 6 sivua, eli 2 tarinaa + 5 comiclike-piirrosta - kaikki liittyen MCR:ään.
2008: Yhteensä 14 sivua, joista 2s MCR (1 tarina), 5s LEB (3 tarinaa) ja 7s Micro (2 tarinaa).
2009: Yhteensä 15 sivua, joista 12s DÄ (4 tarinaa), 1s LEB (1 tarina) ja 2s Micro (1 tarina).
2010: Yhteensä 3 sivua, DÄ (2 tarinaa).
2011: Yhteensä 6 sivua, joista 5 s DÄ (2 tarinaa*) ja 1s random sarjakuva.

YHTEENVETO
2007: 25kpl ja 6s
2008: 15kpl ja 14s
2009: 10 ja 15s
2010: 7 ja 3s
2011: 2 ja 6s

Sellasta.
Jotenkii välilä tuntuu et se johtuu nettiriippuvuudesta. Tai siitä et kyllästyn nopeesti ku haluunkii tsekkaamaan jotain netistä. Eilen pelasin ihan innolla Sims3:sta, ja tänään oisin voinu myös mut ku olin kolunnu netin läpi tuli sellanen "turhautunu ahistus", et "en haluu pelata, haluun tehä jotain netissä!", mut ku netissäkään ei ollu/oo yhtään mitään tekemistä. Aina istun koneella silti, ja keksin jostain tekemistä vissiin mut en ymmärrä et mitä teen ku... emt, selailen vissiin vaan ilman mitään sen ihmeempää tulosta. Ihan tyhjänpanttina siis vaan pyörin netissä ja kuolen tylsyyteen enkä jaksa tehä mitään oikeeta juttua esim. pelata tai piirtää.
Tälleenkii ku kirjotan blogiin ni saatan samalla käyä pyörii foorumeilla ja vaikka missä ku jotenkii en "malta" et pääsen sinne, en meinaa pystyy keskittyy tähän ku iskee sellanen NYT SINNE -moment. Muutenkii ootan koko ajan jotain tapahtuvaks. Ku oon töissä ni ootan tavallaan koko ajan et kuulen et joku ajaa autolla pihaan tai tulee sinne, enkä tiiä miks koska viihyn yksin. Paitsi jos kello on "liikaa" miulle ni sit en haluu et kukaan tulee pohtimaan et kuin kauan oon ollu siellä tai jotain :D Kotona ootan koko ajan et ovikello soi, jossain päin nettiä on jotain kivaa esim. uusia viestejä sivustoilla, uusia viestejä foorumilla, mitä tahansa uutta, ja jotain "tekemistä" tai jotain.

Mut sitä en tiiä mistä johtuu etten jaksa enää keskittyy mihinkään tai alottaa mitään. Syksysin se on syysmasennus, mut voiko se perimmäinen syy olla lääke, vaikka oon syöny samaa 3½ vuotta? Tuossa yks päivä iski sellanen olo et en haluu enää syödä sitä, mut en tiiä, lääkäri sanoo et pietään vaan et plaaplaaplaa. Ei siinä mitään näkyvää sivuoiretta oo ollu, mut ois kiva tietää tuleeko tää levottomuus ja muu siitä vai ihan jostain muualta miusta itestäni.

Anyway. Äsken tuli taas sellanen olo et ei kettu en jaksa, olin suihkussa ja kuivasin lattian ja taas ihan randomilla iski päähän et ei perrrrrr tätä päätä, ja et kuolen varmaan aika nuorena jos oon nyt vasta 20 ja useinkii tuntuu et haluun repii pääni irti koska en kestä näitä ajatuksia. Ja ku en saa niitä niiku pysäytettyä, ne vaan liikkuu ja liikkuu ihan omin päin. Aivot käy tavallaan ylikierroksilla, ja sit ku yritän pysäyttää ni alan pohtimaan sitä et ajattelin pysäyttää ne ajatukset, ja tulee kauhee oravanpyörä et pohdin sit sitä et pohdin lopettavani ajattelun ja tuntuu et pää räjähtää koska en kykene ja ajatuksia vaan liikkuu eessun taassun. Tai sit toistan repeatilla "en ajattele mitään en ajattele mitään en ajattele mitään".

Oikeesti joskus pelottaa et teen itelleni tai muille ihmisille jotain siks et vaan "napsahtaa" päässä ku ei enää kestä.

Oon oikeestaan koko ikäni vierastanu ruumiillista naamaani ja tavallaan muutenkii elelly poissa tästä ulkopuolisesta maailmasta. Oon aina rakastanu leffoja, ja siis ihan aina leffateatterissa käydessä sen jälkeen olo on ku jollain päähenkilöllä tms. En silleen tiedä ees et miten, kai pääasiassa henkisesti, ja ku en koskaan ajattele tätä ruumiillista puolta miuna ittenäni ni tavallaan myös ruumiillisesti on sellanen olo vaikkei silleen suoraan. Tavallaan tuntuu et se säteilee myös ulkopuolelle niin, et muut näkee sen miun pään sisällön ja sen maailman. Ajatellaan vaikka tätä uutta Sherlock Holmes A Game of Shadows -leffaa, jota oon tässä fanityttöilly kohta sen viikon ku kävin kattoo sen leffassa torstaina. Leffan jälkeen (ja edelleen paikotellen) olo on niin Holmes, luulen tavallaan et kaikki eleeni ja kaikki on niiku Holmesilla (ja nimenomaan HOLMESILLA, ei näyttekijällä vaikka nimenomaan RDJ:n Holmesista kyse), ja samalla vaikka tallaan Savonlinnan katuja ni päässä liikun... emt, en tiiä, en keskity siihen, vaan siihen MITEN liikun ja elän siis päässä koko ajan jotain Holmesia. Aika ajoin palaan tänne planeetalle ja jossain välissä kerkesin luoda elämänkertanikii tälle planeetalle, ja se on tylsää. Mieleen tulee paljon asioita ja tossakii yks päivä työpaikan huussissa tuli sellanen random "miks oon ikäänku luonnon vikatikki? Tai sellanen jämäkappale, epätäydellinen, virhearvio, sellanen jolle on sit tullu kaikkee henkistä ja ties mitä vaivaa?", ja usein mietin millasta ois olla ihan TERVE. En jaksa ku koko ajan vainoharhailen ja pelkään, ja ku ne ajatukset juoksee ittekseen ilman et ohjailen niitä.

Nyt on ollu parempi ajanjakso taas sen epätodellisen olon suhteen, varmaan jokapäiväset päiväunet töistä tullessa on ollu helpottava tekijä. (Nukuttaa aina päivällä vaikka oisin minkä verran nukkunu, yöllä ei yhtään.) Ja nyt ku oon menny kuuteen töihin, ni oon useina iltoina käyny nukkumaan siinä 21-23 välillä, loppuviikkoo kohen menny lähemmäks kahtatoista (ei taho millään pysyy unirytmi kuosissaan...), ni heräilen AINA ensin 1:ltä, sit 3:lta, ja 5:15 soikii kello. Siis joka yö. Viime viikolla kans heräsin yhtenä yönä puol 4 yöllä enkä saanu enempää unta, pyörin puoltoista tuntii sängyssä mut nousin sit ku en nukahtanu, seuraavana yönä heräsin sit 4:ltä enkä taaskaan saanu unta enempää joten nousin vaille viis. Niin outoa, koska en KOSKAAN heräile tolleen unesta, paitsi päivisin kyllä joko valon tai hälinän takia. Mut nytkii nukuin viime yönä melkeen 12h ku olin tän päivän kotona enkä päivällä heräilly ollenkaan ku vaan jos koira tuli jaloksiin nukkumaan. Kävin nukkumaan vasta joskus 4:ltä yöllä koska innostuin vähän simssistä, ja sen jälkeen katoin vähän telkkaria, ja olin liian hyper simssin innostamana et oisin ees heti kyenny nukahtamaan; ja heräsin vasta kolmen aikaan iltapäivällä. Olin myös pe-su kotona, ja siis joka ilta se siirty tunnilla parilla eteenpäin nii et su-ma yönä nukahin vasta joskus 4-5 aikaan. Yöllä ei vaan väsytä, päivällä aina. Jos herään hyviltä yöunilta (aamu)päivällä, nukahan silti herkästi jos makoilen sängyssä.
Noina kertoina ku oon yöllä heränny, oon vaan havahtunu siihen et oho, oon hereillä. Yks yö havahuin yhtäkkiä et oho on silmät auki ja oon ihan hereillä, oli vähän hassua, ku oikeesti vaan yhtäkkiä "heräsin" siihen et oli silmät auki ja kattelin kattoon.

Jaa. Mitäs tässä muuta. Emt jotenkii en vaan tunne kuuluvani tähän maailmaan, tähän kroppaan, tähän vuosisataan, -kymmeneen, -tuhanteen... mihinkään. Haluun mihin tahansa muuhun maailmaan ku tähän. Tää on tylsää. Ja sen takia monesti iskee sellanen "todellistuminen" ja EN HALUA -olo. Koko ajan elelen päässäni ja oon vähitellen alkanu valumaan tänne todellisuuteen, enkä haluais, koska en haluu et tää on se todellisuus. En kyllä tiedä mikä se maailma miun päässä on, en oo koskaan nähny sitä, siellä vaan oon 24/7 ja aika ajoin tipahan hetkittäin pois, viime aikoina useemmin. Tai sitten oon tulossa hulluks ja... emt. Välilä oikeesti tulee sellanen olo et meen kohta lobotomiaan tai johonkii ku en kestä tätä päätä ja tätä ajatusmaailmaa, ku jotenkii... todellisuuden tajuaminen hämärtää vaan sitä (todellisuutta) ja lisää kysymyksiä herää, ja tekis miel vaan tappaa ittesä siks et tuntuu ettei jaksa enää montaa kymmentä lisävuotta elää tän pään kanssa, etenkii ku koko ajan useemmin ja useemmin tiedostaa ulkosen puolensa, välttelee peilejä ja toisinaan häiriintyy omasta puheäänestä eikä haluais puhua koska EI SE OLE MINÄ. Ja sit aina putoaa tänne ja tajuaa, et no can do. Jotenkii melko ahistavaa. Samalla sitä ajattelee et ei näin voi elää, joko ois parempi vaan hups, kuolla, tai ottaa lobotomia tai jotain lääkkeitä jotka hävittää sen persoonallisuuden, koska... EI NÄIN VOI ELÄÄ. Enkä tiedä onko tälle lääketieteessä enää ees olemassa mitään termiä tai "hoitoa" tai mitään. Enkä halua ees syödä lääkkeitä tän jälkeen, voisin mielellään lopettaa jo nykysen. Ja tästä en jaksa lääkärille puhua edes, siis ylipäätään identiteettikriisistä ja muusta mitä käyn läpi, koska emt jotenkii vaan ärsyttää, ku ne on aina vaan lääkekontrollikäyntejä ja tuntuu et aika vaan loppuu aina ja se kumoo ne jollain syysmasennuksilla ja "ehkä se on mitä sie oot", muutenkii se on vähän höperö vaikka hyvä lääkäri (psykiatri) muuten kyllä onkii. Mut jotenkii ei vaan jaksa ja tuntuu ettei tätä ota edes lääkäri tosissaan koska ejbnjrnhjwrnhjwrk emt.

No One Lives Forever!

2011-12-08T22:45:00.001+02:00

Ei miul muuta ku et pakko hhhhhhhypettää koska jaksoin tutustua viimeinkii Oingo Boingoon, eli Danny Elfmanin entiseen bändiin. Elfman on miun suosikki elokuvasäveltäjä, ja rakastan Tim Burtonin leffoja, ja kaikissa paitsi kahessa Burtonin leffassa on Elfmanin musiikit ja Burton + Elfman (+Depp) on jotain parasta ikinä.

Oon niin koukussa tähän biisiin nyt!

Oingo Boingo - No One Lives Forever

<p>&amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;br&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;nbsp;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;amp;amp;amp;amp;gt;&amp;amp;amp;lt;/p&amp;amp;amp;gt;</p>

No One Lives Forever live Farewell-konsertista
Nää on ollu kans aivan sikahyvä livebändinä!

"Hauptsache, irgendwer"

2011-12-04T22:28:00.001+02:00

Voi hyvä ihme tätä. Viime sunnuntai oli aivan järkyttävä, olo oli niin suolesta revitty ku olla ja voi. Ja viime viikko muuten olikii sit jo paljon parempi ja oli pitkästä aikaa hyvä olo. Tänään se on sit palannu taas, enkä tajuu miks. Ei taas tunnu miltään, ja en oo ees ihan varma et mitä tässä nyt on edes tai mitään. Tai silleen... jotenkii vaan tää ulkokuori ottaa aivoon. Ku tuntuu, et oon nyt 20 ja en oo koskaan ollu sinut tän kanssa, oikeestaan, ni miten muka kestän seuraavat vuoskymmenet? Ku elelen muutenkii koko ajan tavallaan omassa maailmassani, tässä maailmassa teen vaan ne mitä nyt on, no, pakko. Tää on jotenkii niin tylsää tai jotain. Ku herään aamusin töihin, oon töissä, tuun kotiin, meen koneelle ja/tai nukkumaan, herään, meen koneelle tai katon telkkaria, käyn nukkumaan, herään töihin... et tässä ei oo mitään sisältöä eikä tähän voi edes saaha sisältöä ku ei oo sellasta mitä tähän vois ees saaha. Kaikki se on olemassa jossain muualla ku tässä maailmassa.

Pääsen pois tästä ku katon elokuvia, luen sarjakuvia, luen kirjoja... no, teen kaikkee muuta. Sit töissä jotenkii ajatus "lepää" eli ei todellakaan lepää vaan vaeltaa. En oo nyt jaksanu ees radiota kuunnella ku sieltä tulee NRJ:ltä pelkkää roskaa, mikä osaltaan saa miut aggressiiviseks ku ei jaksas kuunnella koko ajan jotain mussuttavia poppareita. Ja oon nyt myös kokeillu et toimiiko homma nopeempaan ilman radioo. Muuten kuuntelisin DÄ:tä mut ei oo mitään millä kuunnella. Ellei sitten...hmm.
Joo, siirryin Radio Novalta NRJ:iin koska suomalaiset iskelmät jos mitkä saa miun pään hajoamaan. En vaan tajua ja on niin hemmetin raivostuttavaa ku suomalainen ei osaa laulaa muusta ku epäonnistuneesta rakkaudesta typerän musiikin päälle jollain typerällä äänellä, mikä on kaikilla miehillä keskenään ja kaikilla naisilla keskenään sama. Ei vaan yksinkertasesti pää kestä sellasta PASKAA.
Ja radiotakii kuuntelin vaan siks et saisin tosissaan ajatukset pois, no, omista ajatuksistani. Ku ne tosissaan vaeltaa ihan omin päin ja saan toisinaan kauheita ahistushetkiä töissä ku tajuun jotain itestäni tai elämästäni tai tästä maailmasta. Sen ja syksyn takia ollaan nytkii tässä jamassa taas. Ni sit ku soi musiikki ni en keskity omaan päähän vaan siihen musiikkiin, joka on 90% roskaa, ja pohtimaan sitä ja musiikkia yleensäkii. Ompa muuta ajateltavaa ku oma pään sisältö.

Mut oon viime aikoina ruvennuyhtäkkiä aina vaan useemmin tipahtelee maan pinnalle. Oikeestaan vois sanoo et elän niiku pääasiassa haahuillen ilman et ajattelen mitään erityistä. Tavallaan tyhjäpäänä. Ja sit ku ajattelen ni ajattelen TODELLA pitkälle ja sit sekotan pääni ku menee kirjaimellisesti maailma aivan sekasin. Oon niiku nyt alkanu tavallaan hahmottaa todellisuutta kunnolla ja sitä, kuin tylsää tää oikeesti onkaan. Ja kuin tyhjää miun elämä on. Ollu kaikki nää 20 vuotta. Siihen on mahtunu enemmän pahaa ku hyvää, ja tuntuu et se hyvä on piiloutunu johonkii kiven alle nii syvälle et on jo maatunu sinne yli kymmenen vuotta sitte. Kuollu ja kuopattu. Ku tää ns. "huono onni" se vaan jatkaa jatkamistaan eikä mistään tuu mitään. Ja onnikii käsitteenä on aika... hatara. Jos oikein toivoo ni jotain tapahtuu, jos oikein pelkää ni niin saattaa tapahtua, tavallaan tekee alitajusesti ite toteuttamaan sen. Puhun hyvästä ja huonosta onnesta mut en usko suoraan onneen enkä kohtaloon tai mihinkään. Mut silti tuntuu et ei tää kaikki voi tulla vaan miusta itestäni, ku tekisin mitä vaan ni tuntuu et aina se menee päin. Jos oon optimisti ja tosi innoissani jostain, se menee penkin alle ja joudun pettymään. Siks ois fiksumpaa olla realistinen pessimisti ni ei tartteis pettyä. Mut AINA ku erehyn innostumaan jostain oikein kovasti, niin ei tapahtu ikinä.

Mitä kohokohtia miun elämässäkii on? En tiiä, varmaan ne kaks MCR:n keikkaa ja Yellowcardin keikka? Ne hetket ku oon löytäny MCRn ja DÄ:n? Oon aina keskiverto ihminen ellen huonompikii, en osaa mitään koskaan parhaiten ja vaadin iteltäni liikaa koska perfektionisti on paras ystävä ja pahin vihollinen...

Mut se mitä tähän olin alunperin tulossa ranttaamaan, oli se et tosiaan tää ulkokuori. Tää on jo sadas postaus tästä aiheesta näin lyhyen ajan sisällä. Mut nytkii kuuntelen Ärztee ja ei taas tunnu miltään. Rakastan näitä niin paljon et sattuu, mut nyt on taas tällänen en-tunne-mitään -ilta. Tosin varmaan jotain vaikutusta TAAS 3h yöunilla ku en saanu unta ennen kolmee...
Mut jotenkii en vaan voi ajatella tätä ulkokuorta miuna. Nykyään tiedostan itteni niin herkästi, ja sit putoon aina maanpinnalle ja tulee olo et vois mennä sen maanpinnan alle. En haluu näyttää tältä. Mut mitä tälle mahan? En mitään. Ei tätä voi myydäkkää ja ostaa tilalle uutta naamataulua. En edes tiedä miltä haluisin näyttää tai näytän oikeesti sisältäpäin. Tiedän sit ku nään sen. Mut yhä useemmin tuntuu et ihan melkeen kuka tai mikä vaan kelpais, ku vaan se ei ois tää.

"Du wärst gern wie sie, du wärst gern wie er
Du wärst gern jemand anders, hauptsache, irgendwer"

(You would like to be more like she, you would like to be more like he

You would like to be someone else, just anyone else)

->FARIN URLAUB - PORZELLAN<-

Jaa. Huomenna meen sit myöhempään töihin. Sain viikko sit sunnuntaina (ku yritin nukkuu, tietty!) kaks major-inspiraatiota. Ehkä vois yrittää toteuttaa niistä toista. Se ku ei vaadi mitään mallikappaletta. Mallista piirtäminen on ollu niin vaikeeta viimeset pari vuotta ku ei kykene keskittyy ja kaikesta tuntuu olevan veto poissa ja kaikki on nii vaikeeta. Huoh...

More angst than you can ever handle (Seasonal affective disorder)

2011-11-27T01:30:00.001+02:00

Voi ketun kettu. Tätä kaamosmasennusta nimittäin. Tätähän se on ku aina syksyllä mieliala laskee ku lehmän häntä vaikka lääkkeitä syön. Viime syksynä luulin et johtu siitä et vaihoin Cipralexista ihan samaan lääkkeeseen mut vaan halvempaan merkkiin. Tää selittää myös nää viimeaikaset mielialan vaihtelut ja epätodelliset olot ja kaiken.

Ekaa kertaa kaamosmasentuilin vissiin joskus -08? Koko -06 ja -07 meni vähän masennuksen kynsissä muuteskii. Sillon ku kesä (08) alko menee ohi, oli pelkoja vaikka muille jakaa ja sit vähitellen alko tulee sellasia hämäriä olotiloja ettei vaan tajunnu mitään. Muista istuneeni sängyssä, katelleeni julisteita ja ajatelleeni ymmärtämättä, et miten voin olla MCR-fani? Niin outoa ku tulee olo et ihanku poistus pään sisältä hetkeks ja leijailis jossain tiedottomuudessa ilman tajuttomuutta.
-09 se tais olla sitä et koulussa vaan alko yhtäkkiä ahistaa ja en vaan kyenny menee enää huoneesta muualle ku keittiöön ja vessaan (asuin koulun asuntolassa). Ja sit siinä tammikuussa -10 lopetin koulun ku ei vaan jotenkii jaksanu enää.
-10 olin vissiin töissä ja sillon se tais mennä just siihen et mietin et voiko se lääkkeen vaihto tehä tän. Vai oliko se sillon se et en saanu 15mg reseptiä mistään, joten piti ostaa 10mg purkki josta söin sit 1½ tablettia aina.
Nyt ollaan sit syksyssä -11 ja voi vitsit ku tykkään. Not.

Miulla nää oireet on aina ihan perrrrsiistä kotosin. Yleensä se menee siihen et illalla vaan valvoo ittesä kiusaks ku ei huvita mennä vaan nukkumaan vaikka tietää et aamulla väsyttää ja ihan liikaa. Etenkii illalla ja yöllä se on pahimmillaan, et on vaan ärsyttävä fiilis koko ajan. Ei saa mitään aikaan ja kaikki tuntuu entistä vaikeemmalta. Töissä ei tahtos jaksaa ja viikonloput menee nukkuessa.
Alkaa vissiin sit tuolla epätodellisuuden tunteella, joka laajenee sit vähitellen elämän"inhoon" ja siihen et tuntuu et eläminen on vaan niin rankkaa ja mieluummin viettäs ajan vaan sängyssä makoillen. Ei vaan jaksas lähtee mihinkään. Ja sit sitä alkaa oottamaan vaan vapaapäiviä koko ajan ja laskemaan kuukausia ja viikkoja ja päiviä siihen ku jää taas työttömäks. Syksysin kaipaan aina omaa "vapaa-aikaa" eli ts. tänä päivänä se tarkottaa sitä työttömyyttä. Vaikka en saa työttömänä rahaa.
Keväällä taas olotila kohonee ja alan saamaan aikaan paljon enemmän. Tosin tää kevät ja kesä meni vähän ohi. Sen vaan muistan et olin alkutalven kotona mut sit olin taas keväällä töissä, ja keväällä alkaa kaikki maistumaan joten töissä oli ihanaa ja sit ku työt loppu ni olo oli vaan et "EI VIELÄ! Haluun tehä vielä töitä! En haluu vielä "lomalle", en tarttee "lomaa"!!!". Sitä sit oltiin sieltä huhtikuusta heinäkuuhun työttömänä. Aka omaa lomaa pitämässä.

Mut oikeesti vihaan näitä syksyjä. Kirkasvalolamppu vois toki auttaa mut ne on vissiin taas sellasia miljoona euroo maksavia hökötyksiä.

En kans jaksa ku jotenkii tuntuu etten osaa nauraa. Tai siis tää syksy on vieny myös tunteet mennessään ja tuonu tän masennusjutukkeen tähän päälle koska pääkopassa on taas kaikki sekasin ja olo on et hartain toive on et ois esim. terve. Oon kattonu nyt kolme kertaa viikon sisään leffan Breakfast on Pluto koska se oli pitkään, pitkään aikaan leffa, joka oikeesti herätti jotain tunteita. Kaikki muut on ollu sellasia "mjjjaaaa ihan okei en tunne mitään..?" vaikka oisin tienny et oli hyvä leffa. Silti en vaan saanu minkäänlaista tunnetilaa esille.
Mut tänään tuli taas ilmi et en naura. Rakastan nauramista ja nauran ku joku nauraa, mut en tiiä nauranko aidosti. Se tavallaan on jotain tekonaurua, et naurattaa ja nauran mut en aitoo naurua. Haluisin pitkästä aikaa ihan oikeen nauruhepulin mikä tuntus siltä et tukehtuu ja maha kuolee eikä saa henkee, mikä tuntuu inhottavalta mut on myös ihanaa ku vaan nauraa ja nauraa eikä saa lopetettua, ja sama juttu naurattaa uuelleen ja uuelleen. En oo nauranu pitkään pitkään aikaan silleen. Ja kaipaan sitä. Mut toisaalta kaipaan myös et ois joku jonka kaa nauraa nii, koska ei ole enkä yksinään nauramista harrasta. Nauran mut siinä ei ole tunnetta mukana, en vaan tunne nauravani aidosti.

Emt tunteet niiku surkastuu tai jotain? Vai onks se vaan tää hemmetin syksy?

Haluisin myös piirtää tunnetilojani ja esim. tätä syysmasennusta, mut ku en osaa sellasta. Oon jo kauan halunnu piirtää ns. tunteita paperille, mut en osaa. Ainoo minkä oon saanu paperille oli se ku, olikohan se taas syksy, ja minuu vaan ärsytti joku niin paljon etten pystyny nukkumaan, ja piirsin eritttäin raivostuneen Micron paperille. Se on eka itseilmaseva työ, enkä lisää oo osannu tehhä.

Ja alkaa fanius käymään kans päälle ihan sikana. Jotenkii rakastan vaan Ärzteä nii ketun paljon, et se ahistaa. Pelkään niin paljon sitä päivää ku ne lopettaa. Niillä on tulossa levy ja pitkä (Saksan) kiertue ens vuonna, ja sain kuulla et ne jää vissiin tauolle taas 2013. Pelkään vaan niin paljon sitä päivää ku ne ilmottaa ettei enää jatketa. Jätkät on hitto vie jo siinä 50 vuoden paikkeilla ja ahistaa et ne ei enää haluu kohta jatkaa. Sen tiedän, et ne tulee lopettamaan (ja tod.näk. kuolemaan) ennen ku ite pääsen tuohon ikään lähellekään, mut silti herää kysymys, et mitä sen jälkeen? Miun elämällä ei oo enää sit sisältöä eikä mitään järkeä elää. Miten muka jaksasin elää tietäen ettei Ärzteä enää tule? En mitenkään. Se ois varmaan myös miun loppu sillon. Ja sit ahistun tästä ajatuksesta niin paljon ettei oo tosikaan. Pelkään sitä päivää myös niin paljon, koska pelkään etten koskaan kerkee näkemään näitä. Haluisin niin paljon jollekkii ens vuoden keikalle, mut not gonna happen koska Saksa ja minä Suomessa. Voi perä.

Ja ajattelen tälleen syksyllä et mikä järki, ottais vaan hengen tässä ja nyt ni ei tarttes jaksaa tätä vaikeeta elämää. Eläminen on niin raskasta jotenkii. Syksyllä vaan ajatukset nousee pintaan ja tuntuu et eläminen on liian vaikeeta. Joutuu kestämään tuskaa nii paljon, etenkii henkistä, ja miten ketussa jaksan muka elää vielä montakymmentä vuotta ku en tunne tätä naamavärkkiä omakseni? En pysty seurustelemaan koska miten voisin uskoa et joku tykkäis miusta, ku se näkee tän naaman eikä sitä mikä miun naama oikeesti on, ja et se ei tykkäis miusta itestäni jos se tykkäis tästä naamasta ku oon vankina tän naamarin takana eikä tää naama ole MINÄ? En mitenkään. Usein mietin et kuvittelen itteni pussaamaan jotakuta. Ei vaan onnistu. Ei voi pussata tätä naamaa ja samalla pussata minuu. Ja sit ahistun ku tajuan ettei tää oo sellanen naamari jonka vois ottaa pois ja vaihtaa, vaan tää kaikki muodostuu soluista ja tulee sellanen mitä kettua? -olo ja niiku... olo on niin mitätön, niin olematon, niin epätodellinen, et tuntusko se miltään jos kuolis?

Niin ahistavaa. Ku haluisin tavallaan elää henkisenä olentona mut en ollenkaan fyysisessä muodossa. Miulla on aina se et miun pitää nähdä jotain ennen ku tiedän et se on oikee juttu. En voi nyhjästä tyhjästä. Nykyään mietin ihmisten nimiä ja yritän ettiä sellasta joka kuulostas miulta. En oikein tunnista Aadaa, se näyttää ja kuulostaa todella typerältä. Mut en oo vielä löytäny sitä mikä ois minä. Ehkä se joskus tulee vastaan, en tiedä.
Sama naaman kanssa. En tiedä miltä oikeesti näytän, tiiän vasta ku nään sen. Mut sit samalla ku kattoo etenkii saksalaisia leffoja, näkee ihmisiä ja ajattelee et tuokii on nätti. Ja viimeks tuossa tajusin, et antasin melkeen mitä vaan et voisin näyttää joltain muulta, ihan melkeen miltä tai keltä tahansa, paitsi tältä. Koska tää ei ole mie.

Näin yks yö unta itseasiassa jossa oli tapahtunu joku autokolari. Menin jonku jätkän kaa kattelee et missä. Se oli Turussa samannimisellä alueella ku täällä, mut ihan erinäkönen. Sit näky pari jotain luolaa kalliossa ja verta, ja tajusin et ne luolat oli auton tekemiä "luolia" koska se oli tullu nii kovaa sitä kallioo vasten, et siinä oli pari auton mentävää koloa. Siellä oli paljon verta lumessa, ja mietin jotain et jos se postinkantaja ei ois ollu vuorossa ni se ei ois nyt kuollu, mut se halus välttämättä lähtee.
Olin ite myös vissiin kuollu siinä kolarissa, ja olinkii jonain muuna tyttönä jossain ihme paikassa jossa roikku paljon pyykkejä ja oli pesukoneita, vähän jossain pesulassa tyyliin. Olin se tyttö ja olin ite kuollu kolarissa. Se tyttö meni johonkii kasvoleikkaukseen, ja sit se tuli sieltä tän "miun" naamavärkin kanssa, ja sit se mie tai joku rupes raivoomaan et "Miks ketussa sie halusit kaikista maailman naamoista tuon??? Ei kukaan täysjärkinen ota tuota naamaa!"
Ja se loppu siihen.

En tajua.

Myös tuli sellanen mieleen et ku yhtä leffaa katoin, ja siinä oli pikkutyttö joka pelkäs ja sano isälleen et vaatekaappi hengittää. Lapsillahan on tuollasia "hassuja" pelkoja möröistä sängyn alla ja hirviöistä kaapissa. Tuli vaan mieleen et omat pelkoni ei koskaan jääny sinne lapsuuteen. Miun elämä on ollu jotenkii niin randomeita pelkoja ja huolia täynnä, ja on tavallaan aina se vakiomäärä. Ku yks kaikkoo ni toinen tulee tilalle. Ja ne on usein aivan absurdeja. Miun pahimmat pelot vaihtelevasti oli 7-8 vuotiaana sota, äiti/iskä saa kohtauksen ja tule tappamaan, kuolema ja joku murtovarasmurhaaja talossa. Niitten randomien sängyn alla asuvien mörköjen lisäks, jotka ei ollu edes nii vakavia noihin verrattuna.

En tiiä. Tälläset saa vaan oikeesti sellasen olon, et miltä tuntus olla terve? Miltä tuntus ku ei tartteis 24/7 pelätä jotain? Miltä tuntus ku ei joka asiasta tartteis ajatella kahta puolta, sitä järki puolta ja sitä vainoharhasta tunnepuolta et ENTÄ JOS näin käypikii? Siks tulee välillä sitä oloa, et onko kuolleena sit helpompaa, ku tää eläminen tuntuu olvan nii vaikeeta ja niiku eläminen ois tehty joillekkii tavallista vaikeemmaks.

Pää ei oo koskaan täysin tyhjä. Ois kivaa jos ois joku imukuppi tai tyyliin Harry Pottereitten ajatusseula johon vois vaan tyhjentää päänsä, mut ku ei ni ei. Siellä ne ajatukset vaan velloo ja vetää rallia ja pistää pasmat sekasin. Jonain päivänä ihan varmana sekoan totaalisesti ku en enää kestä tätä omaa ajatusmaailmaa joka tuntuu toimivan omin nokkineen.

Piirtämisangst part 8598240956829062

2011-11-20T22:17:00.001+02:00

Hmmmm. Hämärää. Miulle tulee aika-ajoin piirtämishimo. Joko koskee sarjakuvia tai ihan isompia töitä. Nyt se ois taas tää isompi työ, ja yllättäen joku kiva DÄ-fanart. Miulla on tuolla kansiossa kyllä valmiina jotain hmm-jospa-kokeilis-piirtää-tän-joskus-kuvia, mut en tajuu. Jotenkii alottaminen on niin kauheen vaikeeta. Heti ku meen tonne kansioon ja avaan kuvan, alkaa tulee selasia ns. "hengenahistuksia", hengitän tavallaan normaalia syvempään ja tuntee miten veri vaan lähtee kohisemaan kohti päätä. Tavallaan on jo alkuunsa siinä mielentilassa, ettei tää tuu onnistuu. Tai enemmänkii sellasessa, et ei tähän keskittyminen tuu onnistuu. Ku mietinkii sitä alotusrumbaa et miten viivojen saaminen paperille on niin vaikeeta ku ne näyttää omaan silmään jotenkii teennäisiltä ja rumilta, sellasilta, liian identtisiltä. Tai niiku miun käsialalta ja en haluais sitä, wtf? Haluisin osata piirtää vapaammin ilman tiettyä leimaa. Pitää varmaan yrittää tällä kertaa vääntää tuolla vasemmalla niitä alkuja jos ne tulis sit luonnollisemmin paperille. Ku siis tavallaan ne oikeella piirrettyt viivat (oon oikeekätinen) näyttää liian yritetyiltä ja siltä, et voi "rivien väleistä" lukea et miten oon ollu koko ajan sillä asenteella et en jaksa keskittyy. En tajua mistä tää keskittymiskyvyn puute etenkii alotusvaiheeseen on tullu, koska siis jos alkuun pääsen ni loppu onkii ku leikkiä vaan. Ja ne ääriviivat on kaikista vaikeimmat, mut sit ku ne on paikoillaan ni varjot onkii helpommat väritellä. Mut se alku. Jos sen ajattelu tosiaan pistää veren kohisemaan korvissa, et alkaa iskee sellanen aggressiivinen olo päälle. Ja ku vihaan sitä tunnetta ku ei onnistu, koska iskee kauhee luovuttaja-fiilis ja tuntuu et voisin purra jotakuta tai jotakii. Pitäis onnistua heti koska en kestä ajatusta siitä etten olis täydellinen (mitä tiedän siis etten tietenkään ole enkä voi olla), ja ku tarpeeks monesti menee pieleen ni se on sit hemmetti irti. Kyl miulla jo pienenä oli näitä et ku tarpeeks kauan yritin mut ei tullu mitään ni kilahin ja viskoin tyyliin lehtiöt ja kynät hittoon, mut nykyään pelkkä alottaminen tuntuu nii sikavaikeelta ku jotenkii ajattelen jo kuvan nähessäni et ei, ei tuu onnistuu. Mukavuuden halu ja vältän sitä epämukavuutta sitte.

Tän takia piirrän liian harvoin, ku saatan joskus viikkotolkulla miettiä et jaa pitäis piirtää mut ei vaan tapahu mitään. Kerään tavallaan itteäni sitä varten et jaksan kohdata sen ärsyttävän tahtojen taiston ku ei onnistu, ja sit ku ei onnistu ni se tuntuu samalta ku tyyliin kuolis henkisesti ja on ihan "romuna" ja vihoissaan jonku aikaa. Savu suunnilleen nousee korvista ja kiristelen hampaitani.

En tajuu.

Und ich schlafe in der Dusche, denn die Dusche ist normal

2011-11-18T17:29:00.001+02:00

Jotain aivan järkyttävää. Tää olo nimittäin. En tiedä mistä tää edes johtuu. Syksykö? Lääkkeet on kunnossa ja näin päin pois, mut silti tulee tälläsiä ylihämmentäviä hetkiä ja koko ajan enemmän ja enemmän. Ei oo masentava fiilis muuten mitenkään, mut on jotenkii veto poissa koko ajan. Eikä se voi työt olla, koska töissä jaksan kyllä ja tykkään olla.

On vaikee ees kuvailla tätä oloa. Ku se tulee nii hetkittäin ja kestää vaan sekunnin. Ikäänku joku orastava derealisaatio. Joka ei oo siis silleen uus juttu miulle. Saattaa monta kertaa päivässä tulla sellanen olo, et ku vaikka kattoo jotain ihan normaalia asiaa, ni sit yhtäkkiä tuntuu ettei vaan ymmärrä, ei voi käsittää, ei vaan tajua. Tänäänkii istuin patjalla ja sit silmät vaan sattu kattomaan Ärzte-kirjaa, siinä oli DÄ:n logo ja tuli just sellanen momentti. En voi kuvata sitä muuten ku niiku... olo on et "en vaan tajua". En silleen tiiä ees et mitä, periaatteessa ei niiku mikään yksittäinen asia, vaan enemänkii sillä hetkellä ei tajua mitään. Hankala selittää mitä silleen tarkotan, mut, no, iskee sellanen äärimmäisen epätodellinen olo. Vähän samalta tuntuu ku dejavu-tunne, mut ilman sitä "oon nähny tän jutun ennenkii"-oloa. Joskus dejavu't oli miulle ahistavia ku tuli olo et koht tapahtuu jotain kauheeta.
Miulla on ollu kyllä aijemmin depersonalisaatiota, eli siis itteni tuntemista epätodelliseks. Jossain välissä oli vaihe tosiaan ku katoin peiliin ni tuntu et ei vaan tajua et peilistä kattoo MINÄ, katto sitä naamaa vaan eikä vaan hahmottanu et kuka hemmetti se on. Silleen ties mut samalla ei kuitenkaa. Tai siis ties et se on peilikuva, mut ei vaan tajunnu, et MINÄkö?

Välillä se tuntuu siltä, et... no, sitä kuvataan et olo on ku olis unessa. No se on aika lähellä kyllä sitä. Mut esim. yks kerta töissä (se ei kato aikaa eikä paikkaa) se tuntu siltä, et ikäänku eläis parhaillaan epätodellisuudessa, ja sit iskis sellanen et tavallaan meinais nähhä sen epätodellisuuden harson läpi, et mitä se oikee todellisuus onkaan. Ei Matrixin tyyliin keinotekonen bittimaailma, vaan... jotain. En tiedä mitä. Jotain. Muuta ku tää minkä nään. Jos nään. Mist voi muka tietää et tää minkä nään ei oo esim. unta, ja uni olekii todellisuutta? Tai jos ei unta ni jotain mielikuvitusta tai mitä ikinä onkaan, jokatapauksessa niin et tää minkä näkee oliskii "todellisuudessa" se epätodellisuus, mut ei vaan nää, mitä se...todellisuus on.

Kuten myös viime aikoina oon pohtinu paljon asioita. Tajusin identiteettikriisini johtuvan siitä ku en tavallaan tunne tätä naamaa omakseni. Oon vierastanu tätä jo niin kauan, enkä vieläkään voi hahmottaa et tää ois miun, sisäsen minän, kasvot. Ei ne oo. Ja sit iskee sellanen ahistus et ku tälle ei voi mitään. Ja sit iskee tuollanen hämääntymishetki ku tajuaa et tää naama koostuu jostain hitto soluista. Niiku, mitä hemmettiä?

Ja. Ku nuo ei oo ainoot, vaan myös yks suuri kysymys miun päässä: elämä. Masennusaikana en nähny tulevaisuutta minään, oikeestaan tyhjänä tai sellasena et jumisin jossain yksiössä nurkassa ahistuneena ku en osais mitään laskuakaan maksaa ku pitäs tarkastaa tilinumero sataan kertaan et on oikein ja näin pois päin, eli näytti errrrittäin synkältä, mikä onkii yleistä masennuksessa. Nyt sit ku oon saanu selville et mitä haluan olla ammatiltani: hevosenhoitaja. Sitä sit miettii, et sitäkö haluaa tehä loppuikänsä? Noo, no problem mut ku lähtee miettimään KAIKKEA liian pitkälle, ni lopulta tulee siihen tulokseen, et missä järki? Silleen, mikä järki on elää? Joskus puoltoista vuotta sitten kesällä töissä iski tällänen totaalinen hämmennys et miks ketussa een tätä? Miks siivotaan karsinoita? Miks teen ylipäätän mitään, ku sit ku kuolen ni miun tekemisistä ei jää mitään muistikuvaa kelleen, eikä etenkään itelleni? En tiedä mitä ajatella ite kuolemasta, en pelkää sitä, mut toisaalta nyt SE tuntuu sellaselta ku masennusaikana tulevaisuus: tyhjältä. Synnytäänkö uudestaan vai onko kuoleman jälkeen tavallaan "kuoleman jälkeistä elämää"? Onko meillä muistia? Tunteita? Tavallaan tästä johtuu se ajatus, et miks tehhä yhtään mitään jos ei jää ITELLEEN siitä muistoa? Sanotaan et pitää elää täysillä et voi kuolla onnellisena. Mikä idea siinä on, pitäs elää ittelleen mut sit kuitenkii ku kuolee ni se kaikki tavallaan nollautuu? Ja silti samaan aikaan haluisin elää täysillä, enkä niiku viettää loppuikääni hevosen karsinassa lantapalloja pyörittämässä, vaan esim. matkustaa ja elää vaan täysillä ja ottaa kaiken irti tästä elämästä ku täällä kerran ollaan. Ristiriitasta, ku niiku samalla haluaa elää täysillä ja silti tuntee sen turhaks koska onko sillä mitään väliä koska kuitenkii kuolee joskus?

Tästä tulee sit myös sellasia oloja, et eiks ois helpompaa vaan olla kuollu? Ei tartteis stressata et onko syötävää, ei väsyttäis eikä nälättäis, ei ois mitään mielenterveysongelmia tai mitään.Tavallaan alkaa turtumaan siihen ettei niiku mikään mee ikinä putkeen. Siis varsinkaan tällä henkisellä tasolla. Turhauttaa ja turruttaa ku tuntuu et on koko ajan päässä vikaa. Ja ku yks poistuu ni seuraava saapuu. Oon varmaan alle kouluikäsestä asti jo kärsiny vaihtelevista peloista ja pelkotiloista ja varmasti voin tunnistaa useemman jostain 7 vuoden iästä.

Äskenkii ruokapöydässä tuli sellanen "ääää en taho olla elossa". Eikä silleen ettenkö haluais elää, vaan... olla elossa. Tai olemassa? Tai enemmänkii haluaisin olla olemassa henkisesti mut en ruumiillisesti? WTF? Mut silti en haluu kuolla vaan haluun elää, mut en kuitenkaa olla elossa? En tajuu. Vähän olo ku ois tässä kropassa vankina tai jotain, vaikkei tätä kroppaa vastaan nyt ookkaa viime aikoina yllättäen ollu mitään suurempaa ristiriitaa.

Samalla myös pelkään ajatuksiani jollain tasolla. Ku tulee tuollasia epätodellisuuden tunteita, ni samalla ku sitä tuntee kyllä myös tavallaan ittensä epätodelliseks. Kattoo maailmaa mut ei niiku oo ihan perillä mistään. Pelkää, et tavallaan kroppa tekee jotain harkitsematonta siks ettei mieli oo ihan täysillä mukana. Kuuntelin tänään about ekan kerran elämässäni radiota autossa ajaessani (normisti kuuntelen levyjä), ja jotenkii on sellanen fiilis et pelkää tavallaan radion antia, et jos sieltä tulee jotain joka laukasee jonku epätodellisuuden tunteen pitemmäkskii aikaa, ja sen takia sit tekis jotain outoa? Tyyliin ajais rekkaa päin tai ojaan vaan saadakseen tietää, millasta se ois?

Noita epätodellisia hetkiä puskee päälle nyt niin usein ja mitä ihmeellisimmissä paikoissa, et välilä se tuntuu siltä ku koko mentaliteetti ois murenemassa.

Miulla oli viimeks tälläsiä samanlaisia en-tajuu-hetkiä vissiin 2008 syksyllä? Ku sain joskus sillon ne lääkkeet ja sillon alko just masennus orastamaan uuestaan, ja vasta nyt oon tajunnu et se on varmaan se kaamosmasennus, koska lääkkeet on kyllä auttanu mut fiilis aina palaa syksyllä. Mut nyt on poikkeuksellisen "rankka". Tosin, ei oo eka kerta ku tuntuu et todellisuus hämärtyy ja et tuun hulluks. Nyt kuitenkii tuntuu vahvimmin tää et tavallaan pää hajoais. Ihan jännää.

________________________________________________________________________________

Ja koska sopii mukavasti aiheeseen, hieman musiikkia. Oma fave Farin Urlaubilta (kumma ettei vielä ole täällä...) ja poikkeuksellisesti oon aivan koukussa tän sanoihin myös. Vaikken sanoja "kuuntele" musiikin ohessa oikeestaan ikinä, koska miulla sanat ja musiikki kilpailee eri kategorioissa, mut ei siitä sen enempää.
Melodia on jotain hienointa, ja oikeesti tää on sellanen biisi et tekee miel karjua koska ei VAAN KESTÄ ja eargasms. Eikä oo tää fiilis laskenu kertaakaan sen jälkeen ku tän ekaa kertaa kuulin, se on vaan...niiin upee et ei herranjumala. Sanat oli vissiin ekat Farinin sanat jotka luin? Ainakii soolosta. Ja rakastuin niitten kierouteen. Video on kans just siisti ja sen tajuaa vasta ku on sanat ymmärtäny. Onneks tää herra kirjottaa nii "helppoa" tekstiä et minäkii runohater tajuan jotain. Siitä tykkäänkii just Farinin sanoissa, ne on niin suoraa tekstiä, eikä runoilua!

Käännös on taas oma yritelmä :P

FARIN URLAUB - DUSCHE

DUSCHE

Komm mir nicht zu nahe

Sieh mich nicht so an

Bleib im hellen sitzen

da, wo ich dich sehen kann

Es begann mit meinem Fahrrad

diesem elend falschen Stück
Ich trat in die Pedale

und mein Fahrrad trat zurück

Als ich dann in die Wohnung kam, hab ich noch nichts geahnt

Doch die Fußmatten und die Schallplatten
und die Krawatten hatten ein Attentat geplant

Und ich schlafe in der Dusche, weil die Dusche zu mir hält
Sie ist der einzige Freund, den ich noch habe auf der Welt
Ja, ich schlafe in der Dusche, denn die Dusche ist normal
Diese Rebellion der Haushaltsgegenstände ist ziemlich brutal

Wenn Tassen in Massen

sich einfach fallen lassen
Wenn Scheren sich wehren

und dir den Krieg erklären

Mein Kühlschrank hasst mich sowieso

Er ist paranoid
Doch als mein Bettbezug mich beißen wollte

Wusste ich: ich brauche Dynamit ...

Und ich schlafe in der Dusche, weil die Dusche zu mir hält
Sie ist der einzige Freund, den ich noch habe auf der Welt
Ja, ich schlafe in der Dusche, denn die Dusche ist normal
Diese Rebellion der Haushaltsgegenstände ist fatal

Und ich weiß, sie wollen mich kriegen und sie sind hinter mir her

Aber ich bin vorbereitet, ja, ich mache es ihnen schwer

Man muss immer auf der Hut sein, man weiß nie, was so passiert
Wenn ein durchgedrehter Haushalt gegen einen revoltiert

Gestern Morgen flog der Toaster mir ganz plötzlich um die Ohren
Ich weiß, die verdammte Küche hat sich gegen mich verschworen
Doch ich werde sie besiegen, ich habe einen Plan

Und wenn es sein muss, zünde ich die ganze Bude an

Sie sollen brennen!
Sie sollen brennen in der Hölle!

---

SHOWER

Don't come close to me

Don't look at me like that

Stay in the light

there where I can keep an eye on you

It started with my bike

That miserable faulty piece of crap

I kicked the pedals

and my bike kicked back

When I came to the apartment, I didn't suspect

But the doormats and vinyl records

and the ties had planned an assassination

And I sleep in the shower, when does the shower hold me

It's the only friend I still have in the whole world

Yeah, I sleep in the shower, 'cause the shower is normal

This rebellion of the household items is quite brutal

When bulks of mugs

simply letting themselves to fall

When Scissors struggling

and the war for you declaring

My fridge hates me anyhow

It's paranoid

Like when my duvet cover wanted to bite me

I knew: I need dynamite ...

And I sleep in the shower, when holds the shower me

It's the only friend I still have from the whole world

Yeah, I sleep in the shower, 'cause the shower is normal

This rebellion of household items is fatal

And I know they'd like to get me and they're after me

But I'm prepared, yes, I make it hard for them

Must always be on the alert, can never know what happens

When insane household starts a revolt

Yesterday morning suddenly the toaster flied at the ears

I know the darn kitchen has conspired against me

But I'll defeat it, I have a plan

And when it's the time, I'll set the whole room on fire

They should burn!

They should burn in the hell!

Still Searching

2011-10-28T22:16:00.001+03:00

Erikoismaininta Petralle: KIITOS ihanista kommenteista, ne piristää paljon päivää! ♥ Sori etten oo vastaillu, mut vastailen kyllä kuhan tuntuu siltä et jaksan ajatella asioita! :)

Tajusin just tänään töissä yhen jutun itestäni. Se, mistä se tulee etten saa sisäistä minääni ulos ja miks vihaan valokuvia joissa oon ja miks en oo koskaan oikein tunnistanu peilikuvaani ja edelleen oon ristiriidassa sen kanssa. Tajusin, et vähän samaan tyyliin ku transseksuaalit tuntee olevansa väärän sukupuolen kropassa, mie tunnen olevani väärässä kropassa ylipäätään. Tajusin, et näin on ollu oikeestaan aina. Tai sillon murrosikäsenä en ajatellu itteäni yhtään jollon en saanu rakennettua edes täysin sitä sisästä minää, ja nyt vasta oon alkanu tän identiteettikriisin kanssa tajuamaan et pitää itteäänkii ajatella, ja ei kuitenkaa oo sitä valmista minäkuvaa itellä ollenkaan minkä pohjalta lähtee rakentaa yhtään mitään. Yläasteella oli jo se et vihasin kattoa peiliin julkisilla paikoilla koska se pilas miun hyvän fiiliksen, koska se tavallaan palautti maan pinnalle: mie oon tuolla. En tykkää valokuvistani koska en koskaan mielestäni näytä iteltäni, ja omassa naamassa en voi sietää muita ilmeitä ku just ja just perusilmettä. Eikä siks että vihaisin tän naaman ulkonäköä, vaan koska en vaan tunnista tätä omakseni. Muistan yläasteelta myös näitä hetkiä ku oon tuijottanu peilikuvaa silmästä silmään ja pohtinu et kuka helevetti tuo on?

Yläasteella tuli usein sellanen hieno olo, tuntu ettei kukaan voi satuttaa ja olo oli vaan yksinkertasesti hieno, niin sisäsesti ku ulkosesti. Tunsin oloni ihan erinäköseks ku mitä oikeesti olin. Ja olen. Ja sit ku tuli peili tai heijastus eteen, ni mieliala laski siis ihan silmissä. Peilikuva ikäänku käski vääntämään suupielet hymystä perusilmeeseen ja olemaan näyttämättä mitään tunteita tai mitään, häviämään pois. Olemaan iloitsematta. Niiku ei olis oikeutettu olemaan edes olemassa.

Haluaisin nytkii itsetäni paremman kuvan ku tuon aurinkolasikuvan, mut ku en tunne itteäni tän näköseks. Tuosta sentään ei nää silmiä joten ei voi tarkkaan tietää miltä näytän, ja voin piiloutua edelleen tän henkilön taakse, joka oikeesti olen. Tavallaan tuntuu et haluisin tehä sellasen täydellisen muodonmuutoksen ja elämäntilanteen muutoksen. Muuttaa Berliiniin ja muuttaa nimen ja unohtaa kaiken vanhan ja alottaa ns. uuden elämän. Ja siihen tarvittas uus ulkonäkö, mut ei tuu onnistuu tässä maailmassa. Tälläseks on synnytty ja sitä on vaikee lähtee muuttamaan ilman jotain taikoja.

Tiedostan nää kasvot nykyään koko ajan ja sillon tulee sellanen depresonalisaatio eli itsensä tunteminen epätodelliseksi. Ääni tuntuu tulevan jostain muualta koska se ei ole miun ääni jolla puhun. Usein "ahistaa" miitit ja muut koska tosiaan tiedostan ulkonäköni, mut oon mielestäni ihan eri persoona sisäsesti ku ulkosesti, ja netissä näkee vaan sen miun sisäsen puolen. Netissä ei oo huolta siitä et kuka ulkosesti on. Miiteissä ym. ihmiset näkee sen miun sisäsen minän peittävän kuoren, ja pelkään, et ihmiset ajattelee miut nähessään samaa ku mitä ite ajattelen itteni nähessäni: tuoko on Aada? Ei tuo ole Aada? Miten tuo voi olla Aada? Ja et miut hylätään siks et miltä näytän, koska en ole se henkilö mikä miun kuori on.

Ainakii tajuaa vähän enemmän taas. Siks ei tunnu meikit tai mitkään sopivan ittelle ku kuvittelen et naama vaihtuu mut ei niin käy.

Siitä huolimatta ajattelin et vois kokeilla et jos ens kerralla värjäis tukasta tän juuren punaseks. Ku luonnostaan oon blondi, ja nyt on musta tukka ollu tammikuusa lähtien, ni vois vetää juuren ihan kirkkaanpunasella. Millanenha tulis...

Otsikko tulee Senses Failin biisistä Still Searching. Jotenkii biisin nimi vaan sopi tähän nyt ku nakutettu.

My Artblock

2011-10-24T03:53:00.002+03:00

Hah, ilmotusasiaa, sillä tein tuossa jokunen aika sitten uuen blogin. Tai siis se oli pitkään nimellä Little Blog Bird koska ajattelin sarjakuvablogia, mut en osaa piirtää normipäivän ajatuksista. Jossain vaiheessa sit rupesin miettii taideblogia ku sinne vois kans postata kaikkee kivaa arkistojen saloista. Ja näin tein. Joten olkaapa hyvät,

My Artblock

Feeling like Senses Fail

2011-10-21T02:17:00.000+03:00

Angst angst angst my mind why not working right? Se on sit syksy taas. Ja öiset ahistuskohtaukset. Katoin just jonku leffan ja yritin käyä nukkuu mut jaa, ei sitte. Valot sammuksiin ja random ahistus alkaa. Ja oikeestaan vaikka ahistaa ni sitä isommaks nousee siitä aiheutuva turhautuminen. Tosin nyt se voi olla kofeiinin vaikutusta, en ees tajunnu ku vasta nyt ku join viikonloppuna liikaa kahvii ja sen jälkeen en kovinkaa kummosesti.
Miulla jos tulee sellanen nälän aiheuttama huono olo ni se samalla menee jonnekkii syvälle päähän ja tuntuu et tyyliin kuolen ja sillä hetkellä en voi ajatella muuta ku et oispa se olo jo ohi. Kärsin tästä vähän liikaa vuonna 2007 aliravitsemustilan takia (ku en muistanu syyä). Ni sit toisinaan näitten henkisen puolen juttujen kanssa tulee samanlainen OLLAPPA TERVE -olo. Ku oikeesti ärsyttää ja turhauttaa tää jatkuva vainoharhailu ja ahistuminen ja kaikki, mut ku ei silleen maha itelleen mittään. Hirveen usein miulla on kaikki asiat ristiriitasia ja aina vaa useemmin niitä ajatella miulla on tavallaan kaks puolta, se joka selittää faktoja ja se joka tukeutuu mottoon "Kaikki on mahdollista". Katoin tuossa vasta sellasen dokkarin ihmismielestä, ja siinä oli mies jolla aivokasvaimen leikkuun takia hävis tunteitten (ei siis tuntoaistin, vaan tunnepuolen) alue aivoista. Se ei kykene enää tuntemaan asioita, mut muistaa jotain juttuja. Mut siinä samalla todistettiin miten järki ja tunteet kulkee käsikädessä, eikä voi tehdä loogisia ratkasuja jos ei tunteet toimi. Ni tulee sellanen olo et miulla tavallaan järki ja tunteet on ristiriidassa 24/7. Järki tukeutuu faktoihin ja tunteet mottoon.

Oikeesti miksei voi olla toimiva aivo??? Miulla on pelot ja vainoharhailut ja niitten kohteet vaihtunu tiuhaan koko pienen ikäni. Miun pahimmat pelot 7-vuotiaana oli sota, kuolema ja se et äiti tai iskä saa jonku psykokohtauksen ja tulee tappamaan. Muistan useita öitä ku istuin sängyssä ku en saanu siks unta ku pelotti ja keräsin rohkeutta varmaan kuinka kauvan, et uskalsin huutaa äitiä ja sanoo asiasta. Muistan ainakii kaks kertaa ku oon istunu niiku puhekyky kurkunpäässä ja avannu suun saamatta ääntä ulos, ja sit oon huutanu äitiä ja ku äiti on tullu ni oon selittäny sen asian sille. Ja sit oon voinu taas nukkua.
Sota taas oli järkyttävän iso pelko ja olevinaan koko ajan kuulin et uutisissa sanottiin jotain sodasta ja joskus olin nukkumassa ja kuulin jotain ja menin olkkariin ja äiti ja iskä seiso sielä kattomassa telkkaria ja kysyin jotain et "Kuulinko oikein, et sanottiinks telkkarissa et Suomi joutuu sotaan?". Mitään sellasta ei ollu, tietenkää.
Ja kuolemapelko oli kanssa aivan järkyttävä. Joskus katoin telkkarista jotain dokkaria joka kerto kuolemasta ja rupes ahistaa niin paljon et alko oksettaa ja istuin pytyn ääressä, mut en tietenkää oksentanu ku se oksettava olo johtu vaan siitä ahistuksesta ja pelosta.

Ja lähes aina se miun ahistuksen ja pelkojen aika on ollu yö. Yleensä tykkään yöstä, mut sillon kaikki paha vaanii nurkan takana. Miulla on takana pelkoja vaikka muille jakaa, ja ne oikeesti on ollu just sellasia et pelkään esim. muutaman kuukauden, joskus enemmän, joskus vähemmän, ja sit se vaan katoaa jossain välissä eikä tuu enää koskaan takasin. Jotkut tulee, mut ei kaikki.
Myös usein ne esiintyy sillon ku yritän nukkua mut en saa unta, jollon on aikaa pohtia. Lähes poikkeuksetta jokaikinen yhtään unettomampi yö ja jossain välissä ahistun. Yleensä aina itsestäänsyttymisestä, edelleen. Enkä tajua MIKS, koska... no, se oli ja meni, eikä siinä oo mitään perää, ja silti se tulee aina jostain. Mut ne yöt ku nukahan lähes heti ni en kerkee ajattelemaan mitään joten ei oo aikaa myöskään ahistua.
Se myös aiheuttaa sellasta tiedostomatonta ahistusta, et jos luen jotain yhtään jänskää tai pelottavaa ennen ku käyn nukkumaan. Tajusin tän ku seurailin et millon se aina ilmenee, ja aina sillon ku luin esim. Poliisi kertoo -kirjoja. Vaikkei ahista eikä pelota ne jutut, ni se tavallaan alitajuntaan vaikuttaa ja ahistaa, ja tällänen "tuntematon ahistus" ilmenee miulla nykyään "itsestäänsyttymispelkona". Ennen se oli sydämen tykyttelyä. Tiedostan sen et tää its.syt.pelko liittyy tuntemattomaan ahistuksenkohteeseen, mut ku ruumiilla on tapana ilmentää ahistus jollain tapaa ennen mieltä, ja miulla se menee näin. Pitää varmaan penkoo taas Karviset tuosta hyllystä luettavaks jälleen sadatta kertaa, ku ei oo muitakaa. Luin vasta Asterixit ja Lucky Luket läpi. Ja sitä ennen Karvisia.

Ärsyttää ku viime ajat oon ollu kuitenkii ilonen ilman mitään kummempaa, ja nyt taas tällänen kakka iskee päälle. Toivottavasti se ois vaan kofeiinin puutos ja menis ohi mahollisimman äkkiä. Mut samalla tässä totesin, et ku miulla on taas vaihteeks ollu näitä derealisaatio-momentteja (epätodellisuudentunne), ja ne on sellasia dejavun tyylisiä pieniä hetkiä. Mut myös ihan sika ärsyttäviä, ku saattaa tulla vaan randomisti "Miten tää kynä voi olla olemassa?" tai jotain, ja se niiku on ku isku vasten kasvoja ku rupee pohtii tätä todellisuutta ja sitä kuin epätodellinen tää voi olla. Ni muistin tuossa äsken et viimeks, vuonna 2008, se kesä ku sain lääkkeet; ni sillon sanoin äitille et tuntuu et masennus tekee tuloaan, koska sillon oli itseasiassa ihan samanlaisia hetkiä koskien eri asioita. Suurin sillon oli ku kattelin vaikka näitä MCR-julisteita, ni sit en vaan jotenkii yllättäen käsittäny miten voi olla MCR-fani, miten kukaan voi olla MCR-fani, miten mie voin olla MCR-fani? Eikä liity bändiin tai musiikkiin mitenkään, tuli vaan sellanen wtf-olo ja kattelin ympärilleni niiku oisin ollu jossain kuplassa. Vois kuvata sitä et tulee hetkittäin sellanen olo et revitään niiku todellisuudesta irti muutamaks sekunniks, ja meinaa nähä tän todellisuuden harson läpi et mitä siellä toisella puolella on, siis et jos tää ei olekaan todellista, ni olo niiku näkis jonki reijän siinä epätodellisuuden harsossa ja meinais nähä mitä todellisuus oikeesti on. Ku kuka tietää onko tää kaikki miun ympärillä vaan miun mielen tuotosta? Jos ketään näitä ihmisiä ja tätä musiikkia ja tätä mitään ei ole muualla ku miun pään sisällä. Who knows...

Tän turhautumisen takia tuntuu myös et ei jaksas huomenna töihin, ja ku lauantainakii vielä. Olin tänään pois kyllä töistä just lauantain takia. Mut jos sitä koittas mennä nukkumaan. En pystyny senkää takia nukkumaan ku vilis liian vilkkaasti ja aggressiivisesti ajatukset päässä ja oli pakko päästä kirjottamaan niitä ulos.
Oon nyt myös miettiny et johtuuko kahvista, et ku illalla käyn nukkuu ni tavallaan en osaa lopettaa silmiin keskittymistä. Yritän "rentouttaa" ne ja huomaan kuitenkii koko ajan jännittäväni niitä ja sit en saa keskityttyä pois siitä. Yleensä nukahan sen aikana kyllä ku oon yhtään väsyny :D Pitäs vissiin lopetella taas tää kahvin juonti. Oon juonu kahvii nyt aamusin ennen töihin lähtöö ku meen kuitenkii nii aikaseen töihin, mut tää on jo varmaan viijes kerta ku toteen et kofeiini EI tee miulle hyvää, toimii kaikki vähän liian vilkkaasti et ei jaksa keskittyy mihinkään. Joten, ehkä se ois kahvin juonti taas ohi tältä erää. Tosin huomenna varmaan pakko hörpätä ku kello soi 5:45. Kaikenlisäks en ees tykkää kahvista. Naamioin sen maun vaan maidolla ja sokerilla.

Männer sind Schweine

2011-10-17T02:35:00.000+03:00

Voi kettu tätä kammoa. Puhuttiin just siskojenkii kanssa tuossa, ku oikeesti miun pukeutumista ja sisäsen minän ulostuontia rajottaa myös se, miten paljon oikeesti pelkäänkää miehiä. Nään jatkuvasti pakkoajatuksia ku miehiä on läsnä, ja jos on esim. t-paita päällä ja oon jossain jossa on miehiä läsnä, oli ne sit vaikka sukulaisia tai työkavereita tms., ni saattaa yhtäkkiä tulla sellanen olo et tyyliin maha turpoo ja vyöryy housun reunan yli ja tissit lähtee kasvamaan ja tulee niiku sellanen kamalan turvonnu olo ja ahistaa ja tuntuu et miun pitää vaan saada piilottaa itteni. Vejän usein kovalla helteelläkii hupparin päälle jos alkaa ahistaa liikaa.
Ja sit jos radiossa tai telkkarissa pyörii jotain, ni ahistaa mielettömästi jos rupee pyörimään siellä jotain seksiin liittyvää, ku kuvittelen et nyt ne miehet saa jotain ajatuksia. Oon jotenkii kehitelly itelleni sellasen harhakuvan, et miehet toimii enemmän vaistojen varassa. Sen tiiän, et miehillä ainakii kiihotus esiintyy eri tavalla ku naisilla ja näin, mut miun päässä on myös kehittyny sellanen mielikuva et miehet tietynlaisen ärsykkeen saatuaan (esim. naisen rinnat) ehkä tiedostamattaankin, tavallaan kaikilla miehillä naksahtas yllättäen päässä ja menisivätkii niiku vaistojen varassa ja yrittäsivät raiskata välttämättä ilman mitään tajuntaa asiasta itellään. Se voi tulla sieltä et oon pohtinu nii paljo viime aikoina sitä miten miun mielestä edelleen ihminen toimii varmaan luonnon mukaan ja omaa alkukantasia vaistoja, mut tästä on tullu nii sellanen et oikeesti nään "sieluni silmin" miten mies sekoaa.
Mie TIEDÄN ettei asia ole näin, ja vihaan niin paljon ku miulle jonku tälläsen asian kanssa aletaan selittämään "Mut ei se mee niin.", koska TIEDÄN, tiedän ihan hyvin, mut ku siellä on se toinen pieni ääni (kuvainnollisesti) miun päässä, joka väittää aivan muuta.

En oo uskaltanu tästä sanoo mitään edes psykiatrille, joka on mies, koska pelkään et jos mainihen asiasta, nii kävis myös sille. Voin kuvitella kuin sen silmissä syttys sellanen valo ja se menis aivan pois tolaltaan. Ja en kuvittele huvikseni, vaan nää on niitä mitä kuttun pakkoajatuksiks, ne vaan tulee itestään ja ahistaa. Normaalisti teen pakkoajatuksien kaa nii et koitan siirtää ne pois ajattelemalla jotain kivempaa, mut sit taas ku totun asioihin aina ni nykyään en silleen huolestu niistä et voin jatkaa elämää ahistumatta sen kummemmin, vaikka näänkii ties mitä pakkoajatuksia raiskatuks joutumisesta ja ties mistä. Mut sit toisinaan ahistun ihan ketusti.

Tässä Die Ärzten yks biisi, teen taas oman käännöksen enkuks, ja sanat kannattaa ottaa huumorilla. Tää bändi on ihana, mut tää kuvaa about aika hyvin miun tuntemuksia asiasta. Jostain syystä en kuitenkaan näitä pelkää saman asian tiimoilta. Tiiä mikä outo luottamus se sit on...

MÄNNER SIND SCHWEINE

Hallo, mein Schatz: Ich liebe dich, du bist die Einzige für mich
Die andern find ich alle doof, deswegen mach ich dir den Hof-
Du bist so anders, ganz speziell, ich merke sowas immer schnell,
Jetzt zieh dich aus und leg dich hin, weil ich so verliebt in dich bin...

Gleich wird es dunkel, bald ist es Nacht-
Da ist ein Wort der Warnung angebracht:

Männer sind Schweine, traue ihnen nicht, mein Kind
Sie wollen alle das Eine, weil Männer nunmal so sind

Ein Mann fühlt sich erst dann als Mann, wenn er es dir besorgen kann
Er lügt, dass sich die Balken biegen, nur um dich ins Bett zu kriegen
Und dann, am nächsten Morgen, weiß er nicht einmal mehr, wie du heißt
Rücksichtslos und ungehemmt, Gefühle sind ihm völlig fremd

Für ihn ist Liebe gleich Samenverlust
Mädchen, sei dir dessen stets bewusst:

Männer sind Schweine, frage nicht nach Sonnenschein
Ausnahmen gibts leider keine, in jedem Mann steckt auch immer ein Schwein
Männer sind Säue, glaube ihnen nicht ein Wort,

Sie schwörn dir ewige Treue, und dann am nächsten Morgen sind sie fort

Yeah yeah yeaaah

Und falls du doch den Fehler machst und dir 'nen Ehemann anlachst

Dann wird dein Rosenkavalier kurz nach der Hochzeit auch zum Tier
Da zeigt er dann sein wahres ich, ganz unrasiert und widerlich
Trinkt Bier, sieht fern und wird schnell fett, und rülpst und furzt im Ehebett

Dann hast du King Kong zum Ehemann
Drum sag ich dir, denk bitte stets daran:

Männer sind Schweine, traue ihnen nicht, mein Kind,
Sie wollen alle nur das Eine, für wahre Liebe sind sie blind
Männer sind Ratten, begegne ihnen nur mit List
Sie wollen alles begatten, was nicht bei 3 auf den Bäumen ist

Männer sind Schweine, frage nicht nach Sonnenschein
Ausnahmen gibts leider keine, in jedem Mann steckt auch immer ein Schwein
Männer sind Autos, nur ohne Reserverad...

MEN ARE PIGS

Hello, my darling: I love you, you're the only one for me

All others I find dumb, therefore I make you a yard

You're so different, so special, I always notice that fast

Now set off and lay down, 'cause I'm so in love with you...

Soon it will be dark, soon it's night-

Here is a word of warning:

Men are pigs, don't trust them, my child

They all want just one thing, 'cause it's just the way men are like

A man feels himself as man only when he can get that from you

He lies like a trooper, just to get you in the bed

And then, the next morning, does not even know your name

Reckless and uninhibited, feelings are totally strange for him

For him love is like loss of semen

Girl, be always aware:

Men are pigs, don't ask for sunshine

Unfortunately there's no exceptions, inside every man there's always a pig

Men are sows, they don't believe a word

They swear you an everlasting loyalty, and then next morning they're gone

Yeah yeah yeaaah

And if however you the mistake make and smile at husband

Then soon after the wedding will your Knight of the Roses also become an animal

Since then he shows his true self, so unshaved and disgusting

Drink beer, watches TV and will soon be fat, and burps and farts in the marriage bed

Then you have King Kong as husband

So I say you, please always remember:

Men are pigs, don't trust them, my child

They all want just one thing, they're blind for true love

Men are rats, meet them only with a cunning

They want to screw everything with a heartbeat

Men are pigs, don't ask for sunshine

Unfortunately there's no exceptions, inside every man there's always a pig

Men are cars, just without spare wheel...

______________________________________________________________________________

Hmm, en muista oonko sanonu mut otin tuossa kuukaus takaperin korvikset. Yks molempiin ja ku käytiin eilen Joensuussa ni ostin sit muutamat uuet korvikset. Ajattelin nimittäin et ottasin jossain välissä lisää nii et ois kaikenkaikkiaan kolme reikää molemmissa, ja laittasin niihin sellaset hienot, pienet renkaat kaikkiin. Ostin ne renkaat itseasiassa jo :D:D:D Ostin kans sellaset siistit pääkallot ku ne oli vaa nii söpöt et oli pakko, ja vaihoin ne sit tänää korviin :D

Tälläset on ne renkaat. Ja nehä on siis sormen päätä pikkasen pienemmät :P Tykkään muuten tästä kuvasta.

Ja tässä sit pääkallo. On muuten harvinaisen hyvä kuva miusta :D:D:D

Ja ups, rajaukset näköjään jäi uupumaan mut whatever.

On muutenkii ruvennu tässä jotenkii tympimään tää kuva mikä miulla on täälläkii. Haluisin kivemman kuvan itestäni mut se on vaan nii vaikeeta ku ei oikein taho niiku... sietää tätä pärstää. Ja vihaan kuvia missä oon ku en koskaan näytä sellaselta ku "pitäis", enkä tiiä miltä pitäs. Plus ne kuvat on niin tylsiä ku vihaan omia ilmeitäni. Mut se siitä, kattoo nyt jos napsis kuvia joskus, et tuleeko mitään...

Mut nyt varmaan sit ois vuorossa nukkuminen. Onneks jo väsyttää ni saan ainakii unta, ku huomenna on taas töitä. Tosin meen vasta kahteen ku on iltavuoro ku huomenna on ratsastustunti mihin tarvitaan apua ja sit teen iltatallin :P
Tein muuten myös uuen blogin, mihin tuun postaamaan miun "taidetta", mut en kerro sen osotetta ihan vielä ku se on vielä ihan täysin kesken. Mut sinne laittelen varmaan myös vanhempaa kamaa ku sinne on helppo kategorisoida sit ja kertoilla. Sinne kirjotan sit suomen lisäks myös englanniks :P

My artblock. What's the cause?

2011-09-28T01:12:00.002+03:00

Nii, rupesin miettimään tuossa, et millonha nää miun artblockin ja luovuuden kuolemisen oireet oikein alko. Tulin miettineeks, et voisko Cipralex olla osasyyllinen. Se lääke on ollu ihan mielettömän hyvä eikä sivuoireita ole ollu alun jälkeen ku vaan annoksen koon muuton ohessa. Alotin sen 2008 kesällä, ja tein kuitenkii aika paljon piirroksia ja sarjakuvia vuonna 2007. Tongin kansiot esille ja tein pientä tilastolaskentaa vuosien tuotoksista:
MCR = My Chemical Romance fanart
DÄ = Die Ärzte fanart
LEB = Little Emo Bird
Micro = Micro the Insane Murderer

PIIRROKSET
2007: Yhteensä 25, joista 12 liittyy MCR:ään.
2008: Yhteensä 15, joista 7 liittyy MCR:ään.
2009: Yhteensä 10, joista 2 liittyy DÄ:hän.
2010: Yhteensä 7, joista 6 liittyy DÄ:hän.
2011: Yhteensä 2, joista molemmat liittyy DÄ:hän.

SARJAKUVAT
2007: Yhteensä 6 sivua, eli 2 tarinaa + 5 comiclike-piirrosta - kaikki liittyen MCR:ään.
2008: Yhteensä 14 sivua, joista 2s MCR (1 tarina), 5s LEB (3 tarinaa) ja 7s Micro (2 tarinaa).
2009: Yhteensä 15 sivua, joista 12s DÄ (4 tarinaa), 1s LEB (1 tarina) ja 2s Micro (1 tarina).
2010: Yhteensä 3 sivua, DÄ (2 tarinaa).
2011: Yhteensä 4 sivua, joista 3 s DÄ (1 tarina) ja 1s random sarjakuva.

YHTEENVETO
2007: 25kpl ja 6s
2008: 15kpl ja 14s
2009: 10 ja 15s
2010: 7 ja 3s
2011: 2 ja 4s

Et kyl se aika paljon on pienentyny tuo luku! 2006 piirsin kanssa aika paljon, varmaan about saman verran ku 2007, enemmän sarjakuvia kyllä.
Jännää vaan, et 2006 lopulla iski se masennusjuttu päälle, 2006 jouluna löysin MCR:n, 2007 olin viikon osastolla ja se vuosi muutenkii meni enemmän ja vähemmän hyvissä tunnelmissa. Oli sillon MCRn keikka heinäkuussa ja se oli mahtia, mut esim. laihuin koska en vaan muistanu syyä ja olin muutenkii aikalailla sen masennuksen kourissa varmaan. En ite ees sitä tajua silleen edelleenkään, en ees muista sitä ku äiti vasta sano et olin ruokahaluton ja pyörittelin vaan ruokaa lautasella ku muut oli jo tyhjentäny lautasen ajat sitte. Ja luulin kuitenkii päässeeni siitä masennusjutusta eroon, mut samalla oli joku ruokapakkomielle ku en muistanu syödä -> aliravitsemustila -> paha olo aina ku söi vähänkää enemmän ja kunnon ruokaa, ja sit ku sain kehon tottuu taas ruokaan ni sit piti kantaa koko ajan leipää tai Siripiriä mukana ku tuli huono olo jo vaan ajatuksesta et tulis huono olo. Sit se vasta loppu ku pääsin töihin (kesällä) ja ku alko tuntumaan masennus uuestaan ja sain lääkkeet. Ja samaa lääkettä syön siis edelleen.
2009 meni hienosti, koulu tosin jäi kesken puol vuoden jälkeen, 2010 meni myös mukavasti töissä ja kotona, meni oikeestaan koko vuosi vähän ohi silmien. Tää 2011 on sit menny samaan tahtiin, et en oikein oo tajunnu ees et kevät ja kesä meni jo.

Lueskelin kuitenkii tuota miun Livejournalia ja sieltä vanhoja postauksia. Pitkälle 2008 vuoteen ja myös 2009 kyllä noita piirroksia tuntu tulevan ku liukuhihnalta, jossain 2009-2010 kyllä alko olemaan ihme alemmuuskompleksikirjotuksia... et ei se varmaan tuo lääke oo, mut joku klikki tässä nyt on ku piirrustusten määrä on pienentyny ja luovuudesta on ihan selvästi ainakii 80% hukassa. Ku vaan keksis et mikä, koska oon kuitenkii tajunnu nii paljo asioita et fiilis on pääpiirteittäin hyvä eikä masennuksesta tietoakaan. Jotenkii alottaminen tuntuu vaikeelta ja ne viivat teennäisiltä, ja ku iskee sellanen "ahistus" jonku sarjakuvankii kanssa ku ajatteleekaa sen piirtämistä. Ja sit jaarittelee vaan koko ajan ja siirtää vaan eteenpäin ja eteenpäin. Hmm... en kyl tiiä mikä lie aiheutaa, koska en kahviakaa juo taaskaan - paitsi tänään join ku sisko halus kokeilla maistaa kahvia, ja sit oon töihin juonu aamusin ku oon menny 6.30 töihin, ni et jaksasin sit paremmin päivän.

Nyt kyllä jäi joku outo ahistava fiilis päälle ku luki noita vanhoja tekstejä. Olin niin kipee sillon 07-08, et ei sitä tajua ku vaan lukemalla noita, mut en edelleenkään muista asioita mitä äiti sano et oli hälyttäviä. Olihan ne, mut en tosiaan muista esim. em. ruokajuttuja... No, vielä kerran: onneks nykyään on kaikki siltä osalta hyvin. Nyt voisin siirtyy hampaanpesun pariin ja nukkumati, ettei mee rytmi ihan päin pyllyä.

Saamaton luomiskriisinen hyperaktiivi saksafriikki = Minä

2011-09-07T21:26:00.001+03:00

Hm, jotenkii ärsyttää tää aikaansaamattomuus. Miulla on tuolla tammikuusta(!) asti ollu to valokuvaushaaste työn alla, mut en ikinä jaksa enkä muista tarttuu toimeen sillon ku vois, ja sit ku teen jotain ni jos en saa kerralla loppuun ni menee taas sata vuotta ennen ku jaksan alottaa uusiks. Nytkii kuvasin uusiks taas kaikki mitä pystyin, mut noistakii uppumaan jäi nyt pari juttua ja esim. ikkunanäkymää en voi kuvata koska kello on tän verran eli ulkona ei näy ku mustaa. Ja haluun ehottomasti ajantasalla olevan kuvan (vaikka tuo mettä mihkää oo muuttunu) enkä viissataa vuotta vanhaa.

Nojoo. Aikaansaamattomuus muutenkii. En ymmärrä mistä se tulee, mut aikaansaaminen on nii vaikeeta. Toisaalta taas oon kyllä miettiny enemmänkii asioita, mut en oo varma onko mikään siihen oikee syy. Tässä nyt näitä pihdintoja:

Kaamosmasennus, mikä oli ainakii viime syksynä vasten tahtoani ja mitä ei oo koskaan ennen ollu. Kyllä tässä on nyt ollu vähän samantyyppisiä "oireita" muutenkii, mut nyt tällä hetkellä ei oo taas hetkeen. Ja tätä on kuitenkii jatkunu silleen jostain keväästä asti erotuksena siihen, et syksyllä ei ois huvittanu nousta töihin ollenkaan vaikka työpaikka ja työt oli just kivoja. Se näkyy myös siinä et illalla ei huvita mennä nukkumaan vaikka tietää et aamulla väsyttää liikaa. Kumottu?
Hyperaktiivisuus tai joku sellanen ja levottomuus. En jotenkii niiku, malta. Ei pysty olee paikallaan. Pitäs koko ajan olla menossa ja tekemässä jotain jännää. Ja se taas ottaa yhteen sen kanssa, että...
Keskittymiskyky tai sen puute, keksii jotain tekemistä mut ei malta. Jotenkii kyllästyn nii sikanopeesti nykyään, et en aina jaksa edes alottaa ku tiiän et vaikka ekat 5min ois kuin intensiivistä keskittymistä, saattaa sekunnin sadasosassa iskee sellanen "EI JAKSA!" -fiilis et tekee miel jotain ihan muuta eikä sit kykene keskittymään. Eikä silti tiiä, mitä niiku haluais muka tehä.
Esim: Yks yö fiilistelin Ansaa ja Oivaa ja päätin et seuraavana päivänä pakko kattoo DVD:tä. No seuraavana päivänä pistin DVD:n pyörimään ja pari ekaa minuuttia ja "En jaksakkaa!".
Ajan puute? Muka. No joku The Sims 3, sitähä jaksasin pelata vaikka maailman ääriin, mut ku en jaksa alottaa jos ei oo aikaa pelata ku vaan muutama tunti. Se peli on nii koukuttava et se imee aina nii monta tuntia eikä millään malttas lopettaa ku koko ajan vaan "Teen vielä tän, eiku teen tänkii, no laitan nää nukkumaan ja sit... oho pakko kyl pelata tää! Noni, pelaan seuraavaan sim-aamuun. EI KETTU VÄHÄN JÄNNÄÄ!" ja näi pois päin. Jossain välissä pitää sit ottaa itteään niskasta kiinni ja sammuttaa se peli. Siks pelaan lähinnä viikonloppusin, MIKÄLI saan aikaseks pelin avaamisen. Sekii on aina nii rankkaa vaikkei se edes lataa sataa vuotta.
Liian "rauhalliset" asiat, no siis ennen piirsin ihan hirveesti, mut nykyään ku yritän ni en jotenkii jaksa keskittyä. Iskee hirvee turhautuminen ja sellanen olo et pitäs juosta talon ympäri x10000 ku jotenkii se piirtämään keskittyminen kasvattaa energiatasoa nii ettei vaan kykenis olemaan paikallaan ja keskittymään viivoihin nii tarkkaan.
Luomiskriisi, en tajuu mihin oon kadottanu luovuuteni. Ennen tosiaan piirsin tyyliin päivittäin, tänä vuonna oon tehny ~2 piirrosta ja ~2 sarjakuvaa. Liian vähän!!! Haluisin kyl mut en vaan jotenkii kykene kuvittelemaan lopputulosta tuosta vaan, siks myös identiteettikriisi. Ja sit jos on mallikuva lopputuloksesta, alotus on nii sika vaikeeta, ihanku ei löytäs kynälle sopivaa paikkaa paperilta tai jotain, ja sit jos löytää ni ne viivat näyttää niin tökeröiltä, suorilta ja huonoilta. Ja rumilta. Vois kokeilla heittää luonnokset vasemmalla käellä, josko se luonnos ois sillon luonnollisempi ja alotus helpompaa. Oon siis oikeekätinen.
Luomisvimmaha ois vaikka kuin suuri, mut ku ei vaan oo ideoita.

Lopputuloksena jossain välissä tuli mieleen: Nettiriippuvuus. Ku aina ku teen jotain, jossain välissä tulee sellanen "Hmmmm pitää päästä nettiin tsekkaa ne ja ne sivut", ja ku oon koneella, rumppaan samoja sivuja auki ja päivittelen, ja ku siellä ei oo mitään, sillon tulee se turhauttavin tylsyys ku netissä ei oo mitään eikä jaksa alottaa mitään muutakaan. Tai jaksais, mut ei vaan saa aikaseks. On saamaton. Aina sillonkii ku piirrän, yleensä pistäydyn muutamaan kertaan netissä; ku katon telkkaria, jossain välissä iskee sellanen et jaa pitäsköhän käyvä netissä; ku pelaan simssiä jossain välissä tulee himo nettiin. Ja yleensä en saa aikaseks koska pompin netissä päivittelemässä vaikkei oo mitään uutta. Ja aika kuluu ku päivittelen ja aina johonkii tulee jotain. Mut se on ihan jännää ku nykyään teen simssin kaa nii, et ku tekee miel pelata ja jos on aikaa, yksinkertasesti sulen sen selaimen ja avaan pelin - ompas helppoa!

Miulla vaan ei yksinkertasesti OLE muuta elämää ku tietokone. Ei oo kavereita keitten kaa hengata, ei oo mitään ulkomaailman harrastuksia, ei oikein... en käy kodin ulkopuolella muualla ku töissä, kaupassa, koiran kaa lenkillä ja sukulaisissa etc. Ja sillon ku nään tuota yhtä kaveria ku se tulee Savonlinnaan, mut senkii kaa usein ollaan meillä (ennen niillä mut ku se ei asu enää täällä). Seuraavan kerran nähäänkii perjantaina yllättäen kaupungilla. Ei sillä että haluaisinkaa ravata missään baareissa, mut ois kivaa jos olis joku elämä tässä maailmassa missä elää, eikä pelkästään bittiavaruudessa. Miun simeilläkii on vilkkaampi elämä ku miulla!

Vois kyllä kokeilla tuota vasemman käen taktiikkaa et auttasko se yhtään. Ku näissäkii se alotus on aina vaikein. Ku sais vaan alkuun ni sit pääsis vauhtiin ja loppu ois ku leikkiä vaan. Harmi vaan et oon myös usein liian perfektionisti et rumppaan yhtä alotusta ja sit lopulta ku ei onnaa ni palaa hihat. Mut jospa vasen käsi auttas tässä, hmm...

EDIT: Ahaa, kirjotin foorumille ja keksin kuvaavat sanat! Ku siis lähtee piirtämään oikeella, tulee sellanen hassu, awkward olo. Ne viivat näyttää niiku teennäisiltä, tai jotain. Hassua. Niiku sellanen, luonnoton ja awkward olo aina ku alottaa piirroksen. Jospa se tästä nyt selviäis :P

...

Btw, käyn perjantaina sen kaverin kaa ottaa korivkset. Tai se otti tuossa kesä- tai heinäkuussa jo, miekii oisin mut ku oli nii kovat helteet et olis ollu turhan iso turvallisuusriski. Se käy nyt ottaa pari reikää lisää ja aattelin et meen sit mukaan ja otan ne omani nyt ku kerta sekii tulossa tänne. Miullahan ei ole siis korviksia. Ne laitetaan ampumalla, sellaset ihan perus, vitsit ku kaikki sanoo ettei se koske mut jotenkii pelekään et se koskee. Tai jännitän enemmänkii, koska miun kipukynnys on tosi matala ja pelkään neuloja. Toivottavasti en kuole.

Jospa niillä korviksilla sais sit tätä tyyliä taas uudistettua. Koska luovuus on kuollu ni en luonnollisestikaan osaa viedä tätä omaa tyyliä eteenpäin nii et tää ois miun näkönen eikä niiku... massaa. Haluisin sellasta punkimpaa mut ei mitään punkkarityyliä, enemmän miun näköstä mut ei mitään punkrock massaa. Huoh, vaikeeta, ku en tiiä mikä ees on miun näköstä, tai miltä haluaisin näyttää. Mikää ei vaan riitä ku tuntuu et aina pitäs jotain lisätä ja ideat loppu jo kauan sitte.

Ainii, ja kyl into riittää sellasiin asioihin ku esim. saksan kieli. Pääsin Savonlinnan aikuislukion verkkokursseille ja meen myös sinne lähiopetukseen sit ku se alkaa, mut tuon ekan kurssin kirjan siis äiti toi miulle joskus viime viikon alussa. Tein kirjan viimeset tehtävät maanantaina yhyy. Ihan KAUHEE himo siihen kieleen koko ajan, mut ei oo nyt mitään jännää opiskeltavaa ku en kehtaa 2. kurssin kirjaa alottaa ennen ku saan sen verkkokurssina. Nyt vaan koetta sopimaan haha :D:D:D Tykkään vähän liikaa!

Mut jees, ehkä kokeilen vähän piirtämistä taas pitkästä aikaa hmm.

Updating?

2011-08-27T14:55:00.000+03:00

Jaa pitäsköhän sitä kirjotella taas pitkästä aikaa... On tehny kyllä mieli mut ei oo ollu silleen intoa tai jotain. Anyway, tässä istun nyt taas väri päässä, blondi juuri saa taas kyytiä! Ja koska on tylsää eikä keksi oikein muutakaan tekemistä, ni taijan päivitellä taas vähän.

Mut mitäs tässä. En oo kirjotellu taas aikoihin, koska... koska? No, ei oo tapahtunu mitään ihmeellistä ja olin kuitenkii tuossa koko kesän vaan kotona ja päivät meni netissä - tai oikeestaan päivät meni nukkuessa ja yöt sit koneella, telkkarii kattoessa ja mitä sitä nyt keksikään. Mut ei siis mitään kirjottamisen arvosta. Nyt oon kuitenkii about kuukauden ollu töissä yhellä yksityisellä (ratsastus)tallilla, minkä olemassaolosta en ees tienny. Löyty työkkärin kautta ku hakivat sinne työharjottelijaa, joten oon taas työkkärin kautta sielläkii. Mut koska miulla on tätä työharjotteluaikaa kokonaisuudessaan vaan 2kk, tai oli 2kk ku alotin, ni saan olla vaan syyskuun puoleen väliin. Sit saa taas nähä et mitä tapahtuu. Ja olikohan se nollautuminen et se vaatii jonku tietyn ajan työttömänä tai jotain, en muista...

Kuitenkii, työ siellä on ollu ihan kivaa. Hepat on mukavia ja koska se tosiaan on yksityinen, ei se meininki ole ollenkaa samanlaista ku isommilla ratsastustalleilla, joissa väki ei tunnu loppuvan ollenkaan ja hepat on enemmän tai vähemmän kyrsiintyneitä. Kilpailupainotteistahan tuokii on, mut hepat tuntuu olevan kuitenkii onnellisia, mikä onkii pääasia. Ja saan ratsastaa yhtä vanhempaa tammaa mikä tarvii kävelytystä. Tosin yhen kerran vasta, koska en tunne maastoja enkä hevostakaan vielä nii hyvin et voisin yksin käyvä sitä kävelyttämässä, ja kellään ei oo oikein ollu aikaa lähtee mukaan. Mut hommia on riittäny: tarhojen siivousta, heppojen ruokintaa, vesien vaihtoa sun muuta mitä nyt talleilla yleensäkkii. Nyt ku hepat on yötä päivää ulkona, ni ei karsinoiten putsausta ole. Siivottiin kyllä talli ja kunnostellaan sitä muutenkiin. Oon kans saanu maalata esim. kattoparrua ja eilen sellasia listoja mitkä tulee ulkoseinään, ja vitsi maalaaminen on kivaa puuhaa! :D En tajuu mikä siinä on nii kivaa mut tykkään!

Nojoo. En tiiä kelle tätä kirjotan, kai toiveajattelen et joku lukis? Ja no, itelle varmaan myös et sit joskus hamassa tulevaisuudessa jos lukee omia postauksia (mitä teen joskus) ni on ihan kivaaku on tälläsiä "muistoja". Mut muihin aiheisiiiin...

---

BERLIINI. Haaveissa edelleen, asioita yritän selvitellä koko ajan. Vähän ne junnaa paikallaan, mut Berliini-blogeja (ne samat tutut) edelleen luen, ja on ainakii yks sellanen mikä pitäs lukee. Ja sit jossain välissä vois ettiä lisää. Ja miehä sain synttärilahjaks, tai tilasin ja äiti makso siitä osan synttärilahjana, 24h Berlin -DVD:n. Oon sitä ohjelmaa täällä hehkuttanu ennenkii, ja päätin sit tilata sen DVD:nä.

Teemalta tuossa oli toki suomeks tekstit, mut tässä on kerronta saksaks ja englanniks, ja tekstit saksaks ja englanniks. Tosin kerrontaa ei oo käännetty joten katon sitä sitte Englanniks, ja englannin teksteillä on subit aina ku joku puhuu saksaa (tai ranskaa, ku siinä on pari ranskaa puhuvaa). Jos laittaa saksaks subit ni se on vissiin vaan niissä missä puhutaan muuta ku saksaa. Anyway, en oo kattonu vielä ihan kokonaan. Sehä siis loppu johonkii 20h paikkeille Teemalla ja rupesin tätä kattomaan DVD.ltä sit ihan alusta. Nissä extroissa ei vaan oo ollenkaan tekstejä tai mitään englanniks, mut ei voi mitään.

Saksasta muutenkii, et oon taas ollu suht aktiivinen tän kielen kanssa. Ilmottauduin myös vihdoin Savonlinnan aikuislukion saksankursseille. Tosin on epävarmaa et toteutuuko se lähiopetusryhmä (nyt kaikki jotka haluis opiskella saksaa ja Savonlinnan aikuislukioon pääsis kaks kertaa viikkoon ni mukaan! Käskivät levittää tietoa ku nyt ois ilmottautunu vaan 2-3 henkee :D), mut pääsin kuitenkii verkko-opetukseen. JA tottakai ostin eilen väärän kirjan :D:D:D No mut sitä Gute Idee kirjaa tarvitaan 3. kurssilla lähiopetuksessa. Mikäli se toteutuu. Mut pitää varmaan lähettää äiti maanantaina ostamaan se Super Gut -kirja (se ku on töissä paikassa joka on samassa rakennuksessa ku Suomalainen kirjakauppa. Mikä ei kyl oo yllätys ku Savonlinnassa kaikki kaupat on pääasiassa saman tien eli valtatien varrella. Helppo shopata :D). Vois tänään ite muuten mut vissiin Suomalainen menee kiinni kolmelta tai meni jo kahelta, eikä kai oo enää aikaa mennä. Nojoo, Info näköjään ois auki mut jos sit maanantaina äiti kävis. Tein kyl jo jotain verkkotehtäviä ja täyttelin tuota kirjaa, ja sit oon netissä pörränny Livemochassa ja DW-Worldin Deutsche Interaktiv -kurssilla. Tykkään kyl :P

Ajattelin kans et vois tuon saksan melkeen kirjottaa ihan vaan sellasenaan, koska siitä ois kyllä hyötyä sit Saksaa ja Berliiniä ajatellen. Ja kielitaidon pitää olla hyvä jos haluaa opiskella Berliinissä (tai missä tahansa pän Saksaa) Saksan tapaan.

---

Kaveri muutti Joensuuhun opiskelemaan. Eihä se silleen kaukana oo, n. 2h täältä autolla, mut kuitenkii ku vaikka nähtiin tosi epäsäännöllisesti ja hirveen randomisti ni nähtiin kuitenkii, ja nyt täällä ei oo ketään kaveria (paitsi serkku mut sillä on elämä). Kyl se käy täällä joinain viikonloppuina. Mut silti oon viime aikoina joka kerta ku oon lukenu et jollain on ollu kaveri tai seuraa ni oon ollu tavallaan kateellinen, koska miekii haluun! Emt, yksinäisyys vissiin iskee ekaa kertaa 6 vuoteen tai jotain... Ja täällä on hankala löytää uusia kavereita ku kaikki tietää kaikki ja ihmiset on ahasmielisiä ja muutenkii kaikki nuoret haluu täältä veke.

Se on kans yks syy miks haluun Berliiniin. Ois ihan uus paikka ja kaupunki ja uuet ihmiset eikä kellään ois niiku etukäteen mitään ennakkoluuloja vaan siks et ois kuullu kavereilta jotain tai muuten vaan koska on erilainen ja outo ihminen.

Mut tähän liittyen, et tuossa kaks viikkoo takaperin oli luokkakokous. Mietin pitkään sitä et meenkö vai en ku pelkäsin niin sikana et ne ihmiset on samanlaisia ku ennen. Mut menin sit ja tapasin niitä ihmisiä keitten kaa oli pahiten sukset ristissä. Ja oli oikeesti tosi kivaa! Vaikka käyttinkii kolmessa baarissa, ja en oo koskaan ennen käyny missään baarissa. Ja koska oon absolutisti ni en tietenkää juonu (paitsi yhen kokiksen viimisessä paikassa ennen ku lähin kotii), mut totesin silti ettei baarit vaan ole minuu varten. En vaan jotenkii viihy. Toki se on niin outo maailma absolutistille, ja ku ihmiset menee sinne pitämään hauskaa alkoholin merkeissä, ni se on vähän arvelluttavaa tälläselle joka on vähän "pelokas" ku on kyse humalaisista ihmisistä.

Mut totesin siellä, et ku jossain välissä tuli se miulle surullisen kuuluisa olo, mikä tuntuu siltä et sokeriarvot laskee ja oon yleensä syöny aina sillon koska samalta tuntu sillon ku miulla oli aliravitsemustila. Mut ku en syöny kuitenkaa, ni se hälveni aina ku lähettiin pois ja tuli takasin ku mentiin seuraavaan paikkaan. Ja se samalla tuntuu et niiku alaruumis kihelmöi. Ni tajusin, et koska ihan sama homma oli sillon MCR:n keikalla mut vaan paljon hurjempana, ni se on tosiaan jännitys eikä mikään nälkä tai mikään. Ja ku yrittää omalla mielellä manipuloida itteään et ei oo ees mitään jännitettävää tai mitään, ni kyl se niiku pysyy silleen aisoissa eikä mee siihen "huonoon oloon". Ja sekii "huono olo" on varmaan miun omaa vainoharhailua ku pelkään edelleen nii paljon sitä et sokeriarvot tippuu koska se tuntuu aivan kauheelta ku oikein tärisee siks et on liian nälkä ja keho tarvii ruokaa. Mut nyt oon senkii selvittäny et se on yks miun tapa jännittää.

Mut jos lopettelisin nyt tähän. Tukkakii on pesty väristä ja taas musta juuresta. Kattoo nyt mitä tässä taas keksii, joko opiskelen saksaa tai sit vois pelailla simssiä. Tai valmistella tuota yhen tarinan seuraavaa ja viimestä osaa et sais projektin eteenpäin. Nojoo. Seuraavaan kertaan. Millon se taas lieneekää :D Joskus kyl pitäs postata ne MCR:n ja Yellowcardin keikkavideot. Lazy, much, eh?

Freunde?

2011-06-27T03:58:00.000+03:00

Tässä viime aikoina tuota Queer Eye'ta katellessa oon taas pohtinu kaikkee. Oon kattonu noita nyt päivittäin useemmankii jakson, ja jotenkii sitä melkeen joka kerta ajattelee, kuin hyviä ihmisiä nuo on. Ku ne teki tuota aina jonkun tai joittenkii takia, sanovat ihan rehellisesti jos niitten mielestä joku pn tosi hyvä persoona, sellasta aitoo välittämistä vaikkeivat ees tuntis toista ku ekaa kertaa vaan ohjelmaa varten.
Mietin vaan aina, et mitä oon tehny väärin ku tuntuu, ettei miulle käy koskaan nii? Hyviä ihmisiä jopa löytyy, mut miksei ykskään niistä osu miun kohalle? Miusta ois ihana jos joku lähes tuiki tuntematon tuolleen tekis miun hyväks jotain, tai meinaan, et ylipäänsä joku edes joskus ilmasis, et on hienoa et mie oon olemassa. Kukaan ei vaan koskaan tee sitä. Ilmeisesti miussa ei vaan oo tarpeeks mitään kehuttavaa. Osittain jo tuo on yks syy miks haluisin Berliiniin. Jotenkii kuvittelen et pääsisin tästä näkymättömyyden tunteesta irti, ja et siellä ihmiset välittäs ja ilmasis sen. Hmmm, oonkohan sit jotenkii yksinäinen? En oikein tiiä. Viihyn kuitenkii yksin nii hyvin.

Mut ku noita kattoo, ni oon tavallaan myös kateellinen niille ku ne niitten "uhrit" on tavannu VIISKII noin hienoo miestä ja ihmistä, miks ykskään miun tapaamista ihmisistä ei oo ollu sellanen? Paitsi Yellowcardin jätkät oli kyllä tosi mielettömiä et oikein yllätyin, ku en oo koskaan tavannu yhtä ystävällisiä ihmisiä. Jos se sit on vaan nii erilaista siellä Amerikan maalla ku vertaa tänne junttilaan... Paljon mahollista. Ku kuitenkii tuntuu, et jopa jossain Amerikassa ihmiset on ystävällisempiä ku Suomessa. Ainakii mitä noita joitain realityjuttuja kattoo. Ihmiset osaa olla nii ystävävällisiä, ja se tuntuu puuttuvan täältä. Ainakii miun ympäriltä.

Oon kans kasvanu sen kanssa, etten haluu olla lähellä ketään enkä kosketuksissa kehenkään. Viime aikoina oon taas ruvennu jotenkii ekaa kertaa elämässäni niiku... kaipaamaan kosketusta? Eilenkii ku katoin Queer Eye'ta, ja ne aina siinä peittää toisen silmät ennen ku näyttää sen asunnon sille "uhrille", ni tunsin oikein kateellisuuden pistoksen ku kukaan ei tuu tolleen peittää miun silmiä ystävällismielisesti. Jotenkii pelkään sitä kosketusta nii paljo, ku tykkään liikaa parituksista ja niissä pienikii ele meinaa miulle ystävyyttä syvempää, ni sit tavallaan sovellan sitä omaan elämääni, ja ku en oikein osaa sosiaalisisa tilanteita, ni nään muissa ihmisissä ne samat eleet ku parituksissa ja yhistän ne sit ihastumisen merkkeihin, vaikkei näin ole. Pelkään jostain syystä ihan kauheesti sitä et joku ilmasis ihastuksesa. Ja ku en oo koskaan pussannu ketään, ni pelkään sitä miltä se tuntuis ja itseasiassa nään siitäkii jo pakkoajatuksia miten joku kaveri tms. tekee jotain samaan tyyliin ku aina leffoissa ja kaikkialla tapahtuu. Se on ahistavaa.

Voi olla et oon alkanu kaipaamaan nyt "kosketusta", tai ainakii ees jonkillaista niiku, läsnäolon tuntoa, sellasta ystävällismielistä lämpöä tai jotain, koska ku oon harjotellu oman kehoni kontrollointia paniikkitilanteissa, tuntuu, etten välttämättä menettäs itteni kontrollia tuollasessakaan tilanteessa missä miellän elet muka ystävyyttä syvemmiks. Nii ja en puhu ees pelkästä ystävyydestä, ku vaan joku hyvänpäiväntuttu ni jo sen läheisyys saattaa aiheuttaa ahistusta ku kuvittelen vaan koko ajan et kaikilla on jotain mielessää.

Nyt on tää joku identiteettikriisi näköjään taas väistyny pois alta ja tavalliseen tapaan sen on korvannu joku muu, tällä kertaa varmaan joku yksinäisyyden tunne. Haluisin vaan tuntee olevani hyväksytty. Ois ihana jos joku vois sanoo sen face to face, koska netissä tulee aina olo et toiset sanoo vaan säälistä ja koska yrittävät vaan niiku lohuttaa ilman mitään aitoo tarkotusta lohuttaa toista. Haluisin niin jonku joka ois miun paras kaveri. Voi tää tietty johtuu siitäkii et miun ainoo kaveri muuttaa kesän lopulla Joensuuhun. Ei sinne oo ku jotain 2-3h matka, mut tulee se silti olemaan aika yksinäistä vaikkei sen kanssa nähä ees päivittäin. Oon ite nii huono ottamaan yhteyttä ja ku viihyn yksin, ni en ees tajua et oon saattanu laiminlyyä jonku ihmisen. Se on ainoo kaveri kehen oon pitäny yhteyttä ysiluokan jälkeen, ja sekii on pääasiassa sen ittesä ansiosta ku se on vaan jatkanu viestittelyä ja halunnu aina välilä nähä, muut ei pitäny minuu yhteyttä enkä tietenkää itekkää ku en oikein osaa ja niiku sanoin, viihyn mainiosti yksin. Ni silleen... joskus tulee sellanen face-to-face-puhumisen tarve ja sen kaa on hirveen kiva jutella kaikkee syvällistä. Ite henk.koht. tekstaan mielellään mut alkaa aina ärsyttää se näpyttely ku se on nii paljo raivostuttavampaa ku koneella kirjotus (seuraavassa puhelimessa vois olla vaikka QWERTY-näppäimet), et en aina jaksa. Joten ellei se rekkaa johki netissä tai sit voija ahkeraan jutella vaikka sähköpostilla, ni en oikein tiiä mitä teen ja miten sit jaksan niiku... sen vapaa-ajan jollon tekis miel tehä jotain muuta ja vaikka vaan pöpöttää. Miulla on liikaa vapaa-aikaa ja liikaa tylsyyttä, mut nyt vasta sitä tajuaa et ku se sit muuttaa, ni mie varmaan vaan homehun kotona ku ei miulla oo muitakaa kavereita täällä. Nojaa. Toivottavasti ei tartteis olla täällä pitkään. Berliini kutsuu ja haluun vastata sen kutsuun mahollisimman pian.
Mut se on niiku yks niitä harvoja, aitoja ihmisiä jota oon ikinä tavannu. Ja se on oikeestaan ainoo kenenkä kanssa tuun ihan älyhyvin toimeen, ja ku ollaan tunnettu melkeen viis vuotta, ni se on jo ennätyspitkä aika ku yleensä kaverisuhteet katkee siinä enintään puolen vuoden paikkeilla. Mut ku se jaksaa tajuta minuu, kuunnella ja oikeesta tykätään keskustella samoista aiheista, ni kyl sitä yllättävän hyvin tulee toimeen. Suurin osa muista mitä oon tuntenu ei ajattele läheskään samalla tavalla ku mie, ja niitten kaa ei oo oikei mitää yhteistä. Ja sit ne keitten kaa omaan samanlaisen ajatusmaailman ees vähän, asuu jossain hevonkuusessa, tyyliin Singaporessa, toisella puolella maapalloo. Ihan kivaa.

Jotenkii oletan et Berliinissä tutustusin uusiin ihmisiin, ja et siellä kaikki kääntys parhain päin. Ainakii tajusin sen et jos haluun et kaverisuhteet säilyy ni myös miun on omalta osaltani hoijettava niitä, ei kukaan jaksa pitää yhteyttä jos ei ite ota toiseen välilä yhteyttä. Ite tosin otan yhteyttä vaan ku on asiaa, ja jos ei vaan oo maailmat synkannu ni harvoin mie oon se joka ilmottelee itestään. Ja ku yksinkertasesti en vaan tajua ajatella asiaa ollenkaan koska en kaipaa seuraa 24/7. Tää yks on kyllä ollu ihmeen sinnikäs, ku oon NYT VASTA tajunnu et voisin miekii joskus ottaa siihen yhteyttä :D Oon nyt tän kesän aikana ottanu siihen enemmän yhteyttä ku tän viijen vuoden aikana koskaan ennen yhteensä.
Toisaalta, vielä ysiluokalla tunsin itteni ihan älyttömän epävarmaks kavereitten kanssa koulun ulkopuolella. En jotenkii osannu olla mitenkään päin ku oli kaveri meillä tai olin kaverilla. Nykyään osaan olla rennompi, jo tietty senkii takia et tunnen tuon yhen aika hyvin (vaikken ookkaa sen paras kaveri, vaikka se onkii oikeestaan ainoo miun kaveri).

No jaa, ehkä tää tästä. Kuhan sinne Berliiniin pääsen... *sigh*

---

Seuraavana, pieni huomio vaan sosiaalisesta fobiasta, mitä oon tässä monet kerrat pohtinu. Eli ku on täs sosiaalisen fobian kanssa kasvanu, ni sitä aina ajattelee kaikkia esiintymistilanteita kaikista pahimpana. Sen takia aina kaikissa reality-ohjelmissa ja kaikkialla, missä vaan joku esiintyy jossakii joukolle oikeesti tai joutuu suuren joukon huomion kohteeks, mietin, eikö niitä pelota? Itteäni pelottas aivan sikana, enkä ymmärrä, miten ihmiset vaan voi kävellä sinne tyynenä. Miun pieneen päähän ei vaan mahu, miten se on mahollista, koska itte olisin nii kauhuissani. Mut ehkä jonakii päivänä pystyn ymmärtämään ja kokemaankii ite saman. Olis hienoa.
Miusta olis itseasiassa salasesti jopa ehkä hienoo esiintyy. Sais huomiota. Ja toisaalta oon usein miettiny et näytteleminen ois upeeta, ku vois olla joku muu ja kattoo maailmaa ihan eri silmin. Sellanen ajattelu avaa aina omia silmiä lisää, ku sukeltaa jonki ihmisen mieleen, joka ei ole ite. Teen tätä ku kirjotan tai vaikka ku luen, mut se ois hienoa jos sais tavallaan elää jonain toisena just vaan näytellen :P Ongelma on vaan just se et tunnen itteni vaan nii saakelin tyhmäks lähes 24/7 toisten läsnä, ja tuntuu et kaikkien päässä on vaan koko ajan sarjana facepalmia koska minä. Oon vissiin liian epävarma itestäni tai jotain.

Ai hei, rakas blogi, miun on taas vaihteeks tehny miel pistää tukka pystyyn jostai kummallisesta syystä. En tiiä sitä syytä. Syynä voi tosin olla et eilen join jotain Battery korkeakofeiinista energiajuomaa ku ei Frezza Moccaa löytyny ja piti ajaa autoo, ja olin aika hyper. Tuntu et oisin voinu tanssii ja laulaa ja huutaa ja hyppii ja riehuu eli pääasiassa tehä kaikkee sellasta mitä normisti en tee. Ja puhuin ihan_koko_ajan jotain p*kaa koska en vaan kyenny olemaan hiljaa. Sen tiiän et kofeiini vaikuttaa miulla tätä, mut oli pakko. Mut toisaalta, vähän ku joillain alkoholi, se vapauttaa minuu jotenkii :D:D:D:D:D Mut huono puoli on etten kykene ja jaksa keskittyä yhtään mihinkään mikä vaatii vähääkää isompaa keskittymiskykyä. Siks lopetin kahvinjuonnin viimeks ku sen öö lopetin.

Huomenna tallilla käymään puolenpäivän maita ja sit iltapäivästä on lääkärillä taas lääkekontrolli etc. Nukkuakkii vois.

Social Phobia

2011-06-13T03:46:00.000+03:00

Tajusin, etten oo kirjottanu tästä itseasiassa kovinkaa paljoo täne. Selasin just postaukset tällä hakusanalla, ja niitä oli tasan 6 kappaletta. Poimin myös reilun vuoden takaa tälläsen

Miltä tuntuis olla joskus ihan normaali? Et ei tartteis pelätä mitää sosiaalisia tilanteita, osais small talkia, pystyis soittamaan itte puhelimella kelle vaan ja pystyis menee luokkaan vaikka ois myöhästyny. Saankoha koskaa ees tietää?

Tuosta tuli mieleen, et ku tosiaan joskus sillon ku tuli se huuuuuuge Berlin-inspiraatio, ni tajusin et ihan oikeesti, ei pelkkä voivottelu auta. Ei sitä tapahu mitään, ei siitä parannu jos vaan vinkuu ja itkee asiaa koko ajan ja odottaa et tulis joku ja ottais sen sosiaalisen fobian pois. Ei se niin mee. Tajusin, et jos aijon jonain päivänä osata olla pelkäämättä sosiaalisia tilanteita, miun pitää ite tehä sille jotain. Mie oon ainoo, joka sen voi päihittää. Lääkkeet auttaa, mut ykskään lääke ei oo mikää ihmelääke joka poistas jonku sairauden ku taikaiskusta, etenkää jos se sairaus on pään sisällä. Miun pitää vaan kohdata pelkoni. Jo tän tajuaminen on tuonu paljon jotain... itseluottamusta? Itsevarmuutta? Ainakii positiivisemman tulevaisuudennäkymän ja asenteen, et kyl mie pärjään.

Miehä en oo ollu sosiaalisissa tilanteissa kovinkaa paljoo syksyn 2009 jälkeen, oon ollu lähinnä töissä jossa on muutama vakionaama ja asiakkaita (hevostyö), mut en missään tyyliin koulussa tai muussa. Oon myös menneen vuoden aikana jostain ihan ihmeestä saanu jotain voimaa tai energiaa, niiku henkiselle puolelle. Varmaan osasyynä on se, ku siskolla joskus vuodenvaihteessa alko esiintymään ahistusta ja masennusta ja tän tällästä, ni tavallaan otin sit isosiskon asenteen, sellasen suojelevan asenteen, et pitää pitää se järissään, ei väliä itelläni. Mut varmaan se Berliini-innostus on myös saanu olon paremmaks, ku on jotain mitä tavotella, tavallaan joku päämäärä, ja on ymmärtäny asioita ja aikuistunu henkisesti vähän lisää. Mut kyl se asenne on avainasemassa. Ite pitää alkaa itteään repimään pois sieltä pelon syövereistä, koska tässä yhteiskunnassa kukaan muu ei sitä voi tehä, ku sie ite.

Tuossa oli siis torstaina Juvalla se II-vaiheen liukkaan ajo. Ens keskiviikkona on sit teoriatunnit. Siellä sit tavallaan sain kokeilla ite, kuin paljon tää miun "parantumisprosessi" on edenny. Ensinnäkii, tulin paikalle myöhässä koska en ensin löytäny koko hiton paikkaa :D Luulin et piti kääntyy ekasta liikenneympyrästä oikeelle, mut se olikii hitto kolmas mistä piti kääntyy! Olin siis 10min myöhässä, ja siellä oltiin sit luokassa, jossa muut oli jo. Ja päätin sit et en todellakaan tyri tätä nyt tässä vaiheessa, et jänistäsin ja kieltäytysin menemästä luokkaan ja olisin vihanen itelleni siitä etten kykene mihinkään. Vaan koputin ja avasin oven, astuin siihen pieneen luokkaan, laitoin oven kii ja etin itelleni tyhjän paikan. Siinä ryhmässä tosin oli vaan kuus henkee, mut sekii oli jo saavutus! Ja ovi oli silleen keskellä luokkaa sivusuunnassa. Toki kaikki katto ku tulin sinne, mut oli hurja fiilis ku en saanukkaa sellasta järetöntä paniikkia. Vaikken siitä muista kamalasti yksityiskohtia koska keskityin ettimään paikkaa (ja olemaan nolaamatta itteäni), ni silti olo ei ollu sellanen panikoiva ja eksyny, vaan tavallaan tilanteen kontrolli pysy kaiken aikaa miulla. Ja tiiättekö mitä? Ku se ope kysy, et löysinkö paikalle, mie todellakii sanoin ÄÄNEEN, vaikkakii vaan "Juu", mut se oli hurjaa ja hurjan hyvä fiilis koska en saanu siitäkää sellasta itkureaktiota, mikä normisti tulee jos vahingossa puhun sillon ku ei "sais" mutismin mukaan puhua.
Oon vieläkii ihan äimän käkenä. Varmaan tosi pieni juttu muille, mut yks iso askel miulle. Menin ekaa kertaa 4 vuoteen luokkaan myöhässä, ja sanoin vapaaehtosesti kuuen hengen kuullen tuollasessa luokkamaisen virallisessa tilassa ääneen sanan ekaa kertaa yli 10 vuoteen. Hurjaa!
Ja, ei siinä kaikki. Sit ku käytiin siellä turvatalossa, ni aika paljolti kyl silleen ujostelin etten sanonu mitään, kohautin vaan olkiani tai puistelin päätäni/nyökytin tms., mut useen asian kohalla se ope kyseli sit kaikilta omia kokemuksia tai mielipiteitä, vastausehotuksia tms., ni yhessä välissä ajattelin sit et nyt kyl sanon. Ku sain punnita sitä mitä vastaisin, ja sit ootin itseasiassa ilman suurempaa pelkoa sitä et miulta kysytään, ja vastasin yhellä sanalla. En kyl muista enää kunnolla mitä se oli mihin vastasin, ku keskityin sen jälkeen siihen et huuuu, sain sanan ulos suustani!

Mut ah, nytkii hymyillyttää ku huomasin et näillä omilla ponnisteluilla on tulosta. Hiljaa hyvää tulee, ku työstän tätä koko ajan nii hyvin ku vaan pystyn, ni kyl varmaan pääsen tästä vielä joskus eroon. Tai siis miehän PÄÄSEN, ei mitään ehkä pääsen :)

Kyl sanon ihan kaikille jotka pelkää jotain vastaavaa, et taistelkaa. Se on ainoo keino. Ku tulee se pelottava tilanne taistele-tai-pakene vaihtoehdoilla, ni ota se taisteluvaihtoehto, jos tuntuu et oot valmis. Ei missään nimessä kannata paeta, se vaan pahentaa asioita. Ite tajusin sen liian myöhään, ja kerkesin kehittämään ujoudesta sosiaalisen fobian, joka sit taas pääs niskan päälle. Näin se on vaikee päihittää, mut askel kerrallaan. Pienikii askel on oikeesti iso, ja paljon parempi ku askel taaksepäin.

Tätä ku nyt pohtii, ni tuli yhtäkkiä sellanen jännä ajatus, et nyt ku oon oivaltanu mikä on se kaikista parhain lääke tälläsen pelon voittoon, ni pystysinköhän luopumaan lääkkeistä? Ne on auttanu jo pitkälle ja lisäks pitäny masennuksen toki kurissa, mut onnistusko se ilman niitä? Riittäskö tahdonvoimaa ja uskallusta ilman lääkkeitä tukena? Koska ilman noita en olis edes tässä tilassa. En tiiä mitä olis tapahtunu, mut noi on auttanu ihan hirveesti, mm. poistamalla sen lukon mikä tuli aina jätkien kanssa. Mut olisko se katastrofi jos niitä yrittäs lopettaa. Koska tuntuu, et ne on tehny tehtäväsä, ja ku annosta ei enää voi nostaa, ni tuntuu ettei ne auta yhtään lisää tästä. Et pystysinkö ottaa kokonaan ohjat käsiini noilta pillereiltä, vai pitäskö niitten roikkua vielä toisessa ohjaksessa tai apuohjassa? Sitä voisin kysyä lääkäriltä, sinne ku aika on tän kuun lopulla.

Samalla ku noita luki, ni välilä tuntu et kauheeta miten angstaan aina joskus. Mut nii teen kyl edelleen, välilä teksti on ihan hirveen angstista, vaikka oli ei oliskaan 24/7 sellanen. Pikemminkii sellanen olo on vaan ihan hetken niinä päivinä ku sattuu pomppaamaan mieleen. 23/7 oon kuitenkii ilonen maan matonen ja pääasiassa onnellinen. Nytkii hymyilen, ja tää postaus sai miut taas tosi hyvälle tuulelle ja onnelliseks siitä, et oon ihan aikuisten oikeesti päässy etenemään tän paranemisprosessin kanssa, yksin, ihan ite, omasta päätöksestä.

Loppuun biisi Die Ärzteltä. Tää on oikeesti b-puoli, vuodelta 2001. Tykkään tästä ihan mielettömästi ♥ Myöhemmin joku vissiin selitti sanat ja oon ne myös ite käännelly, ja miusta ne on ihan jännät. Jokatapauksessa kai ainoot tai toiset Belan sanat jotka oon tajunnu ja joihin oon voinu keskittyy. Sanat nyt ei silleen miun tilanteeseen liity, mut jotenkii tuntu et tää kappale oli pakko linkittää, koska se on vaan niin hieno! ♥

DIE ÄRZTE - DIE WELT IST SCHELCHT

Am Morgen mit ’nem zweiten Kopf aufgewacht

Die letzte Kippe noch in meinem Mund

Die Selbstachtung kam mir abhanden letzte Nacht

Sie hat jetzt ’nen anderen, das ist der Grund

Das Hämmern in meinem Kopf lässt nur noch Schemen zu

Von der Erinnerung, die mich plagt

Hinter geschlossenen Lidern fällt mir wieder ein

Was mein Großvater in solchen Fällen sagt

Und ich wette, er hat Recht

Die Welt ist schlecht

Ich riskiere ein Auge, denn direkt neben mir

Spür ich die Nähe der unangenehmen Art

Da liegt ein tätowierter muskulöser Mann

Er ist nackt und wirklich furchtbar behaart

Außerdem schmerzt mein Arm

Ach du Scheiße, was ist das? ’ne Tätowierung

Wo kommt die denn her?

Da steht »Eigentum von Johnny«

Eingerahmt von einem Herz und Johnny, das ist wohl er

Jetzt weiß ich, du hast Recht
Die Welt ist schlecht ...

Bevor ich verduften kann, hat Johnny Frühstück gemacht

Frischer Saft und weich gekochte Eier

So was hast du zu unserer Zeit doch nie zustande gebracht

Nicht mal zu meiner Geburtstagsfeier

Weil der Gedanke an dich mich wieder traurig werden lässt

Nimmt Johnny mich in seinen starken Arm

Da überkommt mich ein überwältigendes Gefühl

Und mein Herz wird wohlig warm

Zwar ist die Welt oft schlecht

Doch auch gerecht ...

Die Welt ist schlecht

DIE ÄRZTE - THE WORLD IS BAD

In the morning woke with an another head

The last cigarette in my mouth

I lost my self-esteem last night

She has now the new one, that's the reason

The hammering in my head allows only a phantom
From the memory which bothers me
Behind of closed eyelids again came to mind
What my Grandfather in cases like this said

And I bet he was right
The world is bad

I risk one eye, then right next to me
I feel the closeness of the unpleasant sort
There lies tattooed muscular man
He's naked and really freaking hairy
In addition, my arm hurts
Oh shit, what's that? A tattoo?
Where did it come there?
There stands »Property of Johnny«
Framed with a heart and Johnny, that's probably him

Now I know, you are right
The world is bad ...

Before I can beat it, had Johnny made breakfast
Fresh juice and soft-boiled eggs

So what have you with our time however never brought about

Not even to my birthday party

Because the thought of you will make me sad again

Johnny takes me in his strong arm

I get an overwhelming feeling

And my heart probably will be warm

Indeed the world is often bad

But also equitable ...

The world is bad

Random

2011-06-12T19:21:00.001+03:00

Nyt ois taas nii paljo asiaa päässä, mut ei oikein tiiä mistä alottas. Berliiniin hingun edelleen yötäpäivää, se on onneks tässä vähän laantunu nyt ku kesä salli saapua Suomeenkii ja tänne Savonlinnaan. Ja kovimmilla helteillä ei oikein oo kyenny edes ajattelemaan. Eilen tai toissapäivänä itseasiassa selailin Ilmatieteenlaitoksen sivuja ja totesin et sinä päivänä hitto Suomessa oli KUUMEMPI ku jossain Keski-Euroopassa?! Täällä ollaan oltu jo lähellä tai ylikii 30 asteen ja tosiaan jossain Keski-Euroopassa menty 20-25 asteen paikkeilla. Mitä ihmettä? :D Nyt tosin on pilvistä ja viileetä ulkona, näyttää et kohta satais vettä. Tänää päivällä tuli vettä ja ukkosti.

Tässä viime viikkoina ei oikein oo ollu mitään kummempaa. Oma kone rupes reistaa tuossa jossain välissä ja siihen pitäs asentaa Windows uusiks ja sitä ennen pitäs saaha C:ltä kaikki tarvittava turvaan, ei siellä onneks oo ku enää jotain Kenny vs. Spennyä ja muita videoita, mut ku video-muotoon DVD:n polttaminen vie nii älyttömän paljon aikaa, ja sit ku se välilä jumahtaa silleen ettei koko kone vastaan mihinkään ja pitää sammuttaa nappulasta. Ja käynnistys on vähän nii ja näin, se kyl käynnistyy mut ei piippaa -> ei siis käynnistä Windowsia, ja kiva siinä sit rumpata sammutusnappia manuaalisesti ja restartia ja on vähän sattuman kauppaa pääseekö se työpöydälle asti edes ja jos pääsee ni toimiiko sillonkaa vai jumiiko taas. No, kuhan saan nuo pois sieltä ni iskä voi asentaa Windowsin uusiks. Sillä aikaa oon käyttäny tätä siskon konetta, ku sisko ite on ollu kohta viikon Turussa nettikaverisa luona ja tulee tiistaina kotii. Varmaan pitää hyökätä seuraavaks läppärin kimppuun ku sisko varmaan viihtyy taas omalla koneellaan kuhan tulee kotia, ja jos tuo oma kone ei ota toimiakseen.

Em. syistä oon siis istunu nyt jatkuvasti telkkarin ääressä kattomassa digiboxilta kaikkee jännää. Osittain myös siks et siinä on ikkuna sopivasti auki ja tuulenvire saattaa käydä kivasti sisää. Ostettiin kyllä äitin kaa tuossa tuulettimet, mitkä helpottaa kyl elämää aika paljon. Mut koneella tulee jotenkii ihan hirvee hiki jos yhtään helle, joten sohvalla aloillaan istuminen on ollu sit kivuttomampaa. Oon itseasiassa koukuttunu nyt tuohon alkuperäseen Queer Eye for the Straight Guy, se on liian hauska! :D

Juu siis joku saattaa muistaa, tää homoviisikko Fab Five joka stailaa jonku heteromiehen ja tän kodin ja järjestää jonku tilaisuuden tms. riippuen "uhrista". Liviltä ku tulee nyt noita 2. ja 3. kauden jaksoja, 2. kauden jaksot puolenyön jälkeen joka päivä ja 3. kauden jaksot arkisin 11.00 ja sunnuntaisin 15.00.
Muistan ku oon joskus kattonu näitä ku on tullu telkkarista, oon ollu varmaan ala-asteella sillon, oisinko ollu 12. Tuo tunnari ja alotus on nii tutut ja ahahaha, vaikken koskaan silleen hirveesti perustanu noista ni katoin niitä aina sillon tällön. Nyt oon sit koukuttunu ihan totaalisesti :D

Juu ja ku TV-sarjoista ja Berliinistä ollu puhe, ni tilasin tuossa vissiin viime viikolla sen 24h Berlin -DVD:n. Ihan jänskää oli tilata se saksankieliseltä sivulta. Nyt vaan oottelen et se lähtis matkaan ja pääsisin kattomaan sitä 24/7! Äiti sen tosin ainakii osittain maksaa, koska pyysin sitä niiku synttärilahjana.

Anyway, Berliiniä on taas viime aikoina tullu mietittyä paljonkii. Varsinkii ku tässä luin taas lukemieni blogien uusimmat postaukset n. viikon ajalta, ja niistä muutama käsittelee sitä Berliiniä.
Ku päätin tuossa joskus, et sit ku asun yksin ja se tapahtuu Berliinissä koska en haluu täällä enää alkaa säätämään mitään, asun kotona nii kauva ennen ku pääsen Berliiniin (ellei noi heitä ulos :D). Haluun alottaa kaiken puhtaalta pöyvältä sieltä.
Toki muuttasin johonkii kämppiskämppään tai sellaseen, ainakii jossain välissä, ellei Berliinissä pysty sit asumaan tyyliin yksiössä/kaksiossa halvalla. Koska haluun muuttaa sit yhen henkilön kanssa samaan kämppään ku tää tulee Singaporesta, mikäli se hälle käy, ja miksei vaikka heti jos osutaan sinne samaan aikaan. Anyway, sillon kuitenkii asuis silleen tavallaan yksin, et ostas ruokaa ym. ja tekis sapuskaa vaan itelleen pääasiassa, ni ajattelin et rupeisin siellä syömään pelkkää luomuruokaa. Pitää vaan selvittää, miten luomu toimii Saksassa, ja pystyykö sitä ylipäätään ostamaan jos ei oo mikää maailman hyvätulosin ja olis itseasiassa (oppisopimus)opiskelija. Mut toisaalta, en kuitenkaa syö muutenkaa paljoo ni ei siihen välttämättä menis rahaakaa nii kauheesti? Ja ku nirso olen ni sitä suuremmalla syyllä varmaan rahat säilys aika hyvin :D Kylhä se tälleen Suomessakii ois jo mahollista siirtyy pelkkään luomuun, mut ku asuu saman katon alla vanhempien ja siskojen kanssa ni se ei oikein toimi. Ku en osaa ees kokata, mitä tässä tietysti on nyt oivaa harjotella ja ajattelinkii yrittää tehä kaikellaista et osais sit Berliinissä. Mut siis se, et koko perhe ei voi siirtyy luomuun ku se on nii kauheen kallista ja meillä hyvä jos on varaa normaaliinkaan ruokaan, ja no, siinä ei oo mitään järkee et yksin säätäs vaan jotain luomuruokaa ku on neljä muutakii henkee täällä. Eikä miulla kyllä ole ees itelläni varaa siihen ku on tää työelämäkii vähän nii ja näi.

Työstä puheenollen, hitto ku en saa mitään aikaan. Kävin kaks tai kolme viikkoo sit tuolla työkkärin yhessä projektissa ja sovittiin et otan yhteyttä yhteen kollegaan ja kysyn, millon se työnantaja on tallilla ja millon töissä et tulisin joku päivä käymään, mut ei ku en pysty. Ajattelin et kirjottasin Facessa mut ku ei ni ei. Jotenkii... pelkään sitä et säikytän jonku. Ajattelinkii et laitan huomenna viestiä sille joka sit projektia pitää et jos se soittas sille työnantajalle kuitenkii. Et menisin sit käymään joku päivä tallilla, ku sieltä projektista sanottiin et toki sellanenkii on mahollista et hakis niiku tuntityöhön. Ja ajattelin et pystyskö nuo sit maksamaan sen verran, et tulisin aina tarpeenvaatiessa sinne töihin. Eihä se paras vaihtoehto olis, mut olis ees jotakii mistä saaha sitä rahaa. Toine on sit et kysysin palkkatöitä joko osa-aikasena tai tuntityönä tuolta tallilta, missä olin sillon 08-09 työharjottelussa.
Muita projekteja tässä nyt on et pitäs kirjotella CV:tä lisää, ja ensin pitäs kaivaa se esille läppäriltä, mitä en oo jaksanu tehä. Ku se on se mikä alotettiin sillon -09 Kiteellä koulussa, joten se pohja yms. on miulla valmiina, ja nyt vaan pitäs lisätä siihen nää mitkä oon ollu siellä ravitallilla. Ja melkeen vois siitä vääntää sit erikseen Saksan Lebenslaufin, mikä siis vastaa CV:tä. Tai sit tuon EU-maitten välisen CV:n mikä on suunnattu just sellasille jotka haluu töihin ulkomaille.

Juu ja viime aikoina on taas tehny miel lueskella saksaa. Voisin kokeilla saanko oman koneen auki vai en, jos en ni sit vaikka tässä siskonkii koneella voisin opiskella...

Ainii, Berliinistä vielä. Tuossakii ku tein sellasen gallupmemen taas vaihteeks deviantARTissa, ni tuntuu et on ihan hirveesti asioita mitä ootan Berliiniltä. Tuntuu, et siellä vois olla jotenkii sosiaalista elämää. En ees tiiä miks, ja olisko miulla ees aikaa sellaselle jos työskentelisin hevosten kanssa. Itseasiassa yks mitä oon pohtinu nyt jonku aikaa on se, mikä tulee ilmi joistain blogeista ja tuostakii 24h Berlin -ohjelmasta, eli et miten berliiniläiset jaksaa tehä töitä ku siellä on yöelämää 24/7, ihmiset menee yöhön juhlimaan keskellä viikkoakii, miten ne jaksaa tehä töitä päivät ja bilettää yöt? Eikö ne väsy? :D Ite en kyl pystys yöllä tekemään muuta ku nukkumaan jos aamulla pitäs nousta kaheksaan saatika kuuteen töihin. En voi ku nostaa hattua ja ihmetellä, MITEN siihen pystytään Berliinissä. Ku ei Suomessa oo varmaan ees pääkaupunkiseudulla samallaine meno. Tuotakii dokkaria ku kattoo ni kaikki sanoo ettei Berliinissä nukuta, öisin pitää bilettää. Ja se sama tulee ilmi usein blogeista mitä luen, enkä ymmärrä. Ja silti aina hämmennyn, ku nii moni aikuinenkii ihminen kukkuu aamun pikkutunneille, ku tuntuu et on ite tyyliin ainoo, mut se on taas ihan elämää Berliinissä. En siltikkään haluu sinne yöelämän takia, koska en ite juo ollenkaa mitään alkoholipitosta, en käy baareissa, en tykkää tanssia eikä vaan kiinnosta yltiösosiaalinen yöelämä. Joku siinä kaupungissa silti vetoaa. Ja tuossa memessä oli kysymys, et onko koskaan istunu keskellä yötä katolla. En ole, mut vois olla hienoa Berliinissä. Tuntuu, et Berliinissä kaikki on omalla berliinimäisellä tavallaan hienompaa, vähän et elämän vois ottaa siellä rennosti ja suhtautua itteenkii paljon vähemmän itsekriittisesti. Sellanen olo, et olisin sielä kaikkein onnellisimmillani. Kävin kyl tuossa torstaina Juvalla autokoulun II-vaiheen rata-ajossa, ja ku ajoin takasin ni vaikka oli sikakuuma ku autossa ei ole ilmastointia, mut ku kuuntelin täysillä Farinia, ni jotenkii se kaunis ilma, kesä, kesäinen maisema ja hyvä musiikki tekee vaan niin onnelliseks et tuntu et hymyilin koko matkan Juvalta Savonlinnaan (reilu tunti ajaa). Puuttu vaan se Berliini. Sinne mie haluun. Sinne mie kuulun. Vaikken oo koskaan siellä vielä käyny, ni se on vaan miun paikka. Sen vaan tietää. ♥

Das Auge

2011-05-25T00:08:00.000+03:00

Ku ei foorumi toimi ni pitää tänne höpöttää.

Eli äiti kokeili värjätä miun kulmia vähän jollain luomivärillä etc., ihan vaan et nään miltä näyttäs ja pitäskö olla jopa tummemmat. Miusta on nii hassua, koska miulla on siis nii vaaleet kulmat ettei ne pahemmin näy ku vaan jos valo tulee tietystä kulmasta. Ja nyt ku on musta tukka, se on tosi hassun näköstä et on kauheen vaaleet kulmat, vaikka ne näkyykii vähän vahvemmin mustan tukan kanssa. Toisaalta vois olla melkeen tummemmatkii ku mikskä nyt värjättiin, eli nyt on sellaset vaaleenruskeet; mut itelle tuli tosi hassu tunne ku katoin peiliin. Ihan sellanen olo et näytän entistä enemmän niiku... sukupuolettomalta :D Tai jotain. Vaikken kyllä muutenkaan näytä öö... en tiiä. En osaa sanoo näytänkö naiselta vai "miehekkäältä", omaan silmään en periaatteessa kummaltakaan.

+ Loppuun pakollinen angsti: TÄÄ KAMERA ON NIIN PYLLYSTÄ.

Luovuus, missä lienet?

2011-05-23T18:35:00.000+03:00

Rupes taas "ahistaa", ku sisko kokeili jotai äitin ikivanhoja kenkiä. Ei siinä sillee mitään, koska miulla on New Rockit ja rakastan niitä, mut ku en ymmärrä miten se keksii koko ajan jotain kivaa ittelleen. Rehellisesti sanoen se näyttää paljon punkimmalta ku mie, vaikka mie mitä yrittäsin... Rupesin vaa miettii et mitä miulle on tapahtunu? Mihin miun kaikki luovuus on kadonnu? Ihanku se ois vaan sammunu, tyrehtyny.
Ennen piirsin päivittäin, ei mitään väliä mitä, välilä sarjakuvia välilä "isompia" piirroksia ja välilä ihan vaan randomisti ajanvietteenä. Nykyään siitäkii on tullu miulle nii iso juttu, et nytkii oon tänä vuonna piirtäny vissiin tasan... kaks kunnon työtä. Ja yhen sarjakuvan (3 sivua). Kaikki ne kyllä liittyy Die Ärzteen, mut whatever. Jotenkii se ei oo enää edes ajanvietettä. Se on jotain millä yritän ruinata huomiota ku en sitä mitenkää muuten saa. AIna ku alan piirtää, en malta oottaa et saan sen valmiiks ja saan näyttää sen netissä ihmisille, ja päässä näkyy välittömästi visio jossa sitä työtä tyyliin jumaloidaan. Ja sit se työ ei koskaan oo sellanen jota kukaa edes vois jumaloida, koska en osaa ja oon huono. Ja sit aina petyn. Monessa muussakii asiassa, kaikessa missä pitää tehdä jotain, kuvittelen miten hienosti teen jotai ja sit kaikki on silleen "Vähän hienoa! Hyvä Aada!" ja saan nauttia huomiosta ja tuntee oloni kerrankii hyväks ja onnistuneeks. Mut koskaan ei käy nii.
Ainoo asia missä tunnen onnistuneeni on tuo foorumi (joka ei just nyt toimi palvelinhuoltojen takia, ARGH!).

Mut takasin siihen luovuuteen. En oo oikei koskaa ollu nii kiinnostunu vaatteista ja ulkonäöstä, mut viime aikoina oon alkanu ajattelee sitä enemmän. Muttia on vaan liikaa...

_En _keksi _mitään!
Oon liian mukavuudenhalunen ja laiska. Miulla on kyllä noita käsirannekkeita, mut ku en ikinä jaksa laittaa niitä käsiin. Ja sit tää Suomen sää on nii kiva et aina on joko liian kylmä tai kuuma. Kylmä: ei mahu takin hihojen alle; kuuma: kädet hikoo ku mitkäkii enkä vaan kykene pitämään mitään hiostavaa (teko)nahkaa ranteissa. Vaikkei ne oo ees mitää älyttömän leveitä tai mitään. Kotioloissa muutenkaa en jaksa pitää mitään ku ne on vaan tiellä.
Ostin jonki aikaa sit ihanat oranssit kynsikkäät, uuvet mustat ja sit mustat ja punaset verkkokynsikkäät. Ne oranssit on ihanat ja se jo tuo jotain "särmää" miun pukeutumiseen, mut kettu ku tää säääääää. Ei niitä voi käyttää ku keväällä ja syksyllä! Ja verkkokynsikkäät on kivat mut silti kuumat vaikka ne on vaan tyyliin jotain narua.
Miulla on sormuksia, mut oon nii kamalan kömpelö niitten kanssa. Tai en silleen kömpelö, mut ku ne on koko ajan tiellä. Sillon ku tarvii hanskoja en voi käyttää niitä, koska osa niistä on sellasia "kohoavia" = ei mahu hanskojen alle. Ja yhessä on sellaset pienet "piikit" tai sellaset törökät, et tartun siitä joka paikkaan kiinni. Plus kaiken tän lisäks oon jatkuvasti varpaillani sormuksien kanssa ja tökin niitä syvemmälle sormiin ku pelekään et ne tippuu.
Eilen miulla oli taas ulkona sormukset ja rannekkeet, heti ku pääsin kotiin ni oli pakko heittää ne pois. Se on myös yks tapa rentoutua ku ei oo mitään ylimääräsiä härpäkkeitä missään.
Miulla on niittivyö ja farkuissa ketjut.
MUTTA: Se ketun niittivyö ei näy ikinä koska käytän ~~isohkoja huppareita~~ pääasiassa kahta hupparia joista toinen on ihana ku se on reilumman kokonen ja laskeutuu nii alas.Toinen on MCR-huppari mistä kyl tykkään paljonkii.
Tuntuu et ne ketjutkaa ei tee mitään.
Miun runko on notkoselän takia sen mallinen, et miulle ei ees sovi kaikki. Ku katon itteeni peilistä, miusta nuo farkut ketjuineen näyttää tosi typeriltä reisien ja lantion kohalta aina välilä. Ku on notkoselkä ni on myös "pömppömaha" mille ei voi mitään ku ei sitä ns. kiinteyttämälläkää voi saaha pois -> farkut menee sit sen mahan myötäsesti ärsyttävästi.
Haluisin sellasen kivan rungon, et ois tavallaan suora, silleen "lauta" et huppari laskeutus kivasti lanteille siihen vyön ja housujen yläreunan päälle -> vyö näkyis. Se meinaa et pitäs olla "laihempi", silleen sivusuunnasta katottuna. Tai oikeestaan toisinsanoen se hemmetin notkoselkä vaan suoraks, mut ku ei se oo mahollista. Angst.
Haluisin kyl kans et jalat ois eestäpäin silleen suorassa linjassa, mut ku sekää ei oo mahollista koska lantio.
Itseasiassa oon viime aikoinna tykästyny laihojen miesten/poikien runkoihin ja se on sellanen mistä voisin tykätä.

Tuohon vielä sekii et ku oon nii kamalan arka tän "naiseuteni" kanssa, et vaikka haluisin silleen käyttää naisellisia vaatteita ja tavallaan tuoda "muotojani" esiin, ni en kuitenkaa uskalla. Tai oikeestaan kykene. Aina piiloudun huppariin tai johonkii ku pelkään miehiä ja miusta tuntuu et jos yhtään näkyy naisen muotoja ulos ni joku mies saa jonku inspiraation ja haluu raiskata. Se on inhottavaa, enkä tajua mistä se päähänpinttymä on tullu, mut pelkään vaan kaikkia miehiä ja jotenkii kuvittelen et kaikilla miehillä on mielessä vaan yks asia: seksi.
Ja toinen on tää notkoselkä ku en ite tykkää tästä, ni yritän sen "mahan" sit piilottaa. Mut huppari vaan pahentaa asiaa ku jos on taskuissa tavaraa ni se lököttää tuossa alamahan päälä silleen tosi typerästi.

Hohhoi. Raivostuttavaa.

Näin unta Berliinistä!

2011-05-23T16:40:00.000+03:00

Se oli tosi mielenkiintonen uni. Olin siinä viimein päässy muuttamaan Berliiniin, ja lähin seikkailee kaupungille. Mietin kyl yhessä vaiheessa et osaanko nyt takas kotii ku en edes muista sen miun kämpän osotetta :D
Noo, kävelin sit pitkin kaupunkia ja välilä se muistutti tätä Savonlinnaa. Ei kyl paljoo, mut se oli silti "Berliini" eikä mikää Savonlinna. Jossain välissä humahti vaan päässä et "Herranjumala. Oon Berliinissä. Miksen ottanu kameraa mukaan? Nyt tosiaan oon täällä, täällä mihin oon halunnu koko ajan."
Olin kans jossain koulun tyylisessä, jossa söin vähän koko ajan. Suomen lautanen oli ihan samallainen ku Saksan, vaan vähän isompi :D Ja puhuin suomee muutaman tytön kanssa ja kyselin et onks täällä nyt millasta se ja se asia. Mm. kysyin roskien lajittelusta, ku meillä on "Sekojäte... eiku siis... sekAjäte!". Paljoo en muista mut liitty siihen varmaan vielä hevosia ja muita eläimiä. Ja säädin jonku penkin kaa jotain.

Oli kyl kiva uni. Ku tuli oikeesti sellanen "vihdoin oon täällä!" -olo. Mut toisaalta ei kyl yhtään harmita et se oli vaan unta, koska vaikka mielelläni lähtisin sinne vaikka heti, ni silti en oo vielä valmistautunu tarpeeks et sinne voisin lähtee.

Juu, Berliini siis tunkee jo alitajuntaankii ;D

Yellowcard - Life of Leaving Home

2011-05-10T02:21:00.001+03:00

Nyt on vaan pakko.

YELLOWVARD - LIFE OF LEAVING HOME

I can see all the footsteps left behind

Every second I gave

Every song was a snapshot of my life

I needed something to say

Started out in the last slow motion scene

Watching everyone change

Made a map of a one-way road from here

Had no reason to stay

I am awake and alive

There is something calling me

More than a moment in time

It's a dream I'm following

On my own, on my own

More than a moment in time

It's a life of leaving home

Think of me when the stars come out tonight

Take a look at the sky

Never said that I could burn out that bright

But I needed to try

I am awake and alive

There is something calling me

More than a moment in time

It's a dream I'm following

On my own, on my own

More than a moment in time

It's a life of leaving home

The day that I found my voice

I knew that I had no choice

The only way I'd ever learn to love

Is if I found it

On my own, on my own

I am awake and alive

There is something calling me

More than a moment in time

It's a dream I'm following

On my own, on my own

More than a moment in time

It's a life of leaving home

Life of Leaving Home

2011-05-08T23:28:00.001+03:00

Hei onko tää ulkoasu huono muitten näytöillä? Muokkasin tän oman koneen resoluution mukaan, ja ainakii siskon koneella tää on kuulemma liian levee. Eli kyselen, et pitääkö tehä jotain muutoksia tän leveydelle?

Danke schön!

---

Otsikko on Yellowcardin biisistä, bändin uusimmalta albumilta. Kyseinen biisi on yks suosikkeja, ja jotenkii se nimi vaan sopii tähän! Pitääkii mennä kuuntelee sitä levyä taas!

Kävin tuossa alkuviikosta työkkärissä, ja sovittiin et 16. päivä maanantaihin mennessä selvittelen muutaman asian koskien Berliiniä ja siellä opiskelua. Oon nyt tässä tänää varmaa useemman tunnin ja muinakii päivinä suht paljon yrittäny selvittää taas toistamiseen miten se oppisopimus toimii siellä Saksassa. Ja on muuten vaikeeta saaha selville! Tuosta etin tietoo jo joskus syksyllä, ja nyt jatkuu taas.
Ensinnäkii, suomeks löytyy sen verran et se on yleisin opiskelumuoto Saksassa (ja Itävallassa ja Sveitsissä), mut ei sit kerrotakkaa sen enempää, ainakaa tuolla Maailmalle.net. Sit yks PDF-esite (Suuntana Saksa) yhellä sivulla kertoo aika tarkkaan opiskelusta ja koulujärjestelmästä ym. Saksassa, ja siitäkii sain irti sen, et oppisopimukseen haluavan pitää kysyä asiasta siltä yritykseltä missä haluais sen suorittaa, jonka jälkeen, jos sopimus toteutuu, kyseinen yritys ilmottaa oppilaan (ammatti)kouluun. Se onkii just se jota oon tässä koittanu selvittää: onks se sen tietyn alan ammattikoulu vai tyyliin lähin mahollinen koulu joka sit vaan tarjois sen teoriaopetuksen. Oon ettiny suomeks, englanniks ja saksaks, vaikken saksaa nii hyvi ymmärräkkää vielä ja oon käyttäny Google Translatoria apuna. Ja ei mitään! Oon koittanu hakee hevosenhoitajalla ym. saksalaisilla nimikkeillä, hevostalleilla, hevoskouluilla, oppisopimus-sanoilla, ammattikouluilla; selata mm. Ypäjän linkkilistoja... Ylipäätään Saksan AMMATTIkouluista löytyy tosi vähän yhtään mitään. Kaikkialla mainitaan vaan Fachhochschulet ja Universität'it ym. Hochschulet, ja sit jo pelkkä ammattikoulu omaa sata eri nimee Fachschulesta Berufsschulen joten etippä sit siitä. Kävin jopa sellasen hevosenhoitajakloulutus-PDF-esitteen läpi kopioimalla kappale kerrallaan koko sisällön Google Translatoriin, ja sain selville vaan ne ihan samat asiat (+ jotain tyyliin lopputesteistä ym.), mut ei minkäälaista mainintaa siitä, et MISSÄ ne hemmetin teoriaopinnot järkätään!
Tosi huonosti löytyy muutenkaan tietoo Saksan kouluista, harvalla on ees kotisivuja. Enkä löydä mitää listaa eri kouluistakaa. Wikistäkii löysin vaan Gymnasiumeja (=lukioita) ja noita ammattikorkeita ja yliopistoja, mitä EN edes eti. Ku etin nimenomaan sitä toisen asteen koulutusta, oppisopimuksella.
Ja asiaa vielä hankaloittaa se ku ei nii hyvin tuota saksaa taida, et vois ymmärtää kaikkia lauseita mitä eteen tulee. Onneks on Google Translator!

Työkkärissä sovittiin, et laitan Ypäjälle sähköpostia. Kävin tsekkaa jo yhteystietoja, ja nyt pulmana onkii se, et mihin niistä ku niitäkii sähköposteja ja henkilöitä on siellä miljoona! Joku kanslisti tai opo tms. varmaan ois oikee kohe... Ja toinen probleema on, et ku oon jo miettiny et miten ketussa alotan sähköpostin? Oon tosi huono virallisten kirjeitten ym. kanssa. Mut kaipa mie jotain keksin. Pitää vaikka laittaa sinne työkkärin työntekijälle viestiä et ketähän se suosittelis "ammatin" puolesta.

Anyway, 16. päivä mennessä koska sillon on tapaamine EURES-neuvojan kanssa. Kattellaan siis vähän asioita Berliinistä jne., ja et mitä mieltä se on ja osaisko se neuvoo sit asioissa opiskelun ym. suhteen. Katotaan ainakii ens alkuun jotain harjottelujuttuja ym. ku haluisin ekaks vaikka johonkii kuukauden, parin harjotteluun et näkis kaupunkia, alaa ja alan ilmapiiriä ja ehkä eri talleja ja ravivalmentajia ym. ihmisiä. Ja sit sen jälkeen vois lähtee erikseen opiskelemaan jos maa/kaupunki tuntu oikeelta (ja epäilen suuresti etteikö tuntuis :)), ja sit sen jälkeen jäis sinne ihan töihin.

Mut silleen jännää, et ku joskus kesällä aloin pohtimaan et miksei sitä vois opiskella täällä ja lähtee vaikka Saksaan töihin sit jossain hamassa tulevaisuudessa. Vähitellen se sit kiteyty nimenomaan siihen, et BERLIINIIN, ja nyt oon ihan tosissani jo jostain syksystä asti miettiny siellä opiskelua. Ja ei se siihen jäis, vaan mie jäisin sinne. Töihin. Jos työpaikka löytys. Mut tänne Savonlinnaan ja Suomeen en enää takas haluais. Jotenkii tuntuu, et ku haluun täältä pois ni sit en enää palais takas samaan vanhaan, vaan miun elämä jatkuis (ja loppuis myös!) Berliinissä, miust tulis yks niistä suomalaisista "berliinittäristä". En todellakaan haikailis tänne Suomeen. Tänne 30 asteen pakkasiin kylmän lumen keskelle pimeeseen. Savonlinnan tuppukyläkaupunkiin joka ei tarjoo mitään uutta nuorille ja jossa kaikki vähintäänkii tietää toisesa ja on nii ahasmielisiä ja muuta et on hankala tehä enää uusia tuttavuuksia ku kaikilla on joku mielipide kuultuna siusta jonku toisen suusta. Se on ihan fakta, kuulin sen syksyllä monenkii saman ikäsen nuoren suusta, et Savonlinnasta halutaan pois koska ei tää tarjoo meille mitään ja kaikki tuntee toisesa.

Suomi muutenkii, ainakii tää Savonlinna, on nii kamalan... ahasmielinen, sellanen tunkkanen kaupunki. En oo varma muista kaupungeista ku täällä koko ikäni oon asunu, mut täällä rasismi kukoistaa. Vaikka täällä on paljon venäläisiä etenkii turisteja ja on myös tosi paljon maahanmuuttajia, ja romaneja asunu aina, ni silti siitä rasismista ei pääse eroon. Ja muutenkii kyrsii jotenkii suomalaisten sisäänpäinkääntyneisyys, ku hyvä et tuttua voi moikata saatika sit tuntematonta. Sen huomaa nii hyvin noitten maahanmuuttajien kanssa, ku ne on nii älyttömän ystävällisiä, tervehtii ja hymyilee vaikkeivat ees tuntis. Siitä tulee itellekkii hyvä mieli ku joku jaksaa hymyillä. Ja ite tykkään hymyillä niille takasin, se on hyvin mahollista et suurin osa muista vaan mulkasee niitä asenteella "miks toikii 'ählämi' minuu kattoo?".

Haluun Berliiniin, koska se kaupunkina kiehtoo. Itseasiassa en ees tiiä mitää mistää muista paikoista Saksaa! Paitsi jotain randomia Hampurista, mut muuten oon ihmeny pääni täyteen Berliini-tietoutta. Siellä on nii paljo ihmisiä eri puolilta maailmaa, et kulttuurit on tavallaan sekottunu keskenään ja siellä ei kai pitäs olla hirveesti rasismia ja ahasmielisyyttä? Ainakii oon ymmärtäny, et se on etenkii älyttömän homo- ja lesboystävällinen kaupunki, mikä on hyvä juttu ku oon kyllästyny tähän Suomen älyttömään homofoobiseen asenteeseen ja siihen et KIRKKO KIRKKO KIRKKO!!! HOMOUS ON SYNTIÄ!!!
Katon aina kuola valuen tuota 24h Berlin - Ein Tag im Leben ohjelmaa ja aaaaaa miten rakastan sitä miten se on toteutettu! Se on itseasiassa miun eka kosketus Berliinin elämään. Tekis vaan miel kattoa sitä koko ajan, haluisin sen DVD:nä mut se maksaa aika paljon JA se on tod.näk. kokonaan saksaks (ellei ne oo tehny myös Teeman kanssa yhteistyötä ja laittanu suomen tekstejä) joten ei paljoo ois ideaa jos ei ymmärtäs mistää mitään :D Toki sit oppis kieltä ja voisin kyl kattoo sitä vaikka heprean kielellä koska Berliini♥ ah. Miun niin täytyy ostaa se DVD joskus!

Mutta, mie taijan jatkaa tätä ihme etsintää nyt ja koittaa löytää ees jotain pikkuvihjeitä. Ja tietty jos tätä nyt eksy lukemaan joku joka tietää asioista, ni etin nimenomaan
- oppisopimuskoulutusta
- alana (ravi)hevosenhoitaja
- toisen asteen koulutus eli siis ihan normaalit ammattikouluopinnot.
- Ja pääasiassa mietin sitä, et toteutetaanko se sitä alaa opettavassa koulussa vai ihan jossain random koulussa joka vaan pystyy tarjoomaan kyseisen ammatin teoriaopinnot, ja onko Berliinissä sellasia kouluja/ylipäätään Saksassa kouluja hevosalalle. En löyvä ollenkaan mitään "hevosopistoja" mistään hakemallakaa...

Tietenkää miulla ei oo vielä varmuutta edes mistään yrityksestä, mut edelliseltä työnantajalta, joka on (harrastuspohjalta) ravivalmentaja, et ainakii yks suomalainen ravivalmentaja siellä olis, ollu jo vuosikymmenet. Niimpä ajattelin et jos sais tän työnantajan kautta sinne yhteyttä asiassa, koska se jos mikä ois hienoo et vois työskennellä suomalaisten kanssa ni vois tarvittaessa käyttää myös suomee jos saksasta tai englannista ei löydy oikeita sanoja!
Huono homma vaan seKIN, et tän lisäks en oo löytäny pahemmin ketää, en ees niitä saksalaisia ravivalmentajia ja talleja! Ilmeisesti sama homma ku Suomessa: mölinää ei pietä mut kaikki raviharrastajat tietää kuitenkii toisesa, et se on tavallaan oma pien verkosto. Kyl sitä tuolla tallilla jo sen huomas et siellä lappas millon ketäkii ja alko oppimaan vähän tän alueen ravimaailmaa (=toooooosi suppee!).

Taijan myös kääntyä Suomalaiset Saksassa -foorumin puoleen tän ongelmani kanssa.

Tähän loppuun vielä pari valokuvaa eiliseltä.

Hiirenkorvia!!! Kevät on täällä! ♥

Vähän tuollanen sumee, mut ku en nähny mitään aurinkolaseilla, ja sit ku otin ne pois ni en nähny mitää auringon takia.

Joskus tuo miun kamera osaa kyllä totaalisesti yllättää laadullaan! Yleensä se on ihan surkee!

Perfekt

2011-04-27T23:39:00.000+03:00

Ulkona on ollu nyt NIIIIIN lämmin! Oikeesti nii outoa, ku vielä pari viikkoo sitte oli suht kylmä ja lunta maassa ja kaikkee, ja sit tuossa jo pääsiäisenä pysty hillumaan pihalla ihan t-paijassa. Eilenkii kävin koiran kaa lenkillä ja oli t-paita päällä eikä ollu ees kylymä! Ihan hullua!

Tykkäisin valokuvata enemmänkii, mut tuo miun kamera (Olympus µ1010) rajottaa vähän sitä. Ku ärsyttää aina miten huono tuo on, sillä tulee jotenkii aina sellasia vähän sumeita kuvia vaikka mitä tekis. Ainoot hyvät kuvat sillä saa ku aurinko paistaa ja on kirkasta, sillon kuvista tulee hyviä jopa ilman salamaa. Yhtään huonompi valaistus ni yyyyyyyy, ja yritäppä ottaa sillon ilman salamaa - ei tuu mitään!
Miulla on sellanen minijalusta, mut se jotenkii heilauttaa kameraa ku painaa liipasinta -> kuva heilahtaa, joten pitäs kaikki ottaa itselaukasijalla. Tulee niistä toki parempia ku ilman jalustaa, mut se suttusuus ei katoa mihinkään. Ja oon putsannu linssiä asiaankuuluvalla liinalla ja ostanu erikseen jopa sellasen linssinpuhistuskynän, mut en tiiä onko siinä sit joku sisämekanismi hajonnu... no, oha se kuitenkii ostettu joskus 2008-2009 vaihtessa, joten teknologiaan verraten se alkaa olla jo iäkäs.
Haluisin kyllä järkkärin, mut sit toisaalta sitä aina miettii, et jaksasko sellasta kantaa koko ajan joka paikkaan ja säätää niitten objektiivien ym. kanssa.
No joo. Kevät ku tulee ni valokuvausintokii kasvaa. En vaan jotenkii osaa luoda sommittelulla mistä tahansa hienoa, niiku hirveen moni muu tuntuu tekevän. Miulla pitää olla joku mitä kuvata, ei voi kuvata vaan jotain. Yritän kyl katella paljon ympärille et jos näkis jotain kivaa kuvattavaa, mut se on vähän et se pitää nähä jo etukäteen jos se on kuvauksen arvonen. Jotenkii unohan aina mitä kameralla voi tehä. Sen lisäks otan aina samasta aiheesta sata kuvaa koska oon perfektionisti ja haluun kuvan näyttävän mahollisimman luonnolliselta, enkä koskaan muokkaa kuviin muuta ku kokoa ja rajaukset (en ees kuvaa rajaa, laitan vaan ne reunat), koska tulee sellanen olo et fuskaan jos kuvamuokkaan. Vaikka nykysin kuvamuokkaus on yks osa digikuvausta... en vaan oo oikein osannu sisäistää sitä. Emt, tykkään kai vaan luonnollisuudesta nii paljon, ja onnistuminen on kivaa. Harmi vaan et nii tapahtuu harmittavan usein.

Tässä kuitenkii kuvasatoa huhtikuun ajalta tästä lähimetästä/-metistä. Huomaa miten nopeeta lumet on oikeesti lähteny!

13.4.2011

18.4.2011

26.4.2011

Eipä nuo mitää maailman ihmeellisimpiä ole, mut on tuossa muutama yksilö mistä ite tykkään tosi paljon. En vaan jotenkii osaa kuvata aina välilä, mut nyt oon tykästyny makroihin. Oon kyl makroa käyttäny ennenkii, mut miusta jotenkii tuntuu et tuossa kamerassa saattas olla tuo normitila ja normimakro rikki, koska kuitenkii supermakrolla saa noinkii hyviä kuvia, mitä esim. nuo pajunoksat ym. on.
Aijoo! Makroista tulikii mieleen, et voisin laittaa pari makrokuvaa tallilta! En laita isoja kuvia hevosista, vaikka osa on sellasia mistä itekkii tykkään, mut ku en viitti ku suurin osa on yksityishevosia ja hevosten kanssa on vähän nii ja näi tuo kuvien laitto, ja on hankala lähtee kyselemään kaikilta erikseen et no saako tän laitaa nettiin. Sukupostiin (hevossukutietokanta) tuun tulevaisuudessa laittamaan kyllä hevosten kuvia, mut en kehtaa tälleen blogiin tai Facebookkiin tms. kuitenkaa niitä ladata.
Makroista ku ei voi tunnistaa hevosta (yleensä), joten tässäpä niitä!

15.4.2011

Jooh, siinä vähän kuvia. Oon laiska kuvaamaan, ja sit ku kuvaan ni oon laiska muokkaamaan ja tunkemaan niitä mihinkään, ku yleensä tulee kerralla useempi siedettävä kuva.

Tässä oon nyt kotona ollu ja opiskellu ahkerasti saksaa ja popittanu Die Ärztee kovalla. Oon kohta jo käyny nuo kielioppiasiat tuolta yheltä sivulta läpi :o Mitä mie sit teen?! No jaa, ehkä löydän lisää kaikkee kivaa, esim. Livemochassa on edelleen kurssit kesken, ja samoin DWTV:n Deutsch Onlinekurs whatever. Jälkimmäisessä en vaa oo tehny tehtäviä vähään aikaan, ku alkaa olla jo siinä pisteessä nuo kuuntelutehtävät etten ymmärrä hölkäsenpöläystä mistään.

Hmm. Töitä tosiaan ei oo, mut kuhan saan työnantajalta palautteen ni vien sen sit työkkäriin, ja keskiviikkona pitääkii käyvä sen projektin vetäjän luona, kenen kautta menin siis tuonne työkokeiluun. Vielä kysyn asioista työnantajalta koskien Berliiniä, koska se mainihti ainakii yhen ravihevosvalmentajan joka on asunu jo vuoskymmenet Berliinissä, ja oon ihan "oooooooohhhh" ku aattelin et jos sen kautta vois sit kysellä et oisko siellä miten tilanne ja haluisko ne jossain välissä jotain harjottelijaa tai vastaavaa sinne.

Oon miettiny et ennen mitään jo joku viikonloppuloma (joka saattas kyllä olla iiiiihan liian lyhyt!) vois olla ihan mielenkiintonen, ni näkis vähän Berliiniä käytännössä ja omin silmin, et tietäs sit et haluaako sinne ihan oikeesti. Mut en usko et se mielipide kovin paljoo muuttus, eiköhän vaan vahvistus entisestään :D Ja sit vois mennä ekaks johonkii kuukauden, parin harjotteluun et totuttelis sen kaupungin elämään ja näin pois päin, ja sit vois kattoo voisko siellä opiskella hevosenhoitajaks, ja mentäskö suoraan työtodistuksilla jopa töihin johonkiin. Pitää oma CV väsätä joku päivä. Tai melkeen jo pelkkä Saksan Lebenslauf :D

Mutta näin. Kattoo mitä nyt keksin, voi olla et lueskelen ja kirjottelen taas vähän saksaa! Ja sit vois koittaa mennä jopa nukkumaan ajoissa, tai ainakii lukemaan. Ostin nimittäin ihan vasta tuon Rick Riordanin uuven kirjan Punainen pyramidi. Kyseisen kirjailijan kättenjälki on myös Percy Jackson -sarja, mikä miulta löytyykii hyllystä kokonaisuutena. Ja oon nii ylpee et miun Salamavaras on se alkuperäsellä kirjankansitaiteella varustettu, eikä se leffakansi. Se leffa oli joku surkein. Tuo alkuperänen on nii hienompi kansi, ja on samaa "sarjaa" muitten kirjojen kanssa!

Joo siis Punainen pyramidi on nyt luvussa, ja oon nyt jo niin koukussa et tekee vaan mieli lukee ja lukee ja lukee. Tykkään kyllä paljon Riordanin tavasta kirjottaa!

Aijoo, valokuvahaaste edelleen tekemättä, mut yritän saaha aikaseks niitä kuvia ku oon kerta taas kotona. Muistissa se on koko ajan, mut ku pitäs kerralla rykästä eikä napsii yks kuva vaan sillon tällön, ku sit kohta ne on jo "liian vanhoja" kuvia siihen hetkeen.

Mut nyt poistun! -------------->

Blog has a new outift!

2011-04-10T23:02:00.001+03:00

Tai oikeestaan päivitetty vaan. Edellisessä häiris monikii asia, ja päätin nyt luoda sen uusiks alusta alkaen. Nyt tykkään ite enemmän, ja saattas olla vähän enemmän lukija-ystävällisempääkii. Jos niitä lukijoita nyt etes on :D
Ja samalla päivitin noita kuvauksiakii vähän parempaan päin, kuvaamaan et mitä tässä blogissakii nykysin on enemmän. Berliini ku tuntunu olevan aika ajankohtanen aihe viimeaikoina! :P

Mut ei tässä sen kummempia, nukkumati ois hyvä lähtee ni jaksaa aamulla taas töihin.

EDIT: Oho on täälä vielä kuitenkii jotai kakkaa ja kökköö, niiku esim. kommenttiteksti on niiku kissan kokosilla kirjaimilla :DDDDDD No korjailen sen joskus toiste, nyt en jaksa alkaa ettimään et mikä koodi vastaa kommentteja!

Ich liebe Berlin

2011-04-04T22:29:00.000+03:00

Flickr

I WANT!

Sit joskus on ihan pakko käyvä Auschwitzissä ja kaikissa muissa mihin vaan pääsee. Historia muuten ei kamalasti kiinnosta, mut Holokaustit ja muut kauheudet on ollu aina tosi mielenkiintosia. Tänään tosin lueskelin huvin vuoks Saksan historiaa sen verran mitä jaksoin keskittyä (historia ei ollu niitä vahvimpia aineita koulussa, just koska ei_kiinnosta), ja nyt tiiän sit asioita. Pitäis melekei Suomenkii historiasta lukee jotain ku ei kamalasti jääny päähän mitään yläasteelta :D

Ei miulla muuta.

Lieber Tee

2011-03-20T00:17:00.001+02:00

Voivoi miten paljon oikeestin hingun Berliiniin! Luen paria blogia, jossa suomalainen blogin kirjottaja asuu Berliinissä, ja tarkotuksena olis ettiä lisääkii. Tykkäisin lukee nimenomaan suomalaisen näkökulmaa, koska vaikka engöantia ymmärrän ja puhun (=kirjotan) sujuvasti, ni englantia ei aina jaksa lukea, ku taas omaa äidinkieltä jaksaa. Ja saksaa en osaa vielä nii hyvin että voisin ymmärtää täysiä lauseita.
Mut oon myös kattonu tähän mennessä kaikki jaksot YLE Teemalta tulevasta Berlin 24h -ohjelmasta. Se tulee torstaisin 17.00, ja se on viikon kohokohta. Joskus ihan randomilla kanavapujottelin taas kerran, ja yllättäen osu silmiin sieltä sana 24h Berliini, ja päätin tsekata et millanen se on. Tykästyin täysin! Siinä puhutaan saksaa tottakai, kuvataan Berliiniä ja berliiniläisten elämää, ja miusta se on jotenkii nii ihana ohjelma. En tajua mikä siinä on nii kivaa, varmaan ne kaikki maisemat ja muut. Ja hassua miten alkaa tunnistaa paikkoja jo ilmakuvista vaan sen takia et on vähän leikkiny Google Earthilla ja StreetViewillä myös! Siskollekkii silleen "Tuolla on vissiin Olympiastadion JA TUOLLA Tiergartenin juna-asema ja tuossa sitä sun tätä plaaplaaplaa" :D
Kiehtoo Berliini tosi paljon. Haluisin tosiaan sinne nii hirveesti.

Siinä vaan on muutama mutta, ku en oikein tiiä vielä mitä haluan. Ku nyt viimein ku on joku ammattiala mikskä haluais opiskella, ni sit siihen rinnalle pompahtaa yhtäkkiä toinen! Oon jo pitempään halunnu hevosenhoitajaks, ja tuolla ravitallilla työskennellessä se on selvinny et nimenomaan ravipuoli. Mutta jossain välissä tosiaan tuli sellanen ihmeellinen inspiraatio, just tuota Berlin 24h kattoessa, et ku oon aina tykänny myös muista isommista eläimistä, etenkii tiikereistä ja muista isioista kissoista ja norsuista ja kirahveista ym., ni miten siistiä olis olla eläintarhanhoitaja! Mutta... tykkään hevosista liikaa, ja kumpikii on sellanen työ ettei kahta jaksa samaan aikaan ku ei voimat eikä aika riitä mitenkään. Joten tässä mietiskelen... tällä viikolla tosin yhtä hevosta ajaessa tuli sellanen hetki, et tää on nii ihanaa hommaa ja hevoset on nii ihania, et olin ihan fiiliksissä siitä ajamisesta vielä illallakii :D Mut kuhan kattelen... katotaan mitä kevät ja kesä näyttää, et onko oppisopimus mahollinen, ja jos ei ni kattoo sitte etteenpäin. Ku en Suomessa haluu kouluun enkä muualle opsolla. Mut kieltä tässä opiskelen samalla, ja joskus vois johonkii kesätyöhön tms. harjotteluun hakee Berliiniin ni näkis kaupunkia ja hevosalaa ja sais muodostaa mielipiteen vielä isommin. Ja sit vois harkita sitä, et lähtiskö sinne opiskelemaan, vai yrittäskö täällä ensin hakee ammatin ja menis sinne vasta töihin, ja jos päätyy Berliinissä opiskeluun ni miettiä sitä et olisko se se hevosala vai eläintarhanhoitaja. Veikkaan kuitenkii enemmän hevosalaa. Mut ku en tosiaan tiiä millanen on se ravimaailma ja hevosala Saksassa, ja miten Berliinissä on ravitalleja, ja vaikee ettiä saksan kielisistä sivuilta tietoa ku ei sitä vielä ymmärrä nii kovin kummosesti. Ja sit miettiä sitä, onko siellä joku koulu Berliinissä et johon menis, vai hakisko oppisopimuksella jollekkii tallille, koska sitä kauttahan aukeis myös mahollisuus ihan työhön. Oon muutaman kerran koittanu hakee tietoa ravitalleista Berliinissä ja muuta, mut nii hankalaa kielimuurin takia, ja sit ku kouluistakaa ei löydy mitää, enkä tiiä onko Berliinissä mitään hevoalan kouluja, ja jos opsolla pääsis johonkii ni missä kuusessa on lähin (ravi)hevosenhoitajan koulutusta tarjoava koulu.

Mutta, asia on mietinnässä ja mielessä ja unelmissa ja unelmat toteutettavissa ku niihin tarpeeks uskoo ja lähtee niitä kehittämään :P Oon jo keksiny nimen blogille mitä voisin kirjottaa nimenomaan Berliinistä ja sen sellasesta, ku tän voisin pitää samalla elossa ja keskittyä tähän pohtimiseen ja muuhun yhtä jännään! :DDD

---

Seuraava asia: Alkoholi ja absolutismi.

Tänää oli tädin juhlat. Oon yleensä juhlissa tosi vaitonainen ja viihyn omissa oloissa, mut nyt oli yllättävä kyllä kivaa. Taas vaan tuli ilmi se totuus, et sosiaalinen elämä loppuu, ku alkoholi astuu kuvioihin ja oot absolutisti. Serkku, jonka kanssa oon viihtyny pienestä pitäen, oli miun seurassa tuollakii ja meillä oli ihan kivaa. Sit se lähti viemään auton, ja ku tuli takasin se suuntas suoraan meijän toisten serkkujen seuraan - juomaan.
Mie en tykkää känniläisistä, koska minuu ahistaa ku ne on nii arvaamattomia. En myöskään ymmärrä, miks aina pitää olla viinaa et voi pitää hauskaa. Äiti selittää et ku sillon voi olla rento. Mut miks? Eikö voi olla rennosti ja pitää hauskaa ilman? Vaaditaanko aina jotain sekottamaan pää, et voi ottaa rennosti ja nauraa? Mikä siinä on nii vaikeeta viihtyä ja sallia ittesä viihtyvän ilman viinaa? Pitääkö aina juoda, et jos nolottaa ni voi sanoo et "joo olin kännissä heh"? Ei voi ymmärtää.

Oon aina ketun ylpee sanoessani, etten ota mitään missä on alkoholia. Ihan vaan omasta tahdostani, enkä siks et ajan autoa tai muuta. Ihan vaan, koska ei kiinnosta, enkä halua juoda.

Myös tästä tuli mieleen, et ku puhuin siskon kanssa. (Sie sisko muuten jos luet tätä nyt, ni elä suutu, pohdin vaan ja en muuten saa tätä ilmastua ku et kuitenkaa antas puheenvuoroo!)
Ku se sano, ettei jaksa kännäämistä, eikä ymmärrä sitä, ja ei tykänny olla siellä koska kaikki joi. Ku enhän miekää ymmärrä sitä, mut toisaalta se on niitten oma valinta, johon miun mielestä kellään ei oo sanomista. Se, et joku juo tai pukeutuu niiku muut tai menee massan mukana, ei sitä pitäs ottaa tavallaan itteensä. Miks vaivata sillä päätään, ku se ei kuitenkaa liity omaan elämään mitenkään? Antaa niitten vaan olla ja mennä, ja ajattelee vaan et no mie oon fiksu ku en tee niin.
Myöhemmin se tuli selittämään kotona, et ku sen kaksonen oli syöny sen lempileivästä neljä palaa ja sitä on taas vähemmän kaapissa, ja meuhkas et ku sen lempileipä ni ei sen tarvii kaikkia syödä ku voi syödä vähemmänkii. En ihan ymmärtäny ideaa, mut tuli vaan mieleen et sisko vois opetella vähän tasapainottamaan sen itsekkyyttä ja epäitsekkyyttä. Ottaa enemmän itsekkyyttä muitten suhteen, ettei ottas kaikkea itteensä ja antas asioitten olla omassa arvossa, eikä angstais asioista mitä muut tekee ja millasia muut on. Siirtää sitä itsekkyyttä jostain leivästä (:D) enemmän toiselle puolelle. Pakko myöntää, et nauratti tuo leipähomma :D

Mut oli pelottavaa, ku miten näin jotenkii itteni miun siskossa, ku se vaan nökötti nurkassa ja ei oikein uskaltanu lähtee mihinkään. Ihanku sen entinen rohkeus ois jotenkii valunu pois ja mie oisin keränny sen. Oon saanu jostain nimittäin rohkeutta lisää, ja siitä on tullu ujompi ja ahistuneempi. Tietysti murrosikäkii vaikuttaa asiaan... mut siis. En tiiä. Jotenkii isosiskona muutenkii toisinaan tunnen oloni rohkeemmaks noitten seurassa, ku pitää tavallaan näyttää mallia, ja oon se "tuki ja turva", joita taas äiti ja iskä on ollu aina miulle. Tai joita on edelleen aina henkilöt, joitten seurassa olen. Kaipaan aina jonku miun "tueks ja turvaks" asioissa.

Mutta. Kello alkaa olla jo liikaa. Huomenna pitää herätä aikaseen ja lähtee junalla kohti Helsinkiä, koska on MCR:n keikka! Kirjottelen siitä sitte joskus, ja otan kameran/kamerat mukaan joten kuvamateriaaliakin tulee sit joskus! Vielä pitäs tehä sekii Yellowcard-postaus joku päivä :D

Kiertopalkinto -haaste

2011-03-06T13:39:00.000+02:00

Tämän kiertopalkinnon saatuaan on

1) kiitettävä palkinnon lähettäjää
2)Kirjoitettava 7 seikkaa itsestään, joita ei ole vielä tullut selville
3) Lähetettävä väh. 3:lle muulle.

Ite sain tän haasteen Petralta, kiitos siis kuuluu sinne! :)

1. Oon monet kerrat pohtinu et tällänen vois olla ihan kiva tehhä, samoin ku sarjisblogeissa se "50 asiaa minusta" -haaste, mut oon aina jättäny välistä koska tää on miun toinen haaste koskaan ja oon jo valmiiks nii avoin ihminen, et en kertakaikkiaan osaa keksiä mitään mitä ei olis jo selvillä. Mut yritetään!

2. Miulla on sarjakuvablogi, tyhjä tosin. Tästä syystä se on piilotettuna ja näkyy vaan itelle - koska siellä ei oo mitään vielä. Oon jo kauvan himoinnu sarjakuvablogia, mut ku aina se tyssää siihen etten vaan osaa keksiä mitään mistä piirtää, koska miun elämässä ei tapahu mitään. Ja siihen, et omaan jonku "viha-rakkaus-suhteen" ulkoseen itteeni, enkä oo koskaan tykänny piirtää itteäni. Vihasin jo koulussa ala-asteella ku vähintään kerran vuoteen piti piirtää omakuva. Yritän vielä joskus saaha tätä sarjisblogia eteenpäin, mut en vaan osaa piirtää ajatuksiani. Kerran yritin, ja paperi täytty vaan teksteistä ja jostain "asiaan liittyvistä" töhryistä.

3. Olin ennen The Rasmus -fani. Ja miulla on kaikki niitten levyt Hide from the Suniin asti, plus kasa singlejä. Tykästyin niihin joskus ~04, ja fanitin. Jossain välissä se "fanius" vähän pieneni, ja sit päätin et ku levyt on ni tyhmää tavallaan antaa niitten olla ku ne on kerta hankittu ja suurimman osan iskä ostanu, jollon sitten tykästyin niihin uuvestaan. Ja päätin sillon, et ne on aina ykkösiä enkä päästä mitään bändiä ohi.
2006 löysin My Chemical Romancen, ja miulla oli pitkään hirvee kriisi ku tykkäsin MCRstä nii paljon mut olin päättäny ettei mikään saa mennä Rasmuksen ohi, ku tuntu et petän rasmuskaverini ja itteni. Myöhemmin sitten en voinu mitään, löysin oikeestaan musiikkimakuni ja annoin MCRn ponkasta eelle. Vähitellen Rasmusjulisteet katos seiniltä, enkä oo niitä kummemmin kuunnellu enää. En tykkää uusimmista biiseistä myöskään, mut joskus tykkään nostalgisoida kuuntelemalla niitä, mut enää ne ei kuulu "merkittävästi" miun elämään. Se ei oo sitä musiikkityyliä, mistä oikeesti tykkään ja minkä löysin ajan myötä.

4. Rakastan Skinsiä. Aluks häpeilin myöntää sitä, koska se on nii täysin erilainen sarja mitä normaalisti katon. Eka mitä jäin oli 1. kauden toinen jakso ku serkku tykkäs siitä, ja oli meillä yötä ja halus kattoo sen. Miekii katoin, ja totesin ettei se ollukkaa nii huono sarja. Sit viikonloppuna katoin kahteen yöhön 1&2 kaudet molemmat, ja olin varmaan viikon sen jälkeen ihan Skins-huuruissa. Ostin vasta jonku aikaa sitte 1. kauden DVD:nä, ja viikko sitte 2. kauden. Se on sellanen sarja, minkä aikana oon itkeny enemmän ku varmaan koskaan, ja vieläkii se tahtoo itkettää ku sitä kattoo.
3&4 kausien kanssa olin vähän epäröivä, mut oon kattonu vissiin kokonaan tai melkein kolmannen, mut en neljättä. Ja nyt katon säännöllisesti 5:ttä sitä mukaa ku se ilmestyy Briteissä. Silti paras sukupolvi on ollu 1&2 eikä siitä pääse yli eikä ympäri.
1&2 miun lempihahmo on Chris Miles ja se on ihana. Sille varsinkii oon pillittäny ihan hirveesti. Ja oon ikuisesti katkera sen kohtalolle sarjassa.
3&4 taas tykästyin heti alussa Emilyyn. Heti ensimmäinen sana mikä siitä tuli mieleen oli et se on sulonen tai jotain.
5 suosikiks on noussu Franky. Ja miulla on viha-rakkaussuhde Aloon, koska se on mielenkiintonen ja muistuttaa älyttömästi The Young Ones -sarjan Vyvyania, mut Alo on vaa nii ketun ruma!

5. En oo seurustellu koskaan. Ja oon tyhmä ihmissuhdeasioissa. Valaistuin vasta ysillä yllättäen siitä, ettei asiat mee niin ku ala-asteella, et kysyy vaan joltain et "alatko miun kaa?" ja se on siinä, vaan yleensä suhteet alkaa siitä et ensin tutustutaan ja katotaan jos synkkaa et mihin se johtaa.
Oon kuitenkii jo pitempään ollu ilonen siitä et saan olla ittekseni, ja todennu et oisin varmaan ahistunu jos ois koko ajan joku joka roikku lahkeessa ja vaatii tietää mitä teen joka sekunti, missä oon ja mitä teen. Tarviin yksityisyyttä enkä kyl pitkään jaksais olla sellasen kanssa joka olis mustasukkanen vaa siitä et en oo samassa paikassa sen kanssa.

Viime ihastuminen tapahtu yläasteella. Ja sillon kirjasin kaikki pienetkii jutut ylös sen vaatteista lähtien, ja on varmaan neljä tai viis päiväkirjaa täynnä pelkästään siitä henkilöstä. Enkä koskaan muuten ees vaihtanu sanaakaa sen kanssa, ja suurin mitä tapahtu oli vaan et saatettiin kattoa toisiamme silmiin, TAI et nii kuvittelin tapahtuneen. Nykyään törmään siihen edelleen joka paikassa, ja miulla meni varmaan vähintään vuos päästä siitä eroon vaikka pätin jo ysillä et lopetan jos ei näytä mitään tapahtuvan. Edelleen jotenkii etin sitä joka paikasta, ja sit aina huomaamattani se tulee jossain vastaan joko kävellen tai autolla, ja kuvittelen et se muistaa miut ja näyttää et se kattoo joka kerta ku menee ohi. Vaikka se seurustelee, on seurustellu jo pitempään jonku toisen kanssa.

5. Miulla on typerä taipumus ihastua fiktiivisiin hahmoihin. Kuten myös siihen, miltä henkilöt näytti sen ikäsinä ku mie oon nyt. Miulle tuli ilmeisesti idoli-ihastuminen vasta 15-vuotiaana, ku normaalisti se tulee paaaaaaljon aikasemmin. En oo ollu ihastunu "normaalisti" yläasteen jälkeen.
Oon useemmankii "idolin" kohalla tehny nii et oon kuolannu sellasten kuvien perään, miltä se on näyttäny joskus nuorempana, enkä oo kertonu siitä kellekkään. Ja yhen kohalla tein vielä niin, et sallin itteni kuolata koska se NÄYTTI nuoremmalta ku oli. Tällä hetkellä tällänen on Die Ärzten Bela B. Ärsyttää joskus ihan ketusti ku se on melkein 50v., ja sekoan aina siitä miltä se näytti 80-luvulla, jollon se oli ~20v., eli sen ikänen ku mie oon nyt. Ja elän sit jossain haavemaailmassa ja toivon et voisin elää 80-luvulla, ja ärsyttää herätä todellisuuteen aina. Onha se edelleen ihan hemmetin hyvännäkönen, se on pakko myöntää, ja ku se on hirveen nuorekas jotenkii edelleen, mut silti...

Ja sit fiktiiviset hahmot on toinen juttu. Tällä hetkellä toinen on Igor - eli Belan hahmo Richy Guitar -leffasta vuodelta -84. No periaatteessahan se on ite Bela, mut... Oikeesti, tahtoo oman Igorin!

Ja sit toinen fiktiivinen hahmo on em. mainittu Skinsin Chris Miles. Vuodesta -07, ja edelleen jaksan ihailla sitä miten se on vaa nii ihana ja sellanen... ihana. Ja miks miun lempihahmolle piti käydä nii ku kävi?!

Jees, jatketaan samalla linjalla:
6. Oon koukussa parituksiin. Oon vähän omituinen varmaan hehe. Ei mut en oo ikinä päässy siitä paritusvaiheesta eroon. Ja paritan siis nimenomaan miehiä, jotka on joko miun idoleita tai sit muuten vaan sellasia et niitä voi parittaa - reality TV-sarjoista, bändeistä, joskus fiktiivisistä sarjoista...
Miun eka paritus oli varmaan Harry/Draco joskus miljoona vuotta sitten :D En tiiä miten sen kekkasin, mut samalla löysin fanfictionin mielenkiintosen maailman. Jotenkii eksyin vaan Finiin (Harry Potter -fanfiction foorumi) ja kaivelin sieltä jotain hardcore H/D-ficcejä ja luin ihan intona!
Seuraava oli varmaan The Rasmuksen Aki/Lauri, mitä nyt ei kamalasti ollu, mut ku siitä puhuttiin ni miekii kiinnostuin.
Seuraava olikii varmaan se miun elämän käännekohta, se ku MCRään tykästyin ja pari kuukautta sen jälkeen kattelin taas kerran niitten videoita, ja sit yllättäen I'm Not Okay'ssa pomppaa silmille jotain ja olin ihan "MITÄ PUSSASKO SE SITÄ POSKELLE HÄH??? ...siistiä!" ja sit pieni Googletus ja Gerard/Frank aka Frerard oli löydetty. Miulla on edelleen ne arkistot tallella mihin oon keränny kuvia sieltä 2006 lähtien, ja edelleen täydennän sitä. Ja YouTubessa on jotain 800 videofavorittea joista suurin osa on MCRää ja Frerardia. Tässä oli kyl pientä taukoo ku jätkät meni kumpikii oman naisen kanssa naimisiin ja jälkikasvuakii tullu, mut uusi levy ja uudet kujeet ja oon taas koukussa vissiin :D

Seuraava iso onkii Bela/Farin (Die Ärzte), johon oon niin koukussa et ei mitään järkee. Kuolaan aina ihan intona ja oon ihan sekasin ja toisinaan tulee hetkiä et pitää kattella niitä koneelta ja vaan huokailla ku ne on nii sulosia yhessä. Niistäkii on tässä melkein kahen vuoden (!!!) aikana kivat arkistot kasautunu, nii videoita ku kuviakii, ja paljon faveja myös YouTuubissa. Tällä hetkellä miun lempiparitus.

Muita mitä enemmän ja vähemmän kyttään: Bam Margera/Ryan Dunn (Jackass, Viva La Bam), Ehren McGhehey/Dave England (Jackass), Chris Pontius/Steve-O (Jackass, Wildboyz), jostain syystä Jukka/Jarppi Duudsoneista myös :DDD Jaaa... näitä on liikaa, en kestä ees ite perässä! Fiktiivisiä mm. Skinsistä Tony/Maxxie. Ja oon varmaan ainoo joka parittaa 3&4:sta Cookia ja JJ:tä.
Anyway, joskus tuntuu et tää paritusinto pilaa kaiken ku en pysty keskittyy mihinkää muuhun ku parittamiseen, ja sit en jaksa kattoo jotain kovinkaa paljoo jos en pääse parittamaan. Esim. katon tositosi harvoin mitään haastatteluja mistään jos siinä on vaan toinen osapuoli jostain mitä paritas, koska ootan vaan et se loppuu ku en jaksa oottaa... Mut löyvän parituksia ihan joka puolelta koko ajan.

Oon myös paljon miettiny miks tykkään nii paljo parittaa. Ni siinä on joku juju vissiin, et ku en ite oo koskaan seurustellu, ni jotenkii tavallaan tunnen sen rakastumisen ja seurustelun tunteen sitä kautta ku katon jotain, ja sit oon ihan hymy korvissa ja silmät sydäminä. Se on varmaan just se, välittämisen näkeminen, ku ite on aina jääny paitsi välittämisestä ja kaikesta. Rakastan kans lukee ja kirjottaa fluffia (=söpöilyä), ja toisinaan tulee erikseen hirmunen tarve nimenomaan kirjottaa tai lukee. Tykkäänkii kirjottaa paljon, ja miulla on useempi ficci nii Frerardia ku Bela/Fariniakii. Frerard tosin kaikki suomeks ja viimesin on jääny kesken joskus 2008-09 tai jotain. B/F:t on kaikki englanniks ja ah enkuks on nii kivaa kirjottaa!

7. Syöminen leffoissa ja TV-sarjoissa. Tosi random, mut halusin välttämättä tän tänne! Eli koska oon ite ollu pienestä asti tosi nirso ja miun ruokahalu on ollu TOSI ailahteleva - joskus syön ihan hirveesti, ja toisinaan tosi vähän vaan taikka en ollenkaan koska ei oo nälkä tai en tykkää. Joka ikinen kerta ku nään et ihmiset syö leffoissa tai sarjoissa, ni tulee sellanen tyhmä olo. Ku ajattelen niitä näyttelijöitä, et niillä on hirveet annokset lautasella ja niitten pitää näytellä joten niitten pitää sarjan/leffan takia syyä se kaikki. En osaa selittää sitä, mut mietin aina et ite en pystyis ku jos ei oo nälkä. Sitä on oikeesti tosi vaikee selittää :D

Nonii, siitä tuli pitkä! Voi olla et seuraavat on tehny tän jo, mut jättäkööt sit tekemättä jos on :) Mut haastan seuraavaks silti:

1. Janita ja Roosa

2. Mei

3. Hei Berliini! -blogin Vilja

Seuraavaan kertaan taas! Viime sunnuntainaha olin Yellowcardin keikalla Helsingissä, ja MAHTAVAA oli! Kertoilen siitä sit piakkoin, ja pistän kuvia ja kuhan saan ne videot YouTubeen ni videot myös! :)

Porzellan

2011-02-20T23:20:00.002+02:00

On se jännää, miten pelkkä keskittymiskykyä vaativan asian ajattelu aiheuttaa kauheen levottoman olon. En oikein tiiä mistä se johtuu, koska ei miulla ennen oo ollu samanlaista. Ekan kerran se tuli sillon ku rupesin syömään Peratsinia, mut en oo sitä syöny nyt melkein vuoteen kuitenkaa, joten ei siitä pitäis johtua... Sehän teki siis ihan hirveen vaikeeks keskittymisen, ku autoo ajaessakii tuli toisinaan vaaratilanteita ku en muistanu kattoa peileihin ollenkaan tai unohin laittaa vilkun päälle ku en vaan kyenny keskittymään kunnolla.
Voikohan lääkkeestä jäähä jotain jämiä tai voiko se muuttaa kokonaan jotain sillon ku se on neurolepti? Koska sen jälkeen miulla on aika paljon ollu keskittymisvaikeutta ja tuntuu et kaikki on liian hidasta eikä voi vaan olla vaan koko ajan pitäs tehä jotain, ja tylsää on suurin osa ajasta? Nukkumaan käyntikii on joskus sellasta, et jos ei nukaha heti ni tarttuu kännykkään ja pelaa monta tuntia ennen ku oikeesti väsyttää, ja saattaa siinä välissä kokeilla useempaankiin kertaan nukahtamista.

Hmm. Ku mietin ni ei miulla oikeesti ollu näin tylsää vielä yläasteella tai edes ennen sitä Peratsinia. Joskus keväällä itseasiassa aloin jopa itkee ku ahistuin ku iskä päätti et herättää miut aamusin joskus yheksältä, ja ku totesin et ei miulla oo mitään tekemistä. Välilä tuntuu et elämä on nii tylsää ku olla ja voi, ja haluis jotain sisältöö tähän, mut ku en keksi yhtään mitään. Ja sit ku miettii et mitä vois tehä, ni ikinä ei jaksa alottaa mitään ku kaikki vaatii nii paljo aikaa. TAI sit ei sillä hetkellä huvita ja ei jaksa edes alottaa koska tietää et kyllästyy alta aikayksikön.

Eniten harmittaa piirtäminen. Se mitä oon tehny ihan pienestä pitäen nii kauvan ku oon osannu piellä kynää käessä. Piirsin joskus aikoinaan melkein joka päivä, ja en muista ees kunnolla sitä hetkee ku lopetin hetkeks sen kokonaan enkä pitkään aikaan piirtäny mitään ku ei ollu aikaa tai jaksamista tai jotain. En oo varma ees mistä se johtu. Mut sit alotin jossain välissä sen uuvestaan, ja tykkään edelleen piirtää paljon, mut hitto ku en osaa keskittyä ja miulle tulee koko ajan hirveet alemmuuskompleksit ku joko en saa aikaan sellasta ku haluisin tai sit ne näyttää AINA sellaselta ku miltä en haluis niitten näyttävän. Inhoon sitä miun käsialan leimaa niissä. Haluisin osata piirtää joskus myös sellasta, ettei se aina näyttäs siltä et se on nimenomaan miun tekemää. Petyn joka kerta jo ekan viivan kohalla ku jo yks viiva on sen näkönen et se on miun kynästä tullu, miun kädellä piirrettynä. Monesti ku tekee miel piirtää, en tiiä yhtään mitä piirtää koska en tykkää alottaa piirtämään päästä ku inhoon sitä pettymistä mikä johtaa aina hirveeseen raivostumiseen. Tuossa viime viikonloppuna yritin piirtää ku teki miel piirtää joku älytön demonihevonen, mut istuin vaan ja naputin kynällä ottaa ja kaikkee, ja kohta löysinkii itteni tutkimasta kirjahyllyä ja lueskelemasta äitin vanhaa meikkikirjaa, eli asioita, mitä en muutoin ees saa aikaan tai jaksa alottaa. Ihan puolihuomaamattomasti siirryn vaan muihin asioihin. Monesti siinä ku yrittää rauhottua kynän kanssa ni iskee sit päälle sellanen älytön hepuli et ei vaan kykene istumaan aloillaan ja piirtämään, ja kaikki ärsykkeet ärsyttää ja keskittymiskyky on miinus sata... En ymmärrä.

Tuosta tulikii mieleen miun lapsuuden kansio, mihinkä äiti on kirjotellu "miun näkökulmasta" asioita, ja siinä on nii piirrustuksia ku vaikka mitä muutakii. Ja mie oon hävittäny sen. Oon laittanu sen varmaan johonkii idioottivarmaan paikkaan, enkä tietenkää oo ite tietonen et mihin hemettiin oon senkii työntäny. Näin sen viimeks miun sohvalla ennen ku järjestettiin huoneeseen hyllyt ym. uusiks, ja en ymmärrä missä se voi olla. Oon ettiny kaikki maholliset ja mahottomatKIN paikat, enkä löydä! Ja se on kuitenkii sellanen kansio ettei sitä kukaan järkevä edes tässä talossa heitä pois kysymättä kaikilta, onko tää joku tärkee. Ja samassa hässäkässä on menny miun vauvakirja johkii :DDD
Omasta huoneesta en oo sitä löytäny, enkä mistään muualtakaan. Ehkä käyn kohta taas tsekkaa kaikki maholliset ja ne mahottomat paikat taas kerran.

No joo. Pitää tässä alkaa kohta menee nukkumaan ku huomenna töihin aamuvuoroon, eli pitää olla tallilla 6.15 ruokkimassa pollet :P
Juu eli tiistaina alko taas työt, ja seuraavat kaks kuukautta sitte taas tallilla. Tykkään kyllä, aamullakii herääminen vaikka vaikeeta on ni mielellään lähtee tuonne töihin ja näi pois päin. Ja tuossa eilen oli kivaa ku kävin yhen tallilta tutun luona ja sit niitten läheisellä yksityistallilla, jossa silläkii on oma hevonen.

Nii ja viikko ja nään Yellowcardin :o Ja tasan kuukaus ja sitte nään MCRn toistamiseen! Huu, vuosi on alkanu kyl ihanasti! :)

Tähän loppuun vielä, ku äsken tuossa kuuntelin pitkästä aikaa koneella Farinia ja MUSIIKKIORGASMI ja tykkään liikaa. Ni kopsaan tähän ja käännän itte saksanharjotuksena Farinin Porzellan -biisin, jonka sanat on taas yks sellanen harvinaisuus mihin oon tykästyny. Yleensä ku oon lähinnä melodian perään. Tai siis nii tänkii kanssa, mut tässä myös sanat on ah ♥ Samaistun, ainakii jollain tasolla.

FARIN URLAUB - PORZELLAN

Das Glück ist immer da, wo du nicht bist

Du willst immer das, was du nicht kriegst

Und du beklagst dich: es ist nicht fair

Schön ist nur das, was du verpasst

Du brauchst irgendwas, was du nicht hast

Du bist nie zufrieden, du willst immer mehr

Du wärst gern wie sie, du wärst gern wie er

Du wärst gern jemand anders, hauptsache, irgendwer

Glück gibt es überall, vielleicht auch hier -

Es liegt an dir ...

Du siehst die anderen und dich packt die Wut:

warum geht es dir schlecht und denen gut?

Du fühlst dich einsam, du fühlst dich leer

Du gehst an so vielen dingen achtlos vorbei

Für immer sklave der angst, nie wirklich frei

Mach dir das leben doch nicht so schwer

Du wärst gern wie sie, du wärst gern wie er

Du wärst so gern jemand anders, hauptsache, irgendwer

Glück gibt es überall, bestimmt auch hier -

Es liegt an dir ...

Vielleicht wirst du's begreifen - irgendwann

Und wenns so weit ist, bitte denk daran

Glück ist zerbrechlich, fass es vorsichtig an -

wie Porzellan

FARIN URLAUB - PORCELAIN

Happiness is always there where you aren't

You want always that what you don't get

And you keep telling yourself: it's not fair

Only that's beautiful what you miss

You need something you don't have

You're not satisfied, you want always more

You would like to be more like she, you would like to be more like he

You would like to be someone else, no matter who, just anyone else

Happiness is everywhere, perhaps also in here -

It's up to you ...

You see the others and get mad:

why everything goes wrong with you but good with them?

You feel lonely, you feel empty

You're so careless when ending so many things

Always slave of the fear, never really free

Don't make your life so hard

You would like to be more like she, you would like to be more like he

You would like to be someone else, no matter who, just anyone else

Happiness is everywhere, definitely also in here -
It's up to you ...

Maybe you'll understand that, someday

And when so far it is, please think about it

Happiness is fragile, handle it carefully -

like porcelain

Jättipostaus, angstia, mietintöjä, ahaa-elämyksiä

2011-02-08T02:41:00.000+02:00

Ööööööääääää itsekriittisyys, mistä tulit??? En ymmärrä. Äsken yritin kuvahaasteeseen kuvata lempikohtaa miun naamasta, ja ei taas kertakaikkiaan onnistu ykskään kuva. En koskaan onnistu valokuvissa. Inhoon kaikkia kuvia joissa mie oon, koska en vaan... osaa. Näytän nii vajakilta muitten ihmisten rinnalla et häpeen toisten puolesta.

Tää itsekriittisyys on tosi ärsyttävää, koska miulla ei oo ollu koskaan ennen tällästä, ekaa kertaa tää ilmeni tässä varmaan alle vuoden sisään, ja on aika hirvee. Sen jälkeen ku tajusin etten tunnista peilikuvaani, ja et en tunnista ehkä siks koska en mielessäni näytä siltä ku mitä peili kertoo. Ristiriita on vaan se, etten tiiä, mikä on se miltä mielestäni näytän. Näkymätön? Muistuttasinko sitä henkilö jos kulkisin paperipussi päässä? Voi olla et omaksuin koulussa sen näkymättömän henkilön roolin siks et miut ignoorattiin aina ja minnuu kiusattiin, mut myös siks koska miulla on sosiaalinen fobia ollu jo pitempään ja tietosesti vetäydyin aina pois kaikesta missä saatto joutua huomion kohteeks vähääkään. Nyt oon kyllästyny siihen totaalisesti, et tuntuu ettei minuu huomata. Välilä mietin, et oonko edes olemassa, ku tuntuu et oon nii näkymätön.
Oon alkanu tekee "kaikkeni" et tulisin huomatuks, vaikka samalla pelkään sitä huomiota edelleen paljon, ja en osaa toimia. Välilä saan itteni ihan sekasin, ku tuntuu et elän haavemaailmassa ja sit palaan aina todellisuuteen ihmisten keskellä tajutakseni, et en vaan osaa sosiaalisia taitoja ja et oon huono ja keskiverto ihminen. Elän nii tosissani siinä maailmassa missä oon täydellinen. Ärsyttävää, kirjotankii jo silleen ku miten kuvittelen olevani, etten enää edes tiiä, et kuka mie oikeesti oon.

Välilä tuntuu et oon ihan sekasin ja tulossa hulluks - ellen ole jo. Mistä mie tiiän onko tääkään maailma tosi? Oon viime aikoina lähteny toeuttaa itteeni ulkonäöllisesti nii paljon, et tuntuu ettei mikään riitä, tavottelen jotain täydellisyyttä. Miulla ei vaan oo mitään hajua mitä se täydellisyys tässä asiassa on. Ei mitään mielikuvaa. Pyrin vaan johonkii mikä miellyttäs minuu, mut miun pitäs suunnilleen vetää se paperipussi päähän ja piirtää siihen hymiö ja pukeutuu jätesäkkiin, koska miulla ei oo mitään hajua oikeesti siitä mitä mie haluan.

Ysillä My Chemical Romancen myötä tuli joku mustan puhuva vaihe. Ennen en uskaltanu pukeutuu samanaikasesti kahteen mustaan vaatekappaleeseen, esim mustaan paitaan ja mustiin housuihin. Pelkäsin et miut huomataan jos oon mustissa. Mut tuollon uskalsin viimein laittaa mustan hupparin ja mustat farkut niitten sinisten farkkujen ja oranssin hupparin tilalle - eikä kukaan kattonu mitenkään. Myöhemmin hankin niittivyön. Eikä ketään kiinnostanu. Miks olis?
Nykyään yritän pönkittää tätä tyyliäni koko ajan eteenpäin. En vaan keksi mitään kivaa. Tässäkii varmaan tavottelen jotain mitä en tiedä. Tuntuu vaan ettei mikää riitä ja mitää ei oo tarpeeks, en näytä tarpeeks punkilta ja kukaan ei sano et oho, ooksie punkkari? No, en mie nyt ihan punkkari ole, mut haluisin pukeutuu vähän punk rockimmin. En vaan osaa. Jopa miun pikkusiskolle eno niitten synttäreillä heitti "Onkos Sessestä tullu punkkari?". En ymmärrä, miksen onnistu missään enkä osaa mitään. Googlekaan ei auta, koska tuntuu et miulla on jo sitä mitä sieltä tulee, ja ne mitä ei ole, ni niitä en halua. Tukka ja naamaha siinä on iso osa, mut tukka on musta ja sitä tuperaan aina välillä, mut ku en meikkaa... enkä halua. Siskolta kerran kysyin muistutanko tyyliltäni yhtään punkrockaria tms., ni vastaus oli et ei. Äitiltä kysyin, ja sekii sano et ei. Mitä hemmettiä miun pitää yrittää tehä et näyttäsin yhtään miltään??? Vinkkejä saa antaa. Muutamia oonkii jo saanu mm. foorumilta, mut aina lisävinkitkii kelpaa.

Tää on miun kriisi. Välilä kans tuntuu ettei tällä naamalla, ei vaan mitenkään. Tuossa yritin tosissaan kuvata itteeni, ja auta armias mitä päässä liikku taas. Äsken sen huomasin et mikä miun mielestä aina mättää miun kuvissa: miun silmät. Ne on ihan ihmeellisen muotoset, ihan kiinni silmäkuopan yläreunassa, ja perusilmeessä silleen lurpallaan et näyttää ku oisin väsyny koko ajan. Yritin muutamaan kuvaan hymyillä nii suulla ku myös silmillä, mut ei. Sen lisäks oon suht kalpee, ja miulla on silmäkulmissa jotain typeriä pisamamaisia, ruskeita pisteitä, mitkä erottuu hyvin valon käydessä miun naamaan, ja joka saa miut näyttämään ihan sairaalta. Siis oikeesti siltä ku oisin tyyliin kuolemassa kohta.
Miun kulmakarvat on nii vaaleet et niitä ei pahemmin näy, ja ne toki voi värjätä, ja äiti ne varmaan värjää joskus tässä ku tukkakii on musta. Se vaan hirvittää et jos miulle ei sovikkaan se, ja et näytän joltain sarjamurhaajalta. Ja sit pitäis varmaan nyppiä kulmia, jota en oo koskaan tehny, ja veikkaan etten tykkää siitä puuhasta koska miun kipukynnys on aika alhanen.
Ja miun ripset nyt näkyy kai jotenkii, mut ku ne on tyvestä tummat ja kärestä vaaleet, ni ne ei kamalasti näy. Alaripsetkii ku niitä ei oliskaan. Tietty onha ripsienkii värjääminen mahollista, mutmut...
Silmien väriin jopa oon tyytyväinen, mut tää on viime aikoina ollu se kompastuskivi aina kuvissa ja jopa peilissä.

Tässä hurjat kuvat. En yleensä laita itestäni, etenkää kasvoistani mitään kuvia mihinkää, mut ajattelin et tähän vois heittää nyt ku jo kuvasinkii mikä mättää miun silmään (_silmäänpä_ hyvinkii *sarkasmi*).
En tiiä hymyilinkö näihin, ei sitä ainakaa nää jos tein nii.

Ilman salamaa:

Salama:

Näyttää tuossa jälkimmäisessä toinen silmäkii ku ois eri muotonen. Mut onha ihminen tietty epäsymmetrinen (paitsi Belalla on nii symmetriset silmät ku vaan voi ~~miehellä~~ ihmisellä olla). Ja miun nenä EI oo noi levee miltä se näyttää et ois :D

Ja sitä oon vihannu jo kauvan, et miltä näytän ku hymyilen. Mie en tiiä onko se se set miun tukka on lyhentyny aika reippaasti vuodesta 2006, et tekeekö se sen illuusion et miun kasvot on pyöreemmät, vai oonko oikeesti pyöristyny sen jälkeen ku aloin syömään lääkkeitä. Äiti ja sisko kyllä sano, et lihoin sillon ku alotin sen yhen lääkkeen, et olin ihan turvoksissa ku se kerrytti nestettä, mut et laihuin siitä ja et oon nykyään ihan normaalimitoissa taas, ja sisko jauhaa et oonko mie taas laihtunu. Omasta mielestäni en oo laihtunu mihinkää. Enemmän tuntuu et maha ois kasvanu, vaikkei se silleen väliä ookkaa.

Mut siis kasvot. Jotenkii ärsyttää miun posket ja poskipäät, ku hymyilen ni ne on ihan järettömät pallot, ja vihaan sitä miltä näytän. Mut sit oon taas koittanu käänteispsykologiaa tms. itelleni ja kattonu muita ihmisiä, ni kaikille tulee samallaiset juonteet ja pallot poskiin ku ne hymyilee. Oma naama näyttää vaan omaan silmään sata kertaa paksummalta jostain syystä. Suuhun oon jopa ihan tyytyväinen, vaikka toisinaan ärsyttää et omaan suht paksut huulet, ja ne on ärsyttävät kuivina vaikka käytänkii kyllä huulirasvaa. Nenästä en sano mitään, sen kanssa en oo ihme kyllä koskaan taistellu. Paitsi joskus se näyttää ylisuurelta tähän naamaan, mut toisinaan taas jopa pieneltä. Ehkä se kasvaa ja kutistuu itestään? Hampaista tykkään vähän liikaakii, vaikka ne on ihan hammasluultaan keltaset, ja raudoista näkyy sellaset typerät viirut hampaissa. Mut ei niitä poiskaan saa. Mut peilailen aina hampaitani, vaikka etuhampaat on järkyttävän kokoset. Kai.

...hetkinen. Nyt muuten tajusin. Tajusin et oon osannu alkaa kattoa omaa naamaani ilman et olo on neutraali. Siis meinaan, ku aikasemmin ku oon naamani nähny ni en oo kyenny ajattelemaan yksinkertasesti mitään. Joskus tulee sellanen random hetki et ku näkee peilin, ni ajattelee et "Ihan kivannäkönen", joskus näin itteni jopa nättinä. Monesti tosin se fiilis on ollu ihan neutraali, et oon niiku ollu ihan tietonen et 'joo, se oon mie, paljon kiinnostaa'. Ja oon vissiin alkanu tunnistaa tän naaman, vaikka toisinaan oon edelleen ristiriidassa. Eli ehkä oon alkanu kasvamaan. Yritän muovata tätä sellaseks ku ite tykkäisin, vaikken silleen tiiä et mitä haen ees takaa. Mut musta tukka oli jo iso askel. En osaa edes ajatella itteäni blondina enää, jotenkii SE kuva on nyt ihan utopistinen, tuntuu et musta on se mikä miun tukan väri kuuluu ollakkii. Tunnen oloni enemmän miuks enemmän ku aikasemmin.

Mut silti tässä on edelleen se, et miun eleet, ilmeet ja muut tuo mieleen melkein aina jonku miun idolin tai jonku, ja samalla on tosi siisti olo, mut sit aina jos yritän tarkotuksella muistuttaa jotakuta ni alkaa nolottaa ja hävettää enkä kykene. Pelkään kai et haukutaan matkijaks. Miusta on siistiä jos miulle sanotaan et näytän/muistutan jotakuta, koska tiiän et en tietenkään, mut se ois hienoa. Tykkään samaistumisesta. Vähän liikaakii. Mut ärsyttävää on se et ajattelen sitä melkein pakkomielteisesti, et vertaan itteäni vaikka kehen, tällä hetkellä pääasiassa Die Ärzten jätkiin, ja sit monista asioista tulee ne mieleen ja se on siistiä, mut aina jos nään peilin ni palaan todellisuuteen. Voi olla kans joku alemmuuskompleksi. Muutenkii monesti kuvittelen näyttäväni ihan eriltä, ja sit ku nään peilin ni se on samalla sellanen "voi ei tyhmä!", et tavallaan torun itteäni siitä et näytit varmaan aika tyhmältä tms.

Joku kunnianhimo ja suuruudenhulluus varmaan, en tiiä. Joskus tuntuu et ärsyttää olla tän näkönen, mut sit taas. En tiiä.

Jossain välissähän tulin siihen tulokseen, et miulla ei ole itsetuntoa. Enkä meinaa et se olis -10000000000, tai +1, vaan tasan 0, olematon, non-existing. Ku tuntu etten osaa ajatella itteäni minään. Olin aina ajatellu et miulla on hyvä itsetunto, mut tuossa loppu vuodesta se asia vaan juolahti mieleen et hetkinen, ei välttämättä olekkaa. Itsevarmuus ainakii on aika miinuksella. Onneks oon itepäinen, ku vaan saisin itsevarmuutta lisää ni olisin se mie, minä "esiinnyn" netissä ja ehkä enemmänkii. Ja saattasin olla aika kauhee myös :'''D

Ei mut kerran, oliks se just blogi vai mikä, mihin selitin et tää minä mikä täällä netissä kirjottelee on enemmän se miuin sisäpuoli. Ulkokuori osaa nauraa ja itkeäkkii (väärissä tilanteissa molempia), mut ei sosiaalisia tilanteita, ei ilmasta tunteita, ei olla oikein mitään. Se on se projekti tässä, et yritän tuoda sitä miun sisäistä minääni ulos, mut tuntuu et joku tässä tukkii ku en keksi oikein asioita joilla ilmasta itteäni. Ja yritän tehä sitä tässä tukan ja tyylin kautta, mut asia tökkii koska ei mielikuvitus tai joku riitä. Miulla normisti on liiankii vilkas mielikuvitus, mut ehkä se on sellasta itsenäistä sorttia. Jota ei oikein voi komennella.

Tosin saattaa miulla olla joku orastava itsetunto, mut jonka kehitys on ollu vähän hankalaa mm. miun sinisilmäsyyden takia ja se on jääny kitukasvuseks kiusaamisten seurauksena.

Mut samalla ku tässä kirjotan, ni en oikeestaan tiiä et kirjotanko edes totta. En osaa kuvailla itteäni ihmisten seurassa, koska miulla on vaan muutama kaveri ja tapaan ihmisiä vaan töissä, ja sit sukulaisia. Oon nii yksinään viihtyvä, et en kamalasti oo ollu tilanteissa jossa ollaan kontaktissa ihmisiin. Ja ne missä oon, en osaa toimia. Se on hölmöä, mut en tykkää sanoo mitään jos ei oo oikeesti asiaa, koska tulee typerä olo, mut sit taas kuitenkii tykkään puhua jos toista kiinnostaa ja aihe on sellanen josta on puhuttavaa. Ja tuo aihepiiri riippuu nii paljo ihmisestä, ja yleensäkkii naisten kanssa osaan keskustella enemmän ku miesten. Ikätovereista en tiiä, miulla ei oo ollu kovinkaa montaa jätkää kaverina. Ja tuntuu etten ajattele samalla tavalla ku likat. Tai ku suurin osa ihmisistä yleensäkkää. Kavereita miulla on ollu lähes aina vaan muutama (niitä paria vuotta lukuunottamatta, jollon ei ollu ketään), ja tälläkii hetkellä oikeestaan vaan serkut ja yks henkilö, jonka kanssa ollaan tunnettu 9-luokalta lähtien. Tän henkilön kanssa ollaan nii samallaisia ja omataan samallainen ajatusmaailma aika lailla, et varmaan siitä syystä ollaan tässä nyt jotain viijettä vuotta kavereita. Normisti kaverisuhteet katkee viimestään sit ku pääsee tutustuu ja ajatusmaailmojen eriäväisyys tulee ilmi. Tän yhen kanssa taas dissataan porukassa (=kahestaan) aina byrokratiaa ja kelaa ja työkkäriä ja kaikkea mikä ärsyttää ja raivotaan yhessä, ja sit fanitetaan myös yhessä esim. X-Fileseja. Vaikka sillä on monia muita kavereita ja eittämättä monta sellasta jotka on sille parempia kavereita ku mie. Se on muuten ärsyttävää ku ite pitää jostain henkilöstä ihmisenä ja kaverina paljonkii, ja aina selviää et oot kuitenkii ite kyseisen henkilön listalla jossain muutaman muun henkilön jälkeen. Masentavaa, mut toisaalta, ei kaikkee voi saada. Miulla vaan ei oo ollu mitään parasta kaveria sitte vuoden 2004, ja toisinaan ois kiva jos ois joku nii samanhenkinen ihminen ku olla ja voi ja joka olis miun paras kaveri ja jonka paras kaveri olisin mie. Saa nähä tapahtuuko nii koskaa enää. Tuskin Savonlinnassa ainakaa, Berliinissä ehkä sit ku joskus sinne ajattelin päästä. Pien silmät auki :)

Mut oon siis kasvanu aika lailla sosiaalisten taitojen opettelun ulkopuolella, mut aika lailla omasta tahostanikii varmaan, ku en oo koskaan tykänny isoista ihmisjoukoista, ja oon viihtyny yksin jo alle vuotiaasta. Aikanaan en pystyny sukulaisten juhlillekkaa menemään sisään jostain syystä. En vaan pystyny. Tai sit en suostunu ottaa ulkovaatteita pois, niiku kerran mummin synttäreillä en syöny tai juonu mitään, nakotin vaa siellä haalari päällä. Osaan toisinaan olla aikamoisen iteppäinen ku jotain päätän.

Tässä on myös uutena esiintyny sellanen ihan ihmeellinen ajatus, et pelkään näyttäväni/kuulostavani/olevani naurettava, ja et kaikki myötähäpeilee miun puolesta ja mie en tajua mitään. En tiiä mikä siinä on nii kamalaa, koska ei sen nyt pitäis minnuu hetkauttaa mitä muut ajattelee. Mut pelkään tavallaan et käyttäydyn joittenkii "normien" vastasesti vaan koska en ymmärrä sosiaalisia tilanteita ja miten niissä toimitaan, ja sit kaikki häpeilee. Voi tulla siitä, et toisella siskolla on aspergerin oireyhtymä (vinkki: googlaa taikka mee wikipediaan, jos termi on outo), ja aspergerit toisinaan saattaa tehä asioita joita muut pitää noloina tms., ja niille ne ei oo mitään noloa. Joskus saattaa tulla sellanen myötähäpeä Eerikan puolesta, vaikkei ois syytäkään. Mie nyt muutenkii myötähäpeilen herkästi ja ihan typeristä asioista, ja vihaan van sitä tunnetta nii et jotenkii pelkään et aiheutan saman muille. Ku en oo varma itestäni, ni jotenkii ajattelen et jos teen jotain jänskää vaikka tukalle, ni kaikki muut häpeilee et miten nolo ja mie en tajuu mitään. Ja edelleen: MIKS ketussa sen edes pitäis hetkauttaa minnuu??? En tiedä, en ymmärrä, miks mietin sitä koko ajan? Miksen vois antaa vaan olla ja tehä ja antaa mennä ihan niiku ite tykkään? Mikä siinä on nii kamalaa ja rajottavaa, koska se on mitä todennäkösimmin vaan miun omassa päässä? Pelkäänkö et miullakii ois taipumusta aspergerin oireyhtymään? I have no clue.

Mut tässä alkaa nyt aika lailla jutun aiheet loppumaan, mikä on sinänsä aikamoinen saavutus. Normisti tää vuodatus ei vaan lopu ei sit millään. Mut nyt voisin mennä laittaa tuonne sänkyyn lakanat paikalleen ja sit nukkumaan. Siivosin tänää nimittäin huoneen ja rotat, ja päätin siirtyä lattialta takas parvisänkyyn nukkumaan. Lattialla on vähän vilponen jo ja oli tosi ahasta huoneessa, vaikka haikein mielin patjasta luovun :D On nii ihanaa aina istuu kattomassa telkkaa tuossa, mut onha siinä sohva sentäs. Ja kuitenkii siirryin lattialle kesällä helteitten takia, enkä jaksanu aijemmin siirtyy tuonne ylös :DDDD Saamaton, mitä?

No joo, huomenna sinne työkkäriin. En tänää kerinny ku heräsin nii myöhään ja koira vaati ulos, ja oli pakko se viiä. Kattoo jos huomenna paistelis yhtään aurinko ni voisin yrittää muistaa napata kameran taskuun ja kuvailla. Tänää oli älynätti päivä, mut tottakai unohin (yllätyssssss) kameran kotii, tai oikeestaan en ees älynny et senkii ois voinu ottaa mukaan. Ja sit pitää varmaan aurinkolasit kantaa autosta sisälle et näkee tuolla edes liikkua. Mut ah, helmikuu, pakkasta ja aurinko paistaa ihanasti! ♥ Näi se kevät vaan tulee, vaikka vielä ollaan ihan talvessa! Mut auringon paistelulla se aina alkaa, ja talvessa on aina ollu ihaninta just se helmikuu aurinkoineen!

Tähän loppuun vielä DÄ:n biisi johon samaistuin ku vahingossa löysin ne enkunkieliset tekstit videoihin. Mustaan ne kohat mitkä kopsahti omaan päähän. Ja samaistuin siis sanoihin, mikä oli taas aika yllätys. Biisistähän muuten oon tykänny aina, se on yks noitten hienoimpia. Käännös on otettu DVD:ltä. Se on aika erilainen mitä tässä lueskelen sanoja ja suomentelen, mut... emt, jotenkii vaa tuntuu et se saattas olla vaikka Farinin kääntämä. Pitää ettiä tietoa.
Ohessa myös video. Harmi ku en tunne siskojen lisäks ketään joka tykkää DÄ'stä, yksinään fanityttöily on kurjaa.

DIE ÄRZTE - SCHREI NACH LIEBE

Du bist wirklich saudumm, darum gehts dir gut

Hass ist deine Attitüde ständig kocht dein Blut

Alles muss man dir erklären, weil du wirklich gar nichts weißt

Höchstwahrscheinlich nicht einmal, was Attitüde heißt

Deine Gewalt ist nur ein stummer Schrei nach Liebe

Deine Springerstiefel sehnen sich nach Zärtlichkeit

Du hast nie gelernt dich zu artikulieren

Und deine Eltern hatten niemals für dich Zeit

(Ohoho) Arschloch!

Warum hast du Angst vorm Streicheln? Was soll all der Terz?

Unterm Lorbeerkranz mit Eicheln, weiß ich, schlägt ein Herz

Und Romantik ist für dich nicht bloß graue Theorie

Zwischen Störkraft und den Onkelz steht ’ne Kuschelrock-LP

Deine Gewalt …

Weil du Probleme hast, die keinen interessieren

Weil du Schiss vorm Schmusen hast, bist du ein Faschist

Du musst deinen Selbsthass nicht auf andere projizieren

Damit keiner merkt, was für ein lieber Kerl du bist

Deine Gewalt …

Und deine Freundin, die hat niemals für dich Zeit

(Ohoho) Arschloch! Arschloch! Arschloch!!!

DIE ÄRZTE - CRY FOR LOVE

You're so dumb, so bovine, that's why you're doing fine

Hate's your favorite affectation, your blood is always ragin'

You need everything explained, don't know a thing, so hare-brained

I bet you don't have a clue what affectation means

Your violence, your rage, it screams, just a silent cry for love

Your Doc Martens very much crave a gentle, loving touch

You're a mess; emotions, never learned to express

Parents never gave you a dime, never had time

Asshole!

Why are you affraid of a human touch? Afraid it will become a crutch?

All that bluster is just playing a part, I know, deep down, you have a heart

You're romantic, not just in theory

Hidden among the death metal, I see there's a soppy soft rock LP

Your violence...

'Cause no one could care less about your problems, where you're at

And you're afraid of a human contact, turned you into facist

You're just projecting your self-hate, as a way of protecting

So no one can tell, you hide the feelings you have inside

Your violence...

And your girlfriend, too, never has any time for you

Asshole! Asshole! Asshole!

No eihä se nyt kamalan samastuttava ollu, mut olipahan taas joku. Laitan joskus Farinin Porzellanin tähän, koska se jos mikä on. Mut nyt on pakko mennä koisii et jaksaa aamulla lähtee työkkäriin ku vastaanotto on vaan 9-11 aikaan.

Random

2011-02-07T00:55:00.001+02:00

Juu eli torstaina kirjottelin viimeks. Tai keskiviikkona ku se oli niitten välinen yö. Ja hehee, ihan ok menny tää karkittomuus :D Tai silleen... tulee mitä kummallisempia hajuyhistelmiä aina nenään et mitä tekee mieli. Ku siis turkinpippureita miulla oli vielä torstaina, ni söin ne vissiin torstaina/perjantaina loppuun. Perjantaina kävin kaupalla, ja sillonkaan en ostanu mitään herkkuja, MUTTA ostin pussin vesirinkeleitä ♥ Joo huijaan näköjään itteeni, et ku en osta karkkii, ni sit ostan jotain muuta syötävää :D Söin sit ne kaikki viis rinkelii sinä päivänä, ja eilen ku käytiin äitin kaa kaupalla ni sitte ostin 10:n rinkelin pussin.
Mut muuten ihan hyvin menny. Välilä tuoksahtaa nenässä turkkarit ja millon mikäkii, äsken rupes tuoksuu TUPLA. Selkee addiktio. Tälleen itseasiassa käy aina vaikka ois karkkia, rupee joku hyvä tuoksuu nenässä ja sit on pakko ottaa. Mut yritän nyt taas kokeilla miten kauvan kestän ilman herkkuja, ja kyl sitä iteppäisyydellä siihen pystyy.

Huomenna aattelin käyvä työkkärissä. Ku torstainaaaaaaaako se oli... joo, kävin sillä ravitallilla kirjottaa työkokeilun paperit, ni meen sinne 15. päivä ja siellä oon sit 2kk. Oppisopimus ei näillä näkymin oo mahollinen, mut se työnantaja kysy et onks miulla mahollisuus palkkatukeen. Mut katotaan sitä sit enempi kuhan tässä aika kuluu.
Ni huomenna sit ajattelin viiä ne paperit työkkäriin, et ku pitää olla ne hyvissä ajoin siellä, ni sitte jää tähän vielä viikko aikaa. 15. päivä on tiistai, mut en mee vielä maanantaina sinne ku 14. päivä miulla on taas psykiatrian polilla aika, ni ei sit sen kaa tarvii alkaa sotkemaan.

Ja mitäs tässä nyt... 27. päivä sunnuntaina olis Yellowcardin keikka. Lippu on, mut pitää vielä sopii miun "kummin" kanssa miten tehhään se päivä ku saan punkata siellä, ja tilata junaliput. Ja seuraakii sain sit kuitenkii ku alkuperänen seura ei pääsekkää.
Ja 20.3. on seuraava kerta Hesassa, ku on se MCR:n keikka :)

Eilinen oli aika kiva päivä. Kotona vaan, ja täti tuli käymään ja laitettiin väiä päähän. Nyt on taas musta tukka, eikä enää tummanruskee. Mitä? Ainii! Unohin ihan sanoo täällä et oon nykysin mustapää :D Tuossa kuukaus sitte rohkastuin (ja panikoin) ja ostettiin se väri ja pistettiin päähän. Alunperinhä oon siis blondi. Menihä siinä useempi viikko melkein et tähän tottu, mut sain samalla itsevarmuutta ja en osaa enää edes kuvitella itelleni vaaleeta tukkaa. Ja oli siis eka kerta koskaan ku miun päätä värjättiin, joten jännitti aika hitosti :D Olin tyyliin jossain koomassa.
Tässä se sit kuukauden aikana kerkis haalistua tummanruskeen sävyyn, tai sellaseen mustanruskeeseen, mut nyt on taas pikimusta. Pitäs vielä kulmakarvoihin laittaa vähän väriä (äiti saa hoitaa sen), koska ne on nii vaaleet eikä näy ja on vähän hassua nyt on musta tukka ja nii vaaleet kulmat et on ku niitä ei oliskaan. En tosin haluu liian tummia, koska sekii vois näyttää aika järkyttävältä.

Sit illemmalla ruvettiin siskojen kaa kattoo Die Ärzten DVD:tä KILLER, ja löysin ihan vahingossa et siinä on musiikkivideoissa tekstitys enkuks, japaniks ja espanjaks :D Rupesin miettii oisko jätkät taikka pelkkä Farin (bändin laulaja-kitaristi) kääntäny ne, koska tietääkseni se osaa nimenomaan noita kolmee kieltä. Mut oli kyllä kivaa, ymmärrys lisäänty ja tykästyin Schrei nach Lieben ja Friedenspanzerin sanotuksiin. Mikä on aika yllätys, koska jälkimmäinen on muistaakseni Bela ja Rodin käsialaa, ja olikohan eka pelkkä Bela vai Bela ja Farin. Ja normisti en ymmärrä Belan enkä Rodin tekstejä enkä jaksa keskittyä niihin ku ne on vähän "tylsiä" ja jopa teennäisiä, mut sit taas oon tykänny paljon Farinin teksteistä. Osa on ollu silleen "omaa elämää koskettavia" omalla tavallaan, ja osa muuten vaan mielenkiintosia, tarinallisia. Mie ku en oo nii tosijuttujen perään jos ne ei hetkauta, mut joku tarinamainen on tosi kiva. Jos vaan ymmärrän. Yleensä en ymmärrä, mut Farin kirjottaa jotenkii nii suoraan, et se on ihan eka kenenkä sanoihin oon voinu tykästyä, samastua ja ymmärtää. Ja musiikkiahan oon kuunnellu yli 10 vuotta. Jos ei oteta lukuun sitä et joskus aikanaan samastuin muutamaan Rasmuksen kipaleeseen miun Rasmus-fanikautena tuollon 6-7 vuotta sitten, mikä oli tosi harvinaista.

Samalla fanityttöilin henkisesti. Olin kuolla aina välilä ku herra Bela B. tuli ruutuun. Yhyy.

Mut nyt meen jatkaa tuollasen kylpyläpelin pelaamista (joo pelaan aina netissä dress up-, make up- ym. kivoja pelejä hehe) ja sit jossain välissä nukkuu. Valokuvia ei nyt taas oo, ku en vaan osaa kuvata kaikkea mahollista, koska en koskaan tiiä mistä tuun kirjottamaan. Valokuvaushaastetta kuvaan varmaan huomenna, saa nähä. Ja lisää saa heittää kuvattavia asioita jos kiinnostaa! :)

Sokerihiireyttä

2011-02-03T02:04:00.000+02:00

Haa, tuli just äsken inspis: ku miehä oon ihan älytön sokerihiiri, ja oon jo pitempään yrittäny et jos vähentäs tätä karkinsyöntiä. Syön siis joka päivä jotain karkkia tai suklaata tai jotain, vaikka en tietenkää pussikaupalla. Riippuen karkista, ni saatan syyvä vaikka muutaman karkin per päivä. Tai sit lempikarkit tyyliin Turkinpippurit (♥) häviää muutaman päivän sisällä, koska ne on liian hyviä. Ja tykkäänkii noista turkkaripusseista ku tuntuu et siinä saa oikeesti rahalle vastinetta ku ne ei lopu ihan heti ku miten suurin osa karkkipussien sisällöstä tekee. Moni pussi saattaa sisältää jotain ~20 karkkia, mut noissa tuntuu olevan varmaan... meneeköhä liikaa jos sanon et jopa ~40 ellei enemmän.
Nii, oon siis pitempään miettiny et pitäis yrittää vähentää ja pitää vaikka karkkipäivä kerran viikkoon jos siltä tuntuu. Osaan kyllä olla ilman karkkia jos vaan totun siihen. Tässä on vaa varmaan käyny nii, et oon tottunu siihen et on koko ajan suussa jotain. Muistan kyllä niitä hetkiä ku saatoin olla useemman viikonkii ilman mitään sen kummempaa herkkua. Se vaa on, et aina ku on jotain karkkia ja se alkaa loppumaan, ni alan "säästelemään" ettei ne loppuis heti, ja sit ku pääsen kauppaan ni monesti ostan kaks pussia/suklaalevyä/tms. et voin syyvä ekan loppun ilman huolta et se on loppu nyt kokonaan.

Oonkii miettiny, et mistä se johtuu ja et miten pääsis siitä eroon. Miehä oon jo varmaan yli vuodenpäivät ellen kauvemminkii ollu nii et oon koko ajan syöny. Nykyään aina ku joku hyvä syötävä loppuu, alkaa sama rumba: tekee ihan älyttömästi mieli syödä jotain. Ja en osaa ees kuvailla sitä silleen, et onko se pureskeluvimma vai et saisin kielellä/hampailla tehä jotain vai mitä, mut sen takia alan aina keittiössä vaeltaa kaapilta toiselle ja käyn kattoo ne kohta uusiks ihan niiku voisin löytää sieltä jotain mitä en äsken huomannu.
Se voi olla et syön koska ku oon koneella, ni on samalla jotain tekemistä joka auttaa keskittymään paremmin. Muuten toki sormilla vois väsätä jotain, koska harvemmin itseasiassa mussutan mitään jos kirjotan - monesti vaan mietin et tekee mieli ja vois ottaa tuosta pussista karkin mut en malta ja saatan tunteja vaan pohtia ennen ku maltan taipuu karkkipussin suuntaan, vaikka se on näppiksen takana :D
Mut ku vaikka luen blogeja tai katon leffaa/videoita/jotain tässä, ni sillon se käsi vähän niiku ittekseen menee tuonne pussiin ja suuhun.

Ja mistä se vois johtua? Hyvin paljon mahollista et takana on yks lääke, jota aloin syömään 2008 kesällä tän toisen lääkkeen ohessa. Ketipinorista tuli aina oton jälkeen tunnin sisään ihan älytön väsymys ja syömishimo. Ja se syömishimo oli jotain järkyttävää, ku ihan tuntu et pitää saada pureskella jotain. Se ois pitäny ottaa säännöllisesti, mut yleensä otin sen just ennen nukkumaankäyntiä. Siinä ku tuli sellanen typerä oravanpyörä, et ku se alko väsyttää nii saakelisti ni ois pitäny pestä hampaat ennen tai just jälkeen sen oton, MUTTA ku sit tuli taas ihan mieletön himo syödä -> ei voinu syödä jos oli pessy hampaat. Monesti sit sitä syömishimoa ei enää kestäny millään, joten oli pakko syödä jotain vaikka ois hampaat pessy. Ja sit taas jos jätti hampaat pesemättä ja ajatteli et pesee ne sit ku menee nukkuu, ni se lääke taas väsytti nii paljon ettei ois enää jaksanu pestä hampaita mitenkää. Niimpä moni yö meni nii et ensin pesin hampaat ja sit söin vielä jälkeen, tai et en pessy hampaita, ellen sit ottanu lääkettä nii et menin suoraan sänkyyn et kävin nukkuu tunnin sisään ennen älytöntä syömishimoa.
Lopetin sen loppuvuodesta -09 tai alkuvuodesta -10, koska alko ärsyttää ku tuntu ettei voi ite säännöstellä millon nukahtaa ku ois ollu kivaa aina lukeekkii enemmä, ja lääkäri totes et jos kerta haluan ni sen voi lopettaa. Ja se tuntu haitanneen aamuheräämisiä.

Niimpä sitte hyvin paljon mahollista, et totuin siihen et oli koko ajan karkkia saatavilla, koska ennen sitä Ketipinoria en tosiaankaan syöny noin paljon enkä joka päivä. Ja et vaikka oon yrittäny opetella siitä eroon, ni voi olla et se tapa vaan istuu nii syvässä juurtuneena päähän, et jos karkkia ei oo ni tuntuu et jotain puuttuu. Tai siis siltä se tuntuu nimenomaan et jotain nyt puuttuu, ja pitäis nyt saaha jotain tekemistä.

Välilä oon saanu sellasen älyttömän NYT LOPETAN KARKINSYÖNNIN -inspiksen jollon oon syöny kaikki sen hetkiset karkkini siltä istumalta, ja sit kohta onkii sellanen"...hetkinen. Nyt ei oo mitään syötävää! EN KESTÄ!".

Ja tätä hankaloittaa vielä omalta taholtaan menkat. Menkkojen yhteyvessä miulle tulee aina sellanen kamala mättöhimo. Todennäkösesti ne, joilla menkkojen aikana herkku- tai ehkä ruokamättöhimo iskee, tietää miltä se tuntuu miulla yleensä aina sillon ku karkit loppuu tai on lopussa.
Ja sit ku menkat tietty kestää nyt minkä kestää, ni siinä pitäs suunnilleen viikon ajan olla jotain syötävää. Ja mie oon aika hidas syöjä, ni sit helposti pussit venyy useemmalle päivälle, ja jää karkkivaihe päälle ja monesti ku ajattelen et no nyt, ni sit ei kehtaa ku seuraavat menkat on tulossa piakkoin. Ja miulle on melkein mahotonta syyvä yks pussi karkkia päivässä, ellei oo jostain syystä sellasta herkkua et ei vaan kykene olemaan syömättä / pussi tosi pieni / sisältö vähänen mitä ne monissa Fazerin esimerkiks on. Vois se kyllä toki onnistua jos ajattelee et deadline on tänä iltana :D

Se on kans yleistä, et meen kauppaan, tekee mieli syödä jotain mut ei osaa päättää mitä, ja jotain ois silti saatava, mut mitä? Sit ostaa jonku joka vois olla ihan kiva. Se on ärsyttävää. Pieni sokeri-addiktio vissiin.
Toisinaan tulee taas jotain tiettyä karkkia/jäätelöä/herkkua/tms. kohtaan hirvee hinku ja tyyliin maistaa sen suussa tai haistaa sen. Ja mainokset, ne saa kuolankii valumaan.

Ajattelin, et nyt voisin taas yrittää vähentää tätä syömistä. Tänää kävin kaupassa, ja olin ajatellu et tänää ostan lisää turkkareita, mut ihan vartavasten päätinkii et enkä osta. Syön nää tän hetkiset loppuun ja kokeilen pitää pientä taukoo. Lakkoon en koskaan kykene koska en tunne saavani siitä mitään irti, mut sellanen vapaa taukoilu on ihan kivaa. Tai no lakkoilu ja taukoilu, sama asia, mut et ottas vaikka karkkipäivän mut ei mitään tiettyä "oon siihen ja siihen asti lakossa".

Syy tähän taukoilun mietintään ei oo mikään perinteinen "iik lihon!" -ajatus, vaikka toki se voi alkaa tälleen 20:tä ikävuotta lähentelevänä näkymään myös mahassa, vaikken mie lihokkaan syömällä. Laihun kyllä syömättömyydellä, mut en liho syömällä. Tosin syön kyllä muutenkii aika vähän, vaikka toisinaan onkii ihmeellisiä hetkiä ku ruokaa vaan maistuis ja maistuis.
Syy on ihan se, et ei oo tosiaankaa hyvä hampaille et suussa pyörii koko ajan jotain sokerista. Ja vanhemmiten joku diabetesriski kasvaa aina, jos on koko ajan syömässä jotain makkeeta. Et ihan jo sen yleisterveyden takia. Ja myös sen takia et joskus ku omilleen muuttaa ni on pakko pihtailla vähän kaikesta, ja karkkipussikii jos niitä paljon tulee osteltua, ottaa aika ison osan menoista loppujen lopuks. Vaikka kykenen kyllä olemaan ostamatta jos ei vaan ole rahaa, et siitä ei oo kyse.

Niimpä oon miettiny et kokeilis jotain siedätyshoitoo silleen jänskästi :D Vaikka et alkuun ostelis jotain tyyliin viinirypäleitä ja sinihomejuustoo (♥♥♥ nammmmmmmmm jotain suurinta herkkua), tai ihan vaa normi kirsikkatomaatteja, kurkkua, mandariineja... ois ainakii terveellisempää eikä hampaat kärsis nii paljoo ainakaa ku karkista. Ja varmaan halvempaakii. Ja tykkään kuitenkii just jostain kirsikkatomaateistakii aika paljon, et ku niitä joku meille ostaa ni herkästi saatan vetää kokonaisen purkin naamaani yksin jos saan luvan syödä ne.
Ja nyt ku tykästyin kaakaoon ihmeen paljon ku tuossa yks päivä vaan yhessä blogissa näin useempan kertaan kaakaon kuvan, ni sitäkii vois lipittää. Mikähän muuten aiheutti tän kaakaohimon, ku maitoo kuitenkii juon suunnilleen sen litran per päivä varmaan, joten ei pitäs olla minkää maidossa olevan puute. Suklaa? :D Ku siis monesti ihmisille tulee sellanen erityinen "tarve" syödä jotain, ja eläimet alkaa syömään jotain luonnostaan, ku elimistöstä puuttuu vaikka joku vitamiini. Joskus sitä tulee itelleenkii samallaisia et tuntuu vaan et haluaa syödä vaikka päärynää tai mandariineja.
Ja sitäkii mietin et ku jos muistan oikein, et anorektikot vissiin käyttää jotain kuminauhaa ranteessa, mitä räpsyttävät ku tulee nälkä. Ni sellasenkiiha vois kehitellä, et aina ku tuntuu et himottaa joku hyvä syötävä ni räpsäyttäs sitä, et jos aivos yhistäs sen karkinhimon kipuun ja huonoks asiaks. Jos uskaltasin vaan räpsäyttää ku miulla on nii karseen matala kipukynnys et varmaan olisin vaa naama irvessä sitä nauhaa venyttelemässä :DDD Mut vois kokeilla, vois nimittäin vaikka toimiakkii.

Ei tosin oo uus juttu tää sokerihiireys, oon jo pienestä asti ollu aika lailla sokerin perään ja ku alin saada omaa rahaa ja omaa "valtaa" niihin, ni suuntasin usein karkkihyllylle ku oli ihanaa ku sai ite vaan päättää ja ostaa eikä tarvinnu kinuta äitiltä. Pienenäkii joskus muutaman kuukauden ikäsenä sillon ku en vielä osannu kävellä, äiti kuunteli et mikä ihme oikein kolisee keittiössä. Tuli kattomaan ja olin jotenkii onnistunu kiipeemään pöydälle ja söin ihan intona sokeria suoraan kupista :D

---

Tänää kävin perheen ruokaostoksilla Prismassa, ja samalla muuten ostin tuohon kameraan tuollasen GorillaPod minijalustan. Ajattelin ensin sellasta toisenlaista, vähän "siistimpää" ja halvempaa, mut en löytäny sitä tuolta. Sielä kyllä vitriinissä oli vissiin yks, mut totesin et Gorillapod on varmaan vähän kätevämpi ku nuo jalat taipuu sen verran et sen saa vaikka puun oksalle tukevasti (kuha puun oksa on tarpeeks tukeva, tietty :D). Makso jotain 19.90€

Näköjää mie kurkistan sieltä takaa, mut eipä minnuu pahemmin näy et en jaksanu alkaa sensuroimaan :D

Ostin kanssa linssinpuhistuskynän, ku vaikka miulla on joku linssinpuhistusliina ni tuntuu et se ei auta kamalasti. Tai ottaaha se roskat pois, mut tuntuu et se enemmänkii tökkii ne tuonne reunoille ku et kokonaan poistas ne. Makso 9.90€

Ostin samalla lisäakun, 14.90€. En vaa ensi hoksannu et tuota tarrajuttua ei vissiin pie ottaa pois :D En tosin oo vieläkään varma kuuluuko se siihen, mut ei se kyllä irtoo ihan nii hyvin et ilmeisesti kuuluu...

Ah laatu. Hiton Olympus oikeesti. Liian tummia kuvia tulee ni ISOn pitää olla korkeella, ja sit ne on kamalan rakeisia. Toki aina vois laittaa valoa isommalle mut ku aina ei leikkaa ajoissa. Eka kuva on otettu tuettuna polveen ja toisessa Gorillapod käytössä, vaikka se vähän tuppaa heilahtamaan liipasinta painaessa. Melkei pitäs laittaa itselaukasin päälle ni ei ainakaa heilus.

Löysin kans eilen meiltä sellasen ison kameran jalustan, ku se majaili siskon huoneessa vaikka se on äitin. Olin kerran nähny sen siskolla, mut en tienny et meillä oikeesti on jalusta :D Se on korkeimmillaan varmaan jotain... metrin, matalimpana ehkä parikyt senttii. Oon tosi huono arvioimaan korkeuksia ja muita silmämääräsesti.

No eilen sit innostuin leikkimään sillä, ja totesin et ei ihan paha kamera ku jalustaa käyttää ja valoa on tarpeeks. Mut silti miulla on tuohon kameraan viha-rakkaussuhde. Kuvaan yleensä salamalla koska sillä vaan onnistuu paremmin ja LAATU on parempi ku jos en käytä salamaa.

Tässä muutamia eilisiä otoksia.

Amigo. Yritin kuvata ukkoa mut se tuli häärää linssiin kiinni eikä pysyny aloillaan. Tässä ei itessä oo sitä suljinajan tms. säätöä ni melkein pitäis näitten kaa käyttää lähinnä sitä liikkuvan kuvan - joka taas sössää ISOn ku sitä ei saa siinä taas pienemmäks.

Musca. Salama unohtu päälle ku tässä vissiin laitoin sit eri scenen tai jonku päälle.

Tässä taas on heilahus, ku Musca ei pysyny aloillaan. Äiti oli lähössä sen kaa ulos joten se ei ois malttanu istua paikallaan ja juoskii vähän väliä eteiseen ettei äiti vaan lähe ilman sitä ulos. Ja taas ois liikkuvan kuvan scenelle ollu tarvetta! Ei näitä voi kuvata ilman salamaa jos ne liikkuu!

Tässä on sit Mustikka taasen (eli sama koira ku kaks aijempaa). Tää onnistukii ihan suht hyvin, vaikka vähän tumma, mut ku kerrankii Musca oli paikallaan! Yritin sensin kuvata siitä sellasta söpöö keräkuvaa, mut ku se tuli sit nuuskii kameraa läheltä ku ihmetteli sitä. Ja sit se kyllästy ja jäi tuohon makomaan. Ja oli paikallaan. Jee!

Tää on normisti salamalla toissaillalta, ku yritin lueskella blogeja rauhassa.
Figarolla oli taas tällänen päivä, ja meijän kovis pomppas pöyvälle, kurahti ja päätti heittäytyy selälleen miun pöydälle miun käden päälle ku miulla oli blogien luku kesken. Sellasia ne kissat on...

Kuvasin myös miun kenkiä, jotka ostin tuossa muutama kuukaus sitte. Ne on merkiltään New Rock, joten ne oli aika hinnakkaat: 169€. Mut suostuin maksamaan sen hinnan, koska olin New Rockeja kuolannu ja metästäny varmaan yli 6 vuotta, ja viimein kehtasin pistää rahaa ku totesin et onha miulla ennenkii ollu rahaa noihin! Ja ne on ihanat! Ja koska ne on oikeeta nahkaa ja laadukkaat, ni ne kestää ja ku huolta pitää ni tiiä vaikka koko loppuelämän vois noilla kävellä! Aitoo nahkaa kyllä boikotoin, mut tässä tapauksessa tein poikkeuksen. Ne oli saatava! Normisti käytän vaan keinonahkaa.
Kuvissa nauhat näyttää sinisiltä, mut kyl ne luonnossa tietääkseni ihan mustat on.

Kivoja yksityiskohtia.

Ainoo mutta on tää:

Ei vissiin kengät kestäny Suomen 30-asteen pakkasia ja niitten kopistelua rappuseen. Molemmista tipahti toinen puolisko tuosta etukoristeesta, vaikka näytti olevan ihan metallia! Mut ei se kamalasti haittaa, nyt vaan vahin noita loppuja koko ajan et ne ei tipaha, et jos joku suutari (tai hitsaaja? :DDD) osais tehä noille jotain. Kuitenkii paikka josta nää tilasin, on Oulussa, joten ei mahollisuutta lähtee paikan päälle näyttämään. On vaa kamalan vaikee välttää kenkien kopistelua portaaseen ku normisti aina kopistelen siihen lumet!

Pelkäsin et nää näyttää kamalan klompokkailta farkkujen kanssa, etenkii ku siirryin bootcuteista pikkasen kapeempiin malleihin (ei tahtonu enää hyvän värisiä bootcutteja löytyy mistään, vieläkää en oo löytäny itseasiassa edes oikeenvärisiä mustia löytäny näistä suoremmista), mut hyvin toimii. Itseasiassa näyttää omaan silmään tosi hyviltä! Voin joku päivä kuvata miltä ne näyttää jalassa ja farkkujen kanssa. Oikeestaan ne näyttää hyvältä jopa tuulipuvun housujen kanssa. Oli kyllä hyvä ostos, en oo katunu kertaakaan! Ah, unelma ♥

No joo, jos nyt lopettelis ja jatkas blogien lukua ja sit painelis nukkumati :) Huomenna pitää taas herätä joskus Muscan kaa ulos, ku oon taas ainoo joka on päivällä kotona. Huomenna meen myös kirjottaa paperit tuonne yhelle ravitallille, et jatkan siellä tän kuukauven tauvon jälkeen nuo 2kk mitä miulla on vielä jälellä työkokeilusta työkkärin kautta. Ajattelin ottaa Mustikan mukaa, ku en viivy siellä kauvaa ni voin vahtia sitä. Oisin sen muuten vieny varmaan töihin kattoo heppoja ja yhen työntekijän jackrusselin terrieriä, mut en oo kehannu ottaa sitä sinne 6:ks tunniks ku ei voi piiä irti ku on liikaa jäniksiä, ja kiinni ei oikein kans oo mitään järkee ku joutuu ite sielä kuskaa polleja ulos ja sisään ja muutenkii aika liikkuvaista hommaa. Et pitäs koira olla koko ajan silmän alla. Ja ku se tahtoo paimentaa hevosia ku se ei tiiä kunnolla mitä ne on (vasta kerran nähny), eikä se oo hyvä juttu ravitallilla, ku hevoset voi häriintyä. Vaikka normisti pollet on aika rauhallisia ja mulkoilee koiria vaan "Mikäs otus sie oot olevinaan?" -ilmeellä, ni silti. Ei kehtaa ottaa riskiä.

Valokuvaus-haaste

2011-01-31T16:11:00.001+02:00

Poimin tämänkii yhestä blogista. Saa nyt nähä sateleeko mitään ehotuksia, mut ihan kiva jos joku vaivautuu...

"Kerro minulle kolme (tai enemmän tai vähemmän) sellaista asiaa elämässäni, joista haluat minun ottavan kuvan (esimerkiksi "lempipaikka kotona").
Lupaan ottaa kuvat ja liittää ne erilliseen merkintään.
Lisäksi haastan 3 ihmistä tekemään omat kuvamerkintänsä."

En tosin haasta ketään, koska en tunne ketään bloggaajaa nii et voisin haastaa :D

Lapsuus-haaste

2011-01-30T19:04:00.000+02:00

"Muistatko vielä, miltä tuntui olla lapsi? Kun kaikki oli elämässä vielä mahdollista ja nenä keittiöpöydän korkeudella? Kopioi nämä omiin muistiinpanoihisi ja korvaa vastaukseni omillasi. Haasta ystäväsikin muistelemaan. Se voi olla joskus tervettä."

1. Missä ja koska synnyit?

Synnyin Savonlinnan keskussairaalassa 23.6.1991, ja aikaa en muista koskaan ja lunttaan sen aina äitiltä, mut silti unohan sen aina. Sen muistan sentäs et joskus puolenpäivän aikoihin se oli. Kai.
Lunttasin äitiltä ja se oli 12.17.

2. Onko sinulla sisaruksia?

On, kaks pikkusiskoa ja ne on kaksoset. Syntyny 1995 ja niillä on itseasiassa syntymäpäivä tänää (30.1.)! Oon siis esikoinen :)
Nimiä en taho mainita.

3. Olitko päivähoidossa vai kotihoidossa?
Se meni jotenkii, et sinne 3-ikävuoteen asti ja vähän myöhemminkii kävin Musiikkileikkikoulussa, koska iskä oli samassa musiikkiopistossa vahtimestarina, joten menin ja tulin aina iskän kanssa sieltä.
Ku mie olin 3½ vuotta vanha, miun siskot synty, ja sitte olinkii tosi paljon äitin kanssa kotona ja hoisin äitin kanssa miun siskoja. Äiti sanookii aina et miusta oli ihan älytön apu, VAIKKA olin vasta neljän! Joskus 5-6 vuotiaana sitte kerkisin jonki aikaa olemaan yhessä tarhassa, ja sitte muutettiin ja 6-vuotiaana ainakii yhen kesän olin tässä läheisessä tarhassa.
Vaihtelevasti olin myös mummin/mummien luona, etenkii iskän äitin luo menin monesti ekalla luokalla koulun jälkeen, mistä äiti sitte tuli aina hakemaa miut kottii. Myös 1-2lk. olin paljon serkun luona koulupäivien jälkeen. Itseasiassa muistan myös joitain hetkjiä, ku olin 3-5-vuotias, et meillä oli joku hoitaja kotona. Myös täti hoiti meitä monet kerrat nimenomaan iltasin jos äitillä ja iskällä oli menoa johonkii.

4. Oliko teillä lemmikkieläimiä?
Oli! Ihan lyhyesti vaan, kirjotan jossain välissä isomman postauksen meijän eläinmaailmasta:
Ku synnyin ni oli kolme kissakollia: Luiqi, Tiitus ja Stefu.
Luiqi ja Tiitus oli syntyny joskus 80-luvun lopulla, Luiqi lopetettiin -92 alussa virtsakivien takia, Tiitus ikävöi nii kovasti et lopetti syömisen ja juomisen, ni se piti lopettaa n. kuukauden sijaan. Se masentu.
Stefu oli syntyny 13.12.1988, ja kuoli 9.5.2004.
Seuraavaks meille tuli pitkäkarvanen, joku mahollisesti norjalaisen metsäkissan sekotus, Lysander aka Lysky. Se jäi auton alle joskus -96 suunnilleen.
Ku muutettiin toistamiseen (tuossa välissä oltiin muutettu kerran) ni sain mummilta sen kissan siskon, Viirun -98 (syntyny -97). Viiru oli ainoo tyttökissa mitä meillä on ollu, ihan mielettömän arka ja miulle se oli tosi rakas. Se kuoli 2000 ku Stefu vihas sitä eikä päästäny kottiin ku oltiin viikko Tampereella, joten se joutu syömään jonku hiiren tai jonku jostain -> rotanmyrkkyä kaupanpäällisiks... se sit huononi, laihtu, lopetti syömisen ja juomisen, ripuloi... eikä yks lääkäri hoitanu sitä, käski vaan juottaa maitoo! Se sit kuoli yhtenä yönä ja oli ihan hirveen outoa. En silti muista kamalasti siitä kissasta, koska olin 9v. vielä sillon.
Yks niistä jota meillä nyt on, Rommi, tuli meille -99. Se on syntyny samana vuonna. Romppa on meillä edelleen siis, ja ikää kohta 12.
Nuo kaks muuta on veljekset Figaro ja Amigo, 2004 syntyny ja meille tullu ja edelleen täällä asustelee (ja Finku terrorisoi).
Muista eläimistä en sitte selitäkkää, koska ne ei silleen kuulu lapsuuteen enää. Ekat hiiret nimittäin otin 13-vuotiaana, mut antaa tän olla nyt tässä. Kissat ne on ollu ne mitä on pyöriny talossa aina.

5. Muistatko aikaa, kun ei vielä ollut lapsilla turvaistuimia, vaan keikuttiin etupenkkien välissä tai tapeltiin sisarusten kanssa siitä, kuka saa istua edessä?

No oliha sillo jo turvaistuimia ku mie olin pieni, mut hassu homma on ettei meillä oo koskaan ollu autoa. Lukuunottamatta sitä ku täysin 18, ajoin ajokortin ja hankittiin miulle auto.

Autoissa oli kai kaikissa jo vakiona turvavyöt, mut oli niitäkii missä ei ollu. Esimerkkinä miun tädin vanha auto, joka oli sellanen harmaa viistoperänen pieni auto, ja siinä oli myös takana ovet mut takana ei ollukkaa turvavöitä! Se oli aina nii hienoo ku pääs eteen istumaan. Et kyllä siitä pentuna on tullu tapeltua et kuka saa istuu eessä tuttujen autoissa! ;)

6. Oliko sinulla mielilelua?

Montakii. Pienenä ainakii miulla oli sellanen perusnukke nimeltä Emppu, ja sit sairaalaan leikkaukseen sain sellasen pellepehmon mille annoin nimen Toppa Ja Kumma :D Ei mitään hajua mistä sen keksin!
Leikin paljon yksin, ja Playmobilit oli tosi kova sana. Samaten kaikki eläinlelut ja barbit. Myöhemmin leikin nukeilla et ne oli vauvojen sijaan aikuisia tai jotain teinejä.
Siskojen kasvettua leikittiin tosi, tosi paljon dinoilla, ja meillä on edelleen se kokoelma niitä tallella.

7. Muistatko mitä sinusta piti tulla isona?

Miulla ei ollu koskaan sellasta kummempaa toiveammattia. Joskus oon varmaan miettiny eläinlääkäriä - yllätys - mut en koskaan nii paljoo et oisin halunnu lääkäriks. En itseasiassa muista koskaan sen kummemmin päättäneen mikä miusta tulee. Enkä vieläkää oo ihan varma et onko se nyt se hevosala vai mikä.

8. Olitko ns. näkymätön kiltti lapsi vai jokapaikan apina?

Siltä väliltä. Olin ujo ja hiljanen, mut osasin olla myös kauhukakara. Mm. kiipeilin ihan jokaikiseen paikkaan mihin pääs, oli sinne sitte tarkotus mennä tai ei, ni sinne silti kiivettiin. Ujous iski aina ku oli paljon ihmisiä, ja viihyinkii jo sillon yksin.

9. Kuljitko pihoilla leikkimässä, kotiavain kaulassa roikkuen?

Kotipihassa leikin mut muuten olin paljon kotona. Tosin rivitalossa asuttaessa pyörin paljon kavereitten kanssa siinä pihaoilla, etenkii yhen serkun seurassa. Mut toki miulla avain oli, pitihä se olla aina kaiken varalta ku omakotitaloon muutettiin.

10. Nukuitko valot päällä?

En. En tarvinnu koskaan pienenä valoja tietääkseni. Siis nukahtamiseen/nukkumiseen :D

11. Lempi lastenohjelmasi?

Muumit! Ja kaikki Jonttufantit ja Röllit ja kaikki tälläset ihanat. Mut Muumit oli kyllä ehoton.

12. Muistatko ensimmäistä koulupäivääsi?

Tottakai sen jotenkii muistaa. En nyt kovin kummosesti, ne ku oli nii samallaisia kaikki.

13. Keräilitkö jotain?

Ala-asteella Pokemon-kortteja! Karvis-sarjakuvalehtiä (joita kerään edelleen).

14. Mikä oli lempiaineesi alaluokilla?

Tykkäsin paljon kuviksesta! Ja vuosiluokista ja opettajista riippuen joistain aineista jonai vuotena enemmän jajonai vähemmän. Ja ainekirjotukset!

15. Olitko koulukiusattu tai -kiusaaja?

Kiusattu. Tästä on varmaan täällä tai sit tulee olemaan joskus.

16. Mitä harrastit?

Kävin sellasessa kuviskoulukerhojutussa 8-vuotiaasta 13-vuotiaaks ainakii. Muuten harrastin kotioloissa piirtämistä, lukemista, eläinten kanssa touhuumista...

17. Ystäväsi?

Muutamia niitä oli. Serkku oli läheisin jo sillon.

18. Mieluisin muistosi jostain ensiluokkien tapahtumasta?

Ei meillä kamalasti tapahtunu ykkösellä. Muistan tosin yhen ku oli lumivuori ja sielä oli joku isompien luokkien poika, ja halusin mennä sinne. Ni se poika vaa rupes selittää "Elä tuu tänne, ei tää oo pikkutyttöjen paikka, mee pois. Elä tuu tänne!", ja sit aloin vissiin itkee ni se vaa "Jooo itke vaan". Jännää.

19. Minkälainen oli ensimmäinen opettajasi?

Sellanen älyttömän mukava nainen! Ei ois voinu parempaa opettajaa olla ykkösellä! Sama oli vielä opettajana miun siskoilla, ja kyseinen henkilö opettaa edelleen samassa koulussa 1-2 luokkia :)

20. Oliko vanhemmillasi tiukka kuri?

Ei nyt mikää älytön. Hyvin kasvatettujaha myö ollaan, mut ei mitenkää "pelon alla" kuitenkaa :)

21. Miten perheesi lomaili?

Sillon ku lomia oli, ni joko mentiin tutun/tuttujen luokse toiseen kaupunkiin käymään, tai sit jotain perhe- tai kylpylälomia jos oli jotain kivoja ja suht halpoja tms. jossain.

22. Lempiruokaasi natiaisena oli?

Olin nirso jo sillon, mut tykkäsin... hmm. No tykkäsin monesta äitin tekemästä ruuasta. Pienenä kyllä monesti kai sanoin jotku ranskalaiset ja nakit tai jotku. Haha, eikä maku oo muuttunu :D

23. Tupakoitiinko teillä vielä sisätiloissa?

Ei. Iskä tupakoi kyllä sillon, mut ei sisällä. Sen verran kuitenkii meijän terveys ollu tärkee ettei sisällä oo polteltu koskaan.

24. Mitä asioita pelkäsit?

Hmm melko monia asioita. Mm. sotaa, tulta, ukkosta, ufoja, ydinsotaa, atomipommia, murhaajia, murtovarkaita... niitä on ja oli liikaa.

25. Onko sinulla nykyään jo omia lapsia?

Ei ole eikä tule. Eläinvauvoja voin kyllä adoptoida mut ihmiset... hyrrrr, en tykkää ihmislapsista.

Ich will nach Berlin!

2011-01-29T01:52:00.001+02:00

Oon taas viime aikoina ollu ihan älyttömän intona tästä Berliinistä ja Saksasta, kute sen kielestäkii. En voi olla ajattelematta muuta ku sitä et jonain päivänä voisin asuakkii jopa tuolla. Oon lueskellu paljon Berliinissä asuvien suomalaisten blogeja, kattonu sellasta 24h Berlin -ohjelmaa YLE Teemalta ja googlannu kaikkee Berliiniin liittyvää. Kettu oikeesti HALUAN SINNE!
Ainoo vaan, et edelleen on vähän auki kaikki. Niiku siltä osin, et ku ajattelin et vois ensin opiskella täällä jonku ammatin ja sit muuttaa sinne suuntaan, ni et mistä sen ammatin sais. No se oppisopimuskoulutus yhellä ravitallilla on edelleen mietinnässä. Kyseisellä tallilla ei vaan nyt rahatilanteen takia oo mahollista, muutenha oisin saanu alottaa siellä vaikka heti. Mut kevät ainakii näyttää mitä tapahtuu.
Siks ajattelinkii, et voisin ihan hyvin hakee tässä kevään yhteishauissa Ypäjän hevosopistoon, koska sisko ehkä hakee sinne ni siltä osin ei ainakaa tartteis yksikseen olla vaikka muitten kaa ei tuliskaan toimeen. Ja jos sitte kevät näyttäiskii et oliskii mahollista se opso tuolla ravitallilla, ja pääsiskii Ypäjälle, ni ainaha sitä voi perua paikkasa. Opso on kuitenkii se mikä on päälimmäisenä mielessä, koska koulu on koulu ja en oo kovin kouluihmisiä. Tykkään oppia tekemällä kirjojen sijaan. En vaan malta istua missään luokassa, mut luen ja opiskelen kyll omalla ajallani mielellään asioita jotka kiinnostaa.

Ja saksaakii oon siis innolla opiskellu taas. Tuossa ku kesästä jouluun olin tuolla ravitallilla töissä, ni ei jotenkii jaksanu sit enää kotona tehä mitään ihmeempiä. Ja ku kahvia join jossain välissä muutaman kuukauden, ni se teki sitte varmaan sellasen älyttömän levottoman olon, et en kyenny yhtään keskittymään mihinkää rauhallisuutta ja pikkutarkkuutta vaativaan. Kahvinjuonnin lopettamisen jälkeen ja nyt ku oon ollu kohta kuukauden "vapaalla", on taas piirtäminen ja kirjottaminen onnistunu. Nii ja se saksan opiskelu! Oon nii intona käyny tuota kielioppiasiaa läpi ja tehny erilaisia tehtäviä netissä ja ja ja ja... tykkään vaa liikaa! Ja haluisin sinne Berliiniin vaikka heti. Mut aika näyttää.
Oon kyllä päättäny et kuhan tässä nyt edetään ajassa etteenpäin, ni haen tässä jonai kesänä - tiiä vaikka ens kesä jo tuntus soveliaimmalta ajalta! - varmaan jotain harjottelupaikan tyylistä Saksasta nimenomaan joltain ravitallilta/-talleilta et pääsis tutustumaan Saksan hevosalaan, ja hevos- että ravimaailmaan. Oon kuitenkii todennu sen olevan enemmän se miun juttu ratsastuskoulujen sijaan, vaikken toki tiiä minkä tasosta se on sitte Saksassa, siellä hevosalan edelläkävijämaassa :) Mut ite vaan ku en oo kiinnostunu mistään koulu- tai estekilpailuista, ja ku joskus sen hevosen hankin ni siitä tulee tasan sellanen ihana puskaratsu jonka kanssa voi puuhailla ja touhuta, enkä lähe tavottelemaan mainetta ja kunniaa missään kisaradoilla. Eri asia sitte jos joku kerta olis varaa et vois kustantaa vaikka oman ravihevosen, ni ois aika hienoa. Mut ens alkuun: ihan vaan haluun sen puskaratsun. Ja haluun Saksaan. Berliiniin.

Nii, hevostelusta vielä sen verran, et miullahan on tässä välillä ollu hakusessa kovastikkii oma hevonen, mut päädyin lopulta siihen tulokseen et jos tosiaan sinne Saksaan oon lähivuosina toivottavasti menossa (ainakii hinku ois kova [lue: sietämätön]) ni ostan vasta siellä sen hevosen. Koska ei mitään järkee ostaa hevosta ennen ku on ihan satavarmaa kaikki tulot ja muut, ja millään opiskelijan tuloilla se ei todellakaan ole mahollista, ja sit jos nyt ostasin hevosen ni jossain välissä joutusin kuitenkii alkaa säätämään kaikkien papereitten ja passien kanssa, ja sit vois olla o-ou tilanne Saksassa et mihinkä kettuun sen hevosen nyt työntää. Ja kukapa sitä täällä Suomessa pystys oitamaan? Siskot toki, mut jos se ois kuitenkii miun nimissä ja miun hevonen. Ja miten muka pystysin olee Saksassa jos tietäsin et rakas heppa on toisella puolella Eurooppaa? Eli hepan hankin kuhan se on ajankohtasempaa ja pystyn takaamaan sen et voin piiä itteni lisäks sellasen ison elikon hengissä.

Kissaa ilman en kylläkään pysty elämään, joten päätin et sitte Saksassa miun on hankittava kissa, ja sen nimeks saattaa tulla Igor :D Richy Guitar -leffan mukaan, jossa lempibändini Die Ärzten rumpali Bela B. esittää hahmoa nimeltä Igor. Ja Igor on aika... ihana? :DDDDD

Mutta ah, en oikeesti malta oottaa et pääsisin sinne Berliiniin jo! Siis... mikäähä ei tietenkää tässä välissä oo varmaa, mut oon niiku päättäny jo sen et sinne minä menen! Oikeesti tuntuu ku osa miusta olis jo siellä, ja tää loppu vielä pitäis hinata sinne. Eniten tässä ehkä kiehtoo et saksalaiset on sen verta erilaisia ku mitä suomalaiset, ja oon vähän kyrsiintyny tähän kaupunkiin, jossa asun, ja siihen et kaikki on nii rajottuneita täällä ja suomalaiseen tapaan... hmm juntteja. Niiku voisin alottaa ihan puhtaalta pöydältä Saksassa, ku ois uudet ihmiset, uudet paikat ja uudet kujeet, kukaa ei tuntis minuu, voisin unohtaa kaikki pelkoni ja muut takaatani. Jotenkii tosi sellanen positiivinen mielikuva, et uus kaupunki ja maa vois oikeesti olla ratkasu näihin miun hirmusiin rajottuneisuuksiin ja lukkoihin miun päässä, ja varsinkii sosiaaliseen fobiaan. Vähä niiku et voisin siellä ihan uuvessa paikassa, missä kukaan ei tunne minuu, ni korvata kaiken sen mikä miulta meni ohi tai päin honkia kasvu- ja teini-iässä. Voisin itsenäistyy ja aikuistua ja kasvaa siellä sen viimesen kasvun mitä en oo jostain syystä vielä tehny.

Sitä odotellessa, meen jatkaa Berliini-blogien lukemista ja unelmoimista! ♥

OU JEEEEEEEE!!!

2010-12-06T15:34:00.001+02:00

AI SAAKELI MCR @ HARTWALL AREENA, HELSINKI, 20.3.2011, KETTU NIIIN PAKKO PÄÄSTÄ!!! ♥

P.S. Eilinen Grim Reaper ei ottanu onnistuakseen, sit yritin piirtää muuta mut en kyenny kuitenkaa keskittymään... Mut ei sillä sen väliä, MY CHEMICAL ROMANCE SAAKELI!

Piirtämisangstia ja -mietteitä

2010-12-06T00:41:00.003+02:00

Tekis ihan älyttömästi miel piirtää, mut kun mut kun... Viime aikoina on ollu ihan mielettömän vaikeeta keskittyä asioihin. Jotenkii nytkii tässä kirjottaessa keskittyminen on älyttömän vaikeeta ja tuntuu et harhailen vaa asiasta toiseen ilman kunnollista päämäärää tai mitää ideaa mistään. Mutta siis, en oo piirtäny moneen kuukauteen oikeestaa mitää pahemmin. "Suurimmat" on ne mitä oon tehny yhellä työkkärin kurssilla, jotain hevosen päitä ja muuta suttua mustekynällä tylsyyksissäni. Siitä päästäänkii siihen, et joko se johtuu kahvista tai sit miussa on vaa tapahtunu oikeesti joku outo muutos, mut nykyään en pysty enää oelmaan aloillani. En vaan pysty. Tuo kurssijuttu kesti kolme viikkoa (ja neljäs oli syysloma, joka olis ollu kurssia myös mut oltiin Tampereella), ja se 6h istuminen siellä oli pelkkää tuskaa ku tuntu et vaihoin asentoa joka kymmenes sekunti ja sähläsin ihan koko ajan jotain. Ja ku miun on nii vaikee oppia kuuntelemalla, ni sit vaan piirsin tai pelasin puhelimella/koneella jotai. + Suurin osa niistä asioista oli jo miulle tuttua joten ei siinä tullu opittua yhtään mitään.

Mut siis piirtää tekis miel edelleen. Oon varmaan yli puol vuotta halunnu tehä sarjisblogia, mut kettu ku ei vaan riitä luovuus, pää, taidot tai mikää muukaa et saisin piirrettyä mitään sarjisblogia. Ja oon ihan aina vihannu itteni piirtämistä, eikä miun elämässä tapahu mitään mistä jaksais piirtää. Kaikkia varmaan kiinnostaa jos piirtäsin itteni vaan siivoomaan jotain hevosen karsinaa tai ajamaan hevosella? Kaikenlisäks ku en osaa ees kunnolla päästä piirtää mitään hevosta nii et pystysin mitään sarjakuvaa edes loppuun piirtää nii et olisin ite tyytyväinen siihen miltä se heppa näyttää.
Tähän varmaan vaikuttaa myös se et ku en nää itteäni päässäni sellasena ku mitä peili näyttää, joten en halua piirtää itteeni sellasena ku mikskä "nään" itteni. Ja oikeestaan miun pitäis piirtää itteni vaan näkymättömänä koska mie en tiiä millasena nään itteni.

Toisaalta voisin kirjottaa piirtämisen muotoon filosofioitani, mut sit taas paperilla ois tyyliin puolet jotain tekstiä ja pikkiriikkinen kuva, koska en osaa piirtää ajatuksiani. Ja helpompi ne on kirjottaa tänne ku alkaa suttaamaan paperille ku en osaa edes kirjottaa suoraan ku vaan ruutu- tai viivapaperille. Ja ruutu-paperille on huono piirtää, suttusen näköstä ja puhekuplat on hankala sijottaa ku alan kirjottaa viivojen mukasesti.

Mut piirtämistä oon miettiny myös muuten, ku moni sanoo purkavansa tuntojaan piirtämällä, ja ymmärrän toki sen. Mut ku ite en siihen kykene. En vaan osaa piirtää mitään mitä tunnen, osaan ilmasta tunteeni parhaiten kirjallisena (ja sekottaa päätäni lisää), mut miten ihmeessä voisin piirtää tunteitani? Tai siis. Niiku, toistan itteeni mut MITÄ muka piirtäisin? Ku viime aikoina oon miettiny eri persoonnallisuuksia ja kaikkee koittanu ettiä itestäni, ni miten sellasta voi piirtää kirjtotamatta sivuun romaania(=tässä asiayhteydessä meinaa siis jotain kilometripostausta) asiasta? Ei se toimi ilman tekstiä, eikä se toimi muutaman tekstirivin kanssa ku nii paljo jää sanomatta.

Mie yleensä piirrän ku tuntuu et haluun piirtää. Rakastan sitä tunnetta ku joku onnistuu. Ja kuulostaa varmaan oudolta, mut mie oikeesti nautin siitä, et ku oon piirtäny jonku sarjakuvan vaikka, ni katon koneella skannia sit zoomaillen niihin viivoihin ku se kynänjälki näyttää nii kivalta. Ja katon omaa käsialaani.
Mut tässä on sit se, et tästä syystä yleensä piirrän vaan mallista isompia töitä, koska en oikeesti vaan osa piirtää päästä mitää realistista. En omista nii tarkkaa kuvamuistia, eli siis valokuvamuistia, et pystysin näkemään kaikki yksityiskohdat ja muut täysin kirkkaina silmissä. Nään kaiken aina tosi hämysenä. PAITSI jos saan tosi kirkkaan kuvan päähän, ni ku alan piirtämään ni mieleen tulee ajatus kuin täydellisen teen ja miten kaikki kehuu sitä, ja sit muutama viiva menee päin prinkkalaa ja ne näyttää miun käsialalta ja tajuan taas todellisuuden ja se jää siihen koska en koskaan voi kyetä vapaalla kädellä piirtämään mitään nii hienoa ilman mallikuvaa. Koska en kuitenkaa nää mitään tarpeeks kirkkaana päässä, et kykenisin sitä kädellä kopioimaan. Eikä auta harjottelu, koska en vaan muista niitä. Ne ei jää miun päähän. Olo on välilä tosi ahistunu ku tätä miettii, ku tuntuu ettei vaan KYKENE oppimaan uutta, vähän niiku ois oppinu kaiken mitä tällä päällä voi, eikä vaan pysty enempään.

Aivan, jäi vielä tässä sen verran nyt tuonne unholaan ku taas nii paljo asiaa ettei kerkii ees ite ajattelemaan. Mut siis se, et ku viime aikoina joka kerta ku oon yrittäny piirtää tai oon ajatellu sitä, on tullu sellanen älytön hyper olo, vähä niiku se ois liian rauhallista hommaa ja ei oo pystyny keskittymään. + Alkanu suututtaa nii paljon ku ei oo onnistunu et oon tyyliin tärissy raivosta. (Pitäs itseasiassa yrittää keksii joku keino purkaa aggressiota ku tuppaan aina pitämään tunteeni sisällä, ja vaikka niistä kirjottasin rankallakii kirjotustavalla ni ulospäin näyttää et kirjottasin vaan jotain ihan normia, eikä se silleen helpota oloa ku tukahutan vaan tunteeni.)
Viime kerta tosiaan oli sellanen, et olo oli et vois hyppiä seinille. Ja mielikuva siitä sen jälkeen oli ku oisin seurannu itteäni sivusta ja näin kaiken tyyliin pikakelauksella. Ja sit alko naurattaa se mielikuva.

Mut tätä ku oon miettiny, ni tuli sit kanssa mieleen sellanen, et ku yhessä välissä töissä (hevostallilla) kärräsin lantakärriä, ni tuli sellanen älytön mielijohde et minkätakia teen tätä? Minkätakia tehään yhtään mitään, koska loppujenlopuks millään ei oo mitään väliä, koska kaikki mitä teen, ei merkkaa kuitenkaa mitään koska jokatapauksessa kuolen joskus eikö sillon minnuu muista kukaan ellen oo jättäny jälkeeni tähän maailmaan jollain tavalla. Et eikö se ois periaatteessa ihan sama tekeekö mitään vai ei, koska siitä ei kuitenkaa jää mitään jälkee mihinkään ku kuolee?
Sit on sellanen hälläväliä -olo ollu aina välilä, ja voipi olla et mitään ei jaksa alottaa ku ei oo motivaatiota, ja ajattelee et loppupeleissä sillä ei oo mitään tarkotusperää joten miks ees alottaa.

Mutta, ajattelin et voisin nyt yrittää purkaa tätä kuukausia kestänyttä art blockia ja piirrustushimoa ja voisin kokeilla piirtää sen The Grim Reaperin, mitä tässä oon miettiny paljon viime aikoina. Yhessä välissä piti se piirtää, mut en kyenny saamaan paperille yhtään mitään ku en vaan nähny tarpeeks selvästi yhtään mitään millasena voisin sen piirtää. Nyt on jonkillainen kuva, ja mietin et pitäiskö piirtää se lyijykynällä vai kokeilla tuota mustaa Copicia jolla en oo väritelly ku lähinnä sarjakuviin jotain. Sillä vois kuitenkii saaha tasasempaa jälkee ku lyikkärillä, koska tarviin siihen paljon mustaa ja vahvan kontrastin.
No joo, kokeilen sitä tässä sit nyt. Katotaan mitä tulee! Voisin yrittää pysyy vähän positiivisempana tän kanssa nyt.

Tässä vielä loppuun tällänen pikkukuva, minkä piirsin ku olin ihan mielettömän tylsistyny. Ku oltiin serkkujen luona, olin älytön hyper ja tylsistyny ja tositosi väsyny, ja sisko ehotti et piirrä Bela/Farinia, ja sit mietin Ich ess Blumen -kappaletta (means: I eat flowers), joten tällänen sieltä tuli:

---

Ja ihan lopuks vielä: ostin toissaviikon keskiviikkona MCRn uusimman levyn, ja saakelin RAKASTAN TÄTÄ LEVYÄ JA BÄNDIÄ! ♥

Tulevaisuudensuunnitelmia

2010-10-16T21:04:00.000+03:00

Oho, edellisestä normipostauksesta onkii aikaa. On jo pitemmän aikaa tässä ollu olo, et voisin kirjotella vähän tänne, mut asiat on tullu pöpötettyä sit vähän millon missäkii, ni ei oo enää jaksanu tässä niitä luetella. Nyt voisin kuitenkii vähän päivitellä viime aikoijen tapahtumia, tulevaisuuden suunnitelmia ja sitä, ku miun pää on ollu täyttä sotkua nyt muutaman viime viikon, tai melkein enemmänkii muutamien viime päivien, aikana, koska oon vaa ajatellu nii paljon ja saanu itteni entistä enemmän sekasin.

Nythä on siis lauantai, ja koko päivän oon istunu vaa kotona tylsistyneenä - niiku aina.
Tuossa kesäkuun postissa oli kanssa mainintaa ravitallista, mihin olin just päässy työkokeiluun. Työkokeilussa siellä olinkii tuohon toissa viikkoon asti, ja nyt oon tuollasessa tykkärin työvoimakoulutuksessa, jonka ohessa pääsen samalle tallille 2kk TOP:iin eli työssäoppimaan, jee! Oon kyllä tykästyny tuohon talliin, ja on oma ravimaailmankuva muuttunu ihan täydellisesti, ja ollu jännää seurailla myös raveja ku tuttuja heppoja sielä ravaamassa ja useemman kerran jopa voittamassakii :P

Kanssa tässä tallityön ohessa vahvistunu se, et haluun tosiaan hevosalalle töihin. Oppisopimuskoulutustahan kyselin monestakii (no öö kolmesta, mut ei täällä noita kolmee kivempia paikkoja oo) paikasta, mut aina se kaatu rahotukseen. Tän ravitallin kohalla käyvään sit jossain oppisopimustoimiston keskustelussa tms. kattomassa niitä vaihtoehtoja ja muita, et oisko niillä kuitenkaa mitään mahiksia ottaa opsolla sinne. Miusta ku tuntuu ettei viimeks niistä raha-asioista selitetty tarpeeks nii miulle ku sille työnantajallekkaan, koska tiistaina tuolla jutussa kävi myös opso-toimistossa kertomassa asioista, ja tuli myös itelle uutta juttua siinä, ja kiinnostuin taas siitä et jos sillä sais suoritettua hevosenhoitajan koulutuksen Savonlinnassa. Miulla ku kuitenkii on tässä jo jo vähän reilu vuoden ajalta työkokemusta ja hevosten kanssa touhuilusta enemmän tai vähemmän kokemusta viijeltä vuodelta, ni todennäkösesti se koulutuskaan ei veis nii kauvaa ku mitä normisti jos lähtee opiskelemaan ihan puhtaalta pöydältä ilman työkokemuksia tai mitään.
Ja sitten, ku on ollu nyt suunnitelmina et haluisin Saksaan vuoden tai kahen päästä. Alunperin mietin, et jos ois sinne voinu lähtee opiskelemaan oppisopimuksella hevosenhoitajaks, ku ei kerta täällä tuntunu onnistuvan, ja sielä on kuitenkii opso tosi yleinen opiskelumuoto, ja paljon hevosia. Mut kattoo nyt miten tän Savonlinnan opson kanssa tapahtuu, jokatapauksessa ajattelin et ois ihan fiksua jos täällä sais tutkinnon alle ja kieltä kehitettyä ni voisin sit oikeesti todennäkösesti sen kahen vuoden päästä sinne Saksaan alkaa muuttelemaan :) Ja Berliiniä ajattelin :P

Tähän liittyy myös se, et en oo ikinä oikein pystyny itsenäistymään kunnolla, en, vaikka oon jo 19. Ja jotenkii tuntuu et oisin jumissa täällä Slinnassa ja Suomessa, et en oikein pystys itsenäistymään kaiken paineen ja muun takia. Vähän niiku et tartteisin muutosta elämään, ja Saksa tuntuu oikeelta maalta mm. Die Ärzten ja miun saksalaisten nettikavereitten kohalta. Ykskii olis muuttamassa sinne maapallon toiselta puolelta, ja jo sen takia oon tosi innoissani! Saksassa jotenkii pystys alottaa kaiken tavallaan puhtaalta pöydältä, ja sellanen olo et voisin sinne mennessä jättää kaikki ongelmani ja pelkoni taakseni tänne Suomeen. Niiku et siellä voisin viimeinkii olla vapaa.

Ajatuksia en taija enää jaksaa selvitellä tähän, niitä oon vatvonu nyt viime aikoina nii paljon, et kattoo jos jossain välissä teen niille vaikka oman postin kuhan vaan jaksan keskittyä niihin ja kirjottamiseen. Tässä kuitenkii nyt jotai päivitystä, ja yritän kirjotella useemmin. Sen ainakii lupaan, et jos, tai kun, sinne Saksaan joskus pääsen, ni sieltä kyl kirjottelen paljon ja valokuvaan ja ja ja... aaaa, tahtoo sinne!
Nii ja on muuten älyttömän outoa yrittää kirjottaa näistä Saksa-ajatuksista sanan "kun"-kanssa, ku se ei ainakaa nyt oo ajankohtasta, mut voin ja muutan sinne kyllä heti ku vaa se on mahollista, ja sehä tulee olemaan mahollista jos nii vaa ite päätän! Ja niihä mie oon jo päättäny! :)

NA NA NA !!!

2010-09-22T22:50:00.000+03:00

AAAAAAAAAAAAAAAAAA MY CHEMICAL ROMANCE RAKASTAN!!!

P.S. Tää myös ♥

Nyt meen suihkuun ja jatkaa unia. Voisin palailla blogin pariin piakkoin ja kertoilla kuulumisia sun muuta.

2010-06-12T23:39:00.000+03:00

Heipähei, näi kuukauden tauon jälkeen! Viime aikoina on vaan ollu sellanen olo, ettei oo jaksanu kirjotella mitää. Ei tässä oo ees mitää sen kummempia ees tapahtunu, et mistä pitäis kirjottaa. Koko viime viikonkii vietin vaan The Sims 3 -pelin parissa, ja jossa olevalle perheelle ajattelin sittenkii tehä sen blogin :) Että jos kiinnostaa, ni ehkä jo tänä yönä se täältä löytyy alullaan olevana.

Niinkii tässä kävi, et tuonne yhelle ratsastustallille en päässy töihin, mut sit pääsinkii yhelle ravitallille työkokeiluun! Maanantaina alkaa työt, ja ootan kyllä innlla, vaikka toisaalta loma maistuiskii edelleen... mutta, siellä on hevosia ja tykkkäilen heposista, ja on jännää nähä ravimaailmaa, ja sit voin ainakii ostaa itte ittelleni eikä tarvii käyttää äitin tai iskän rahoja - tosin en kyllä tähänkää mennessä oo niitten rahoja pahemmin käyttäny, mut on ainakii sit tilillä rahaa bensaan ja nii pois päi.
Tehtiin näi alkuun kuukauden sopimus, ja kattoo sit et mitä tapahtuu. Ja työpäiväkii on silleen helppo, et vaikka alkaakii 8:lta, ni ku on 6h ni pääsen jo 14 aikaan kotiin ja onkii sit ilta aikaa ittelle ja kerkeen siskojenkii kanssa olemaan, ku niillä on nyt tuo loma. Tuo tallikii on yllättävän lähellä, vaan jotai 15-20 minuuttia autolla, ja ku on oma auto ni silleen voi joustaa et kuhan on 8:lta siellä, ni voi sit olla tarpeen vaatiessa vähä kahen jälkeen, et ei tuu mitää kiirettä lähtee johki bussiin just tiettyyn aikaan. Auto helpottaa kyllä elämää paljon, varsinkii täällä "korvessa", jossa bussit kulkee älyhuonosti mihkää, ni se on melkein ainoo vaihtoehto jos tahtoo liikkuu jonnekkii kauvemmas taikka oman aikataulun mukaan.
Tuosta tulikii mieleen, et autokii pitäis kohta viiä katsastukseen, ja kohta ois aika jo autokoulun II-vaiheelle :P

Muttamutta... tänään käytiin ratsastaa siskojen, serkun ja siskojen kaverin kanssa. Ratsastin suomenhevosella nimeltä Eetu, ihan mukava tapaus se oli - en oo siis ennen sillä ratsastanu. Vähän sitä kyrsi tuo sade, ja aina kävellessä nyhti päätää alaspäin ku se ois mieluummin ollu jossai muualla ku kentällä tarpomassa tylsää käyntiä ympäri kenttää.

Tuohon biisimemeen en taija enää laittaa tuota vikaa, koska se on tosiaan jo kauva aikaa sitte ku viimeks kirjotin. Tekis kyllä miel memeillä taas lisää, mut en oo oikein löytäny mitää uusia mistään... Mut nyt taijan painua tekemään tuota TS3-blogia! Kirjottelen taas ku inspaa, ja jos tässä on ihmeempiä kirjoteltavaa ees.

Rebell

2010-05-06T03:35:00.002+03:00

Sain tänää kuulla ilouutisia! Saan lopettaa Peratsinin! Onkii jo ollu aika tuskaa aina välilä, niiku tässä vähä aikaa sitte aattelin et kirjotampa ylös vähä saksaa, ni vielä mitä, ihan kauhee levottomat jalat -fiilis levis koko ruumiiseen! En sit kirjottanu... Mut ootan kyllä samalla vähä kauhulla, et mitä sieltä sitte tulee ku tuon lopettamine voi aiheutta vierotusoireita.
Mutta mutta. Tää päivä on menny lähinnä nukkuessa. Yöllä löysin jotai kivoja Bela/Farin fanficcejä Livejournalissa, joten niitä luin taas siihe asti enne ku alko oksettaa (miulla aina mahassa on hirveesti perhosia ku luen/katon/kirjotan jotai söpöilyä jostai parituksesta mistä tykkään, ja ku tarpeeks pitkään luen ni se alkaa lopulta oksettamaa ja on pakko stopata hetkeks tai kokonaan), pein vähän taukoo ja kai ajattelin mennä nukkuu mut päädyinkii lukee lisää. Samalla kanssa postasin oman BF-ficcini LJ:hin. Se tosin on englanniks, mut sen saa käyvä lukemassa jos kiinnostaa...
En aamulla osannu päättää käynkö nukkuu vai en, mut päädyin sit joskus enne yheksää tuonne sänkyyn. AJATTELIN herätä kolmelta, mut hitot kello ja puhelimen herätys mitää taas auttanu ku näin vaa unta niistä äänistä. Tarviin oikeesti sellasen tärinäkellon! Noihi oon nii tottunu et senku vaa käpälällä huitasen ne pois päältä ees sen kummemmin heräämättä. Lopulta heräsin illalla kaheksalta ku iskä sano et ois fiksua nousta jos ajattelin sen äitin hakee kotii.

Näimpä näin. Empä sit ookkaa muuta tehny ku koneella ollu, ja tekstannu kaverin kanssa. Ja selaillu taas netissä erilaisia random sivustoja joissa on jotai TOP10-listoja ym. Tykkään niistä. Etenkii oon viehtyny (öö... viehättyny? No kummiskii, 'minuu viehättää' :D) kaikkiin "celebrities with and without a makeup" ja "celebrities when they were young" sun muuta vastaavaa. En oikeestaan ees tiiä miks. Ja sit vaan poimin sieltä sellasia juttuja luettavaks mitkä nyt vaan sattuu kiinnostamaa, esim jotai eläinjuttuja tai sit ihan täysin pimeitä, taikka hauskoja. Esim. English Russia on ihan suht hauska sivusto, osaa naapurit kyllä välilä olla aika... mielenkiintosia. Varsinkii niillä on oikeesti saakelin PELOTTAVIA leikkipuistoja!

Välilä tekis miel piirtää, mut ei oikei oo ideaa mihkää. Pitää kattoo jos joskus sais taas piirreltyä lisää Little Emo Birdiä. ja vois yrittää keksiä jotai jatkoo Micron tarinaan, ku se nyt oottelee sielä vankilassa pois pääsyä (ainii, en oo niitä Micron sarjakuvia vieläkää linkannu tänne...) ja suunnittelee innolla mite pääsis sieltä pois omin avuin. Vielä ei oo lykästäny Micro parkaa...
Tai sit voisin tehä jotai memejuttuja Deviantartista. Blogimemejä en löytäny mistään ku tuossa yks kerta etin, tai sit en vaa osannu ettiä kunnolla. Pitää tsekata LiveJournal joku kerta.

No joo, jos nyt lopeta jaarittelun ja pistän biisimemen taas. En kyllä oikeesti tiiä et mitä siihen vastaan, mut katotaan nyt...

~~Day 01 - Your favorite song~~
~~Day 02 - A song that makes you happy~~
~~Day 03 - A song that makes you sad~~
~~Day 04 - A song that reminds you of someone~~
~~Day 05 - A song that reminds you of somewhere~~
~~Day 06 - A song that reminds you of a certain event~~
~~Day 07 - A song that you can dance to~~
~~Day 08 - A song that makes you fall asleep~~
~~Day 09 - A song from your favorite band~~
~~Day 10 - A song that no one would expect you to love~~
~~Day 11 - A song that describes you~~
~~Day 12 - A song from your favorite album~~
~~Day 13 - A song that you listen to when you're angry~~
~~Day 14 - A song that you listen to when you're happy~~
~~Day 15 - A song that you listen to when you're sad~~
~~Day 16 - A song that you want to play at your wedding~~
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh

Hautajaismusiikkia, jaahas. No jos oikeesti jossai kirkossa kuunneltas ihmisten toiveita, ni miun hautajaisväki varmaan pahastuis (mut mie varmaan jammailisin itekseni sielä arkussa!), miun tykkäämä musiikki ei ihan oo hautajaismusiikkia. Nyt tulee mieleen Allein by Die Ärzte, se mitä oon toitottanu jo varmaan kolmeen kertaan näissä. Ois aika sarkastista kuolla ja soittaa hautajaisissa biisi joka kertoo yksinäisyydestä ja siitä et ku tuntuu et on suunnilleen tuomittu syntymästä asti siihen et joutuu aina olee loppujenlopuks yksin. Miun hautajaisissakaa ei varmaan ois ku siskot ja sillo vielä elossa olevat sukulaiset, ja pari jotai satunnaista kaveria. En haluu lapsia, en tykkää niistä pillittävistä kakaroista, en haluu koskaan synnyttää, ja jos joskus hankkisin kakaran ni se ois varmaan joku adoptio. Mut ei, lapset ei oo iha miun juttu. Ja sen lisäks en varmaan mee ikinä naimisiin, jos koskaa ees löyvän ketää kenen kaa eläisin koko elämäni. Vihaan muuten sitä et ku vanhemmat selittää "Sit ku siulla on mies ja lapsia plaaplaaplaa", meinasin kerran jo huutaa, ja sanoinkii ääneen, et ku ei tuu olemaa, mut osittain onneks iskä ei kuullu. Yak, vauvat on pahimpia, ne haisee, kuolaa, kakkaa, oksentaa ja haisee vähä lisää. Ei tarvii kenenkää ottaa nokkiisa, en vaan yksinkertasesti tykkää vauvoista :D
Elelisin iha onnellinesa tietokoneen ja kissojen kera! ♥ Rottiakii voisin ottaa, ja vaikka koiran tai useemman, ja hevonenkaa ei ois pahitteeks. Kissoja miun on silti saatava ku joskus muutan pois, en kestä olla ilman! Meillä on aina ollu kissoja, ja aijon pitää perinnettä yllä, en varmaan ees kestäis kasassa jos kissoja ei olis!

Mut mitenkäs mie nyt tällee taas poikkesin aiheesta? Miun piti heittää joku biisi tähän jonka haluisin soittaa hautajaisissa. Oikei palan halusta laittaa biisin joka on mahollisimman sarkastinen ja ironinen ja mikä sopii kaikista vähiten siihen tilanteeseen! Ahaa, keksin!

Die Ärzte - Rebell (1998)

Tulipas kapinallinen olo ku eka selitän et en haluu pentuja, en haluu naimisiin, en haluu ees poikaystävää tai mitää, ja sit lopulta vielä biisikskii valihen hautajaisiin sellasen joka on melkosen ironinen sellaseen tilaisuuteen. No, ehkä mie sit oon jotenkii kapinallinen (?), ainakii välilä :D

Ainii, meinasin iha unohtaa. Näin toissa yönä ihan kauheita painajaisia. Aattelin eka et teen niille tän jälkee oman postauksen, mut menköön ne sit tähän... Oikeesti hyi, ne oli varmaan kauheimpia unia mitä oon ikinä nähny. Se mikä oli se kaikista hirvein ja kamalin, ni se kuulostaa ihan iisiltä, mut oikeesti se oli ihan kauhee... no mut selitämpä ne tähän nyt. Mut jos ei jaksa unista lueskella, voi sulkee sivun nyt :)

---

Ekaks olin tässäkodin läheisessä mehässä, tarkemmin jossai miejän takapihan lähellä. En oikei oo iha varma mitä oli tapahtunu, mut joku poika (mies) oli vissiin ammuttu, ja olin nyt kattomassa sen ns. uusintana sielä metässä. Meilä tais kaikilla olla aseet ja jotku armeijapuvut, ku käveltiin sielä. Sit näin Robert Pattinsonin, siis, mitä hittoa? En voi sietää sitä jätkää! No kuitenkii, se oli se ammuttu kaveri vissiin, mut sielä se vaan tepasteli. Lähin sit jonku kaa juoksemaa pitkin polkua, ja aina välilä se käänty kattoo taakseen jne.
Sit paikka vaihtu ja olin jollai ihme porukalla tuossa metän toisessa kohassa, ja katottiin sieltä vastapäise tarhan pihaan ku sielä oli joku mies vissiin. Puhuttiin jotai, kuulu iha hirveitä sotimisen ääniä sieltä metästä, ja sit siinä reunassa lumen alla oli hirveet määrät jotai pommeja ja vaikka ne ois voinu räjähtää vaikka heti, ni ei silti pelätty niitä tai mitää...

---

Paikka vaihtu tavallaan taas, mut silti uni oli niiku itessään jo eri. Siinä olin yhellä tallilla kai, mut se oli kaikkee muuta ku talli: sielä oli ihmisiä niissä 'karsinoissa', ja jossai välissä ne oli hevosia, mut etenkii ihmisten kohalla näin ihan kauheeta kidutusta. Oli sormien ja varpaitten vääntämistä ja ties mitä pieksämistä. Yhessä välissä laitoin vaa käet korville ja tuntu et pää räjähtää, ku en meinannu kestää kattoo enkä kuunnella sitä hirveetä kidutusta! Jossai välissä joku poikaporukka yritti tulla sinne urkkimaa sellasen köyden avulla ikkunasta, ja miun piti mennä irrottamaa se, sainkii tiputettua sen pojan alas.
Jossai välissä sit, loppuu kohen, menin aina johonkii huoneeseen tai osaan sitä "tallia", joka näytti enempi tehtaalta, missä oli sellanen iso vihree putkisto ja kaks sellasta suutinta, ja sieltä puhalti viileetä ilmaa. Istuin aina välilä sen alla viilentymässä, ja jossai välissä joku koirakii oli siinä alla.

---

Sit se oli taas eri paikka. Olin tässä meijän lähellä jossai asunnossa, tarkemmin se oli miun tädin asunto, mut jossa oli sellaset seinässä kiinni olevat kaapit yhessä huoneessa mitä ei normaalisti ole (siis niit kaappeja). Olin joittenkii "venäläisten" kanssa siellä, ja tongittiin paikkoja. Oltiin sielä siis niiku luvatta.
Sit oli joku hetki ku menin laittaa ovee kiinni kunnolla, ja se ei meinannu mennä kiinni. Sieltä juos joku afgaani kohti ja otti miusta jollai kurkkuotteella kiinni ja yritti vääntää ovee auki, mut ne muut tuli auttamaa ja en muista juosko se tyyppi pois vai tippuko se kenties kuolleena tai tajuttomana siitä rappusista. Saatiin ovi kiinni.
Sit sielä huoneessa kaapeista ei löytyny oikei mitää, mut hais jotenkii oudolta, vähä ku mätä liha, ja aateltiin rikkoa sit sen kaapin alareuna et mitä sen alla oli. Olin varma et sieltä löytyy mädäntynyttä ihmislihaa, mut ei sielä ollukkaa ku jotai clowninukkeja ja muita pehmoleluja.
Se loppu siihen.

---

Ja viimesenä se kaikista pahin.
Tulin kotii siskojen kanssa, ja jotenkii näytti siltä et meijän talossa oli joku kenen ei kuulunu olla täällä. Tultiin miun huoneeseen, ja miun huoneessa olevan vaateuoneen ovi oli auki ja sielä oli tosi pimeetä, olin just menossa sinne kattoo, ku sieltä hyökkäskii ulos sellanen iso, mustapantterin näkönen olio ja kävi meijän kimppuun.
Ei kuulosta kauheelta ees omassa päässä, tai ees ajatuksena; mut ku se pomppas sieltä kaapista ihan yllättäen kimppuun, sellanen iso musta eläin ja sen ajatuksena oli tappaa ja mikä oli ku joku kohtaus jostai kauhuleffasta, ni säikähin sitä siinä unessa nii saakelin paljon et miun sydän hakkas varmaan oikeesti tuhatta ja sataa.
En muista siitä muuta ku tuon pätkän, mut silti on olo et se uni oli paljon pitempi, ja lopulta se olio selvis ihmissudeks (ja miulla on kammo ihmissusia kohtaan).

Ja sit oli joku random unenpätkä missä olin jossai koulussa kai, ruokalassa, ja sielä oli Puffet-jäätelöitä karkkihyllyssä, ja ku yritin ottaa maitoo ni jotekii se katos aina lasista ja se oli outoo. Mut se liitty vissiin jotenkii tuohon hirviöuneen.

---

Sellasia "ihania" unia tuli nähtyä toissa yönä. Tänää näin sit vähän kivempaa unta Belasta ja Farinista, mut ei siitä sen enempää. Oon nii ilone et saan lopettaa tuon Peratsinin, jospa nuo kauhu-unetkii sit loppuis. Noissa on oudointa se, et ne ei oo niiku perinteisiä painajaisia, vaa tunnen ihan oikeesti kauhua tai ahistusta noissa unissa, mut en silti herää niistä siihen tyyiin ku monesti vähemmästäkii painajaisesta herää. Ja vielä neljä eri unta samana yönä, jokane toine toistaa kauheempia. Muistan yhen "painajaisen", minkä näin joku kesä ja joka on iiiiihan iisi ku vertaa noihin: siinä joku ampiaine joka alko ahistelemaa minuu (pelkään ampiaisia), ja heräsin siihe ku sätkin ja menin paremin peiton alle ettei se pistäis.

Hmm, rupesin kans miettii et ei kai Edgar Allan poen tarinoilla oo tätä vaikutusta, mut en usko et on :D En ainakaa lopeta noitten lukemista iltasin, se on selvä! Ja ku ei noissa tähä mennessä oo ees ollu mitää "kauhua" pahemmin, lähinnä mielenkiintosia juttuja, mitkä ei pitäis antaa tälläsiä vivahteita uniin.

Mutta, yritän tässä taas keksiä tekemistä. Ehkä kattelen noita nettisivuja taas. Laitan Micron tässä joku päivä tänne, jos en muuta keksi tälle yölle ni ehkä tänä yönä jo :D

Thoughts about music

2010-05-04T20:24:00.002+03:00

Now playing: SENSES FAIL

Nyt ollu muutaman päivän tauko tässä postailussa, johtuen siitä, et oon ollu vähä liiankii intona tuoho The Sims 3 peliin muutaman viime päivänä/iltana/yönä, jonka jälkee en oo enää viittiny olla koneella koska a) kello ollu liikaa ja b) kone jumii ihan hirveesti simssin peluun jälkeen, ja on pakko käynnistää/sammuttaa kone.
Yhtenä yönä kuitenkii palasin koneelle bloggailemaan, koska pää tursus asiaa. Laitan päivämäärän et millon oon kirjottanu.

------------------------------------------------------------------------------------------------

3.5.-10

Niiiin töttö olo! Oon tässä taas muutamana päivänä pelannu iha intona simssiä, ja se taas näkyy olotilassakii: yliannostus simssiä. Huomasin tuossa yhessä välissä vaa, et on tässä parina päivänä ollu tälläsiä ihme napsahuksia päässä aina ku on liikkunu. Pikkusenkaa kääntäny päätä enempi, kävelly, valo syttyny tai sammunu tms., ni vallanu pään sellane hetkellinen outo olo. Vähä ku heittäis päässä, tai niiku joku puhaltais miun toisesta korvasta sisää ja toisesta ulos. Melkein kuulee sellasen hienon "PLOP" äänen päässä. Mut loppujenlopuks se tuntuu aika ilkeeltä, koska huomasin myös et se on ku jonkillaine sekunnin aikanen todellisuuden tunteen menetys, ja yhessä välissä tuntu et oon tulossa hulluks. Kaikenlisäks en osaa sanoo onko tää nyt taas Peratsin vai simssi, mut epäilen vahvasti jälkimmäistä. En todellakaan ala jos tääkii on Peratsinia!
Mietin myös juomaani simaata, se on äitin tekemää, ja toivon vaa ettei se oo kerinny käymään :''D Haha.

No joo. Äske lopettelin pelin ja olin jo aikeissa nukkua, luin Karvista ja sit valtas vaa pään nii outo ja suhteellisen pelottavakii olo, et oli pakko yrittää nukkua. Mut eiku pää vilis nii paljo ajatuksia, et ohta taas sytytin valon ja luin vähän Edgar Allan Poeta, ja sit tulikii ihan jumalaton himo kirjottaa tänne jotai kukkua. Ja tässä sitä ollaan nyt, syön vähän ja kuhan oon kirjottanu ni sit meen takas tonne peiton alle köllimää, ja lukemaa.

Tänää joutessani lueskelin kanssa Senses Failin biisien sanoja (saakeli, mikä minuu on menny, miks luen biisien sanoja nykyään? :D), ku omistan niitten levyt. Noo, Still Searching levyltä samannimisestä biisistä nappas tällänen pätkä mikä sopii miun tilanteeseen hyvin, ja mistä oon tässäkii blogissa monet kerrat päätäni setviny. Mustaan ne kohat jotka tuntuu "omilta" tai muistuttaa miun tilannetta...

SENSES FAIL - STILL SEARCHING

I can't believe it's been a year

Since I kissed my fears

On their salty lips

And said to them I love you all

I carried the weight of the world on my shoulders

For 20 years and look at me now

I've got something to say

About the last 12 months I've lived

I'm not the same kid I was when I was younger

I just thought you should know

I take a pill every day to help me deal with life

And oh my God, I've lost control

I stare at accidents in a sick attempt

To feel at all

I've got something to say

About the family that I've lost

I hope my mother and my father think

That they raised a healthy boy

Who needs the help of a shrink

To even leave the house?

And oh my God, I've lost control

I stare at accidents in a sick attempt

To feel at all

I'm not the same kid I was when I was younger

I just thought you should know

I carried the weight of the world on my shoulders

For 20 years and look at me now

And now

I'm finding a way to forget everything that I know

I can't believe it's been a year

Since I kissed my fears

On their salty lips

And said to them I love you all

Don't ask, just follow

Repeat and swallow

Don't ask, just swallow them down your throat

Don't ask, just swallow

Repeat and follow

Don't ask, just swallow them down your throat

My best friend is a man, with a lab coat and a grin

I hold my shaking hand and he gives me medicine

It almost makes me feel at home

But they slowly steal my soul

I tell him I still feel alone

"Don't worry someday I promise you will feel whole"

Oh my God, I've lost control

Of the only thing in life

I had a hold of

Tässä vielä kyseinen biisi YouTubesta.

------------------------------------------------------------------------------------------------

Viime yönä sit olin taas pelaillu, ja kipusin tuonne sänkyyn joskus kolmen jälkeen varmaan. Lueskelin vanhoja Karvinen -lehtiä, nuo vanhimmat meillä on vuodelta 1985. Huomasimpa siinä sitte mainoksen jostai Rock Poster -nimisestä lehestä, jossa oli sen ajan kovimpia rockbändien sun muitten artistien nimiä. Rupesin taas haikailemaa 80-luvun perään, jollo punk oli kukkeimmillaan. Tajusin, et nykypäivänä sanan 'musiikki' merkitys on ihan eri ku mitä se oli ennen. Nykyään musiikiks luetaan kaikkia surkeita artisteja ja bändejä, joitten tekeleet ei varmaan oo ees niitten omaa käsialaa, tai jos on ni ne on ihan pilipalimusiikkia. Mie en ees ymmärrä, miks räppi tai hiphop koskaan ees hyväksyttiin musiikin alle, ku esimerkiks räpissä ei oikeestaan ole musiikkia, siinä on vaa sellanen toistuva yksinkertanen biitti ja "laulu" on pelkkää puhumista. Tummaihostenha keksintö se alunperin oli, mut en sit tiiä et oliko se sillonkii sitä mitä se nykypäivänä on. Mut tummilla on tietysti ollu iha aina omallaisesa musiikkisa, mikä on eronnu paljonkii valkosten musiikista, iha sen takia siis mainihen tän, koska en tiiä mitä se rap ihan alkupäivinään oli, ja voiha se olla et se juontaa juuresa jostai tummien esi-isien musiikkitaipumuksista.

Kuitenkii, näistä nykypäivän räppäreistä voin mainita ainoostaan Eminemin, mitä en ite kuuntele tosin, mut joka on erilainen räppäri. Voisin ehkäjopa luonnehtia, et arvostan Eminemiä, koska sillä on kuitenkii suht omallaistaa se musiikki ja siinä on erilaisia vivahteita ja piirteitä ja melodioita mitä ei näissä jumputijumputijumputi-biiteissä nykypäivänä ole ollenkaa.

Ja sit nää listahitit. Nykyään musiikiks luetaan ihan liian herkästi kaikki. No, periatteessa ei sitä voi ketää syyttää siitä etteikö ne ois jonkillaista musiikkia, mut siis en vaan ymmärrä näitten Lady Gagan, Rihannan ja muitten naisten, niiku vaikka Sugababes, suosiota. Ku siinä on loppujenlopuks vaan puolialastomia akkoja livertelemässä kameralle ja tienaamassa rahaa. Rihannalla on ihan nätti ääni, mut miun mielestä se tuhlaa sen tuohon poppiin vai mitä ikinä lie tuo onkaa; Lady Gagasta on kaikkia juttuja ku se on nuorempana jo laulellu ja muuta, mut miks senkii pitää heilua ja hankkia rahaa tuollasella musiikilla mitä tekee jo miljoona muuta naista? Vois melkei sanoo et säälin niitä, ku ne on ajautunu tuollaseen musiikin suuntaukseen... Ja sit miehet, etenkii tummat, kauheeta keikistelyä ja "nättiä" lauleskelua samalla ku puolalastomat akat pyörii ja keikistelee ympärillä. En oo mitenkää feministi, mut tuosta tulee itelle mieleen niiku ne naiset ois ku esineitä. Mut mikäs siinä jos ne naiset tykkää siitä. Mut miusta se on OKSETTAVAA katottavaa.

Musiikki on nii laaja käsite, kyllä, ja saan usein ihmiset kimppuuni ku tai jos ilmasen mielipiteeni. Tykkään kuitenkii joissain asioissa puhua pääni iha tyhjäks ja ilmasta mielipiteeni tosi kärkkäästi, joskus ehkä liiankii. Tää tulee varmasti miun iskältä, koska se tekee samaa, mut ainoo ero on siinä et iskä joskus ajattelee et vaa häne mielipiteet on oikeita ja muitten mielipiteet on puppua, ja sen kaa on toisinaan tosi raivostuttavaa ja mahotontakii keskustella. Mut ite annan toisten mielipiteille sijaa, ja kuuntelen niitä ja arvostan toisten mielipiteitä, vaikka toisinaan ihmiset tosiaan hyökkää miun kimppuun ku ilmasen mielipiteeni näinkii jyrkästi ku tässä. Jos siellä siis jonku sappi nyt kiehuu, ni miun tarkotus ei oo loukata ketää, vaa kuhan kirjottelen tässä taas mitä miun mielessä liikkuu ja mitä ajattelen tän päivän musiikista :)

Tykkään itseasiassa musiikin teoriasta, ja historiasta paljon. En nyt teorialla tarkota mitään "se ja se säveltäjä sitä ja tätä plaaplaaplaa", vaa siis oon oikeesti kiinnostunu eri genreistä, niitten synnyistä ja haarautumisista. Toisinaa on kivaa lueskella vaikka Wikipediassa (tiiän, ei kovin luotettava aina, mutta... :D) eri musiikin lajityypeistä ym. Saa siitä sit omille mielipiteilleenkii vähä jotai pohjaa, ku tietää mistä puhuu eikä vaan vejä hatusta "kuhan jotakii". En kuitenkaa sano et oisin mikää ekspertti: ei, en oikeestaan tiiä nytkää vielä paljookaa.

Ja ku miettii historiaa, ni alunperinhä meijän esi-isät loi sen yhistelmäks ääniä, jotka lähti erilaisista esineistä - ja esi-isien suista. Ja sit on näitä isoja merkkihenkilöitä, jotka loi näitä isoja genrejä alulle, esimerkiks Elvistähä kutsutaan rockin alullepanijaks, jos nyt muistan oikein (p.s. en ite tykkää Elviksestä ollenkaa), ja tummaihoset tais kehittää soulin ja bluesin, ainakii jälkimmäisen.

Toki kaikki muuttuu - musiikkikii - mut en siltikkään käsitä et miks nii moni tykkää näistä listahiteistä ja muista? En oikeesti tajuu mitää minkää Justin Bieberinkää päälle, ja pelkkä sen nimenkii kuuulemine herättää miussa vaa vastenmielisyyttä.

Välilä tuntuu et elän iha väärällä vuosikymmenellä...

Tälläsiä ajatuksia, ja hirveetä ikävää 80-lukua kohtaan viime yönä. En ees ymmärrä, mite voi ikävöidä jotai, jota ei oo koskaan kokenu? Jotenkii vaa tunnen et 80-luvulla oisin paljon enemmän ku kotonani, ku täällä 2000-luvulla missä vähän kaikki on modernia ja oikeesti kaikki vaan menee surkeemmaks koko ajan. Ei oo töitä - 16-vuotiaana pitäis tietää mitä haluu tehä seuraavat 60-vuotta - ei vois tehä mitää muuta ku opiskella - ei kerkee olemaan kunnolla lapsi eikä nuori enää. Nuoret vaan vetää viinaa ja haaveilee aikuisuudesta, ja ne jotka ei juo ni jää paitsi kaikesta koska nykyään kaikki pyörii viinan ympärillä nuorten keskuudessa. Ja sit toisinaan tuntee et haluis olla vielä lapsi jolla ei oo huolia mistään, vaikka ite oonkii eläny hyvän lapsuuden, ni silti sitä vaan välilä kaipaa sitä aikaa ku sai leikkiä rauhassa ja hoitaa pikkusiskojaan äitin apuna, eikä tarvinnu huolehtia mistään (paitsi mitä nyt miun lapsuudenkii aikaset pelot kuolemasta, muukalaisista, maailmanlopuista ja murhaajista ym. tosi kivasta...).

Simssiä pelaamalla voi paeta todellisuutta. Se on kivaa. Lukemallakii voi, ja tykkään lukemisesta tosi paljon. Välilä tosin tulee melkein kateelliseks kirjoille, koska tää elämä on oikeesti yhtä bisnestä ja tylsyyttä, ja ois siistiä jos vois seikkailla oikeesti. Yks mitä rakastan leffoissa ja joissai kirjoissa, niiku vaikka Edgar Allan poen tarinoissa nyt on käyny ilmi; on se et miten kuvataan kuolema tai mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Esim. Tim Burtonin leffa Beetlejuice, jos kuolema ois sellanen ku siinä ni miehä oikei ootan kuolemaa! Ja Poella taas on tuollasia hienoja ihme juttuja, et tapahtuu jotai minkä ois oikeesti pitäny johtaa kuolemaan, mut silti se vaan kuvailee sitä kuolemista ja hahmo saattaa elää vaikka ois kuollukkii. Se on jännää luettavaa.

Rakastan haamuja ja yliluonnollista ihan hirveesti, ja saan siitä ainakii jotai jännitystä omaan, tylsään elämääni.

Todellisuudenpako on itseasiassa aika kivaa. Harrastan sitä just lukemisella ja pelaamisella, ja toisinaan kirjottamisella. Saa unohtaa kaiken muun, tän ilkeen maailman ja keskittyy vaa siihe oman tai jonku toisen luomaan maailmaan.

Mut mie taijan nyt lopetella nää syvälliset pöpötykset ja laittaa tän biisimemen tähän taas. Aika monta noista jo rästissä, mut se on iha kivaa toisaalta, tykkään tälläsistä!

~~Day 01 - Your favorite song~~

~~Day 02 - A song that makes you happy~~

~~Day 03 - A song that makes you sad~~

~~Day 04 - A song that reminds you of someone~~

~~Day 05 - A song that reminds you of somewhere~~

~~Day 06 - A song that reminds you of a certain event~~

~~Day 07 - A song that you can dance to~~

~~Day 08 - A song that makes you fall asleep~~

~~Day 09 - A song from your favorite band~~

~~Day 10 - A song that no one would expect you to love~~

~~Day 11 - A song that describes you~~

~~Day 12 - A song from your favorite album~~

Day 13 - A song that you listen to when you're angry

Day 14 - A song that you listen to when you're happy

Day 15 - A song that you listen to when you're sad

Day 16 - A song that you want to play at your wedding

Day 17 - A song that you want to play at your funeral

Day 18 - A song that makes you laugh

A SONG THAT YOU LISTEN TO WHEN YOU'RE ANGRY

Ketutusmusiikiks sopii aika moni. Yleensä jos oon oikeesti tosi kettuuntunu kaikkeen, ni saatan laittaa huutamaan iha vaa jotai musiikkia mikä tuntuu sillä hetkellä hyvältä. Mut yks biisi, joka yhessä välissä oli miun luottobiisi ku olin ärsyyntyny, ni oli kyllä My Chemical Romancen biisi I'm Not Okay. Älkää ajatelko nimee tai sanoja, koska en niitä oo koskaan tässä tapauksessa kattonu, se biisi on vaa sellane raivokas, ja ku video lisätään siihen, ni se on ollu aina hyvää vihanpurkumusiikkia :D Oon kerran aikasemminkii I'm Not Okayn tähän linkittäny, ja tyydyn nyt tällä kertaa vaa linkkiin joka vie siihen postaukseen. Tässä.

A SONG THAT YOU LISTEN TO WHEN YOU'RE HAPPY

Tää on vaikee. Ku yleensä oon ilonen perusmielialaltani, ja jos oon oikeesti toooosi onnelinen ni... en tiiä. En oikein tukeudu musiikkiin sillo ku on hyvä fiilis. Lähinnä se on pahan päivän piriste, tai sit muuten vaa kuuntelen musiikkia ku tekee mieli.

Mut jos ajatellaan, et mikä biisi tekee olon onnelliseks? No, siihen voisin vastata MCRn Dead! tai Welcome to the Black Parade, mut ku oon nekii jos aikasemmin linkannu tänne. Tai sit kuuntelen Ärztee/Farinia ku oon oikei ilone ja tekee miel jotai kuunnella... En oikeesti osaa sanoo tähän mitää. Musiikki ei yleensä riipu miun mielialasta, eikä miun mieliala musiikista (paitsi jos musiikki on tosi tsemppaavaa/naurattavaa). Siispä, en vastaa tähän mitää. En vaa osaa vastata mitää.

A SONG THAT YOU LISTEN TO WHEN YOU'RE SAD

Taas sama: musiikki ei määrää miun mielialaa eikä miun mieliala musiikkia. Voin kuunnella masentavaa musiikkia vaikka oisin kuin hilpeellä tuulella, ja voin kuunnella tosi hilpeetä musiikkia vaikka oisin kuin surullinen. Ja kaikenlisäks oon harvoin surullinen ja itken sitäkii harvemmin. Mut monesti, jos oon surulline ja haluun kuunnella musiikkia, ni kuuntelen lempibändejäni, eli tässä tapauksessa joko Ärzteä tai MCRää.

Mut ei miulla oo mitään tiettyä biisiä... jos olis, ni lopulta se kääntyis siihen et aina sen biisin kuullessa tulis ittelle paha olla. Et ehkä parempikii nii. Eli tähänkää en vastaa mitää muuta ku et kuuntelen iha vaa satunnaisesti sitä mikä nyt tuntuu hyvältä, ja yleensä kuuntelen levy kerrallaan muutenkii.

A SONG THAT YOU WANT TO PLAY AT YOUR WEDDING

Tähän päätin vastauksen jo jonki aikaa sitte.

En oo koskaan seurustellu, en oikeestaan ees haluu ainakaa tällä hetkellä, ahistaa ajatus jostakusta joka roikkus koko aika lahkeessa ja vaatis tietää kaiken et mihi meet ja mitä teet. Enkä haluu koskaan naimisiin, enkä pääsis ees kirkossa ku en oo käyny riparia mut ei haittaa. Mut jos joskus nii käy, et meenkii naimisiin, mitä epäilen, lupaan soittaa tän biisin siellä :D

En tiiä ees miks, miusta vaan tuntuu et tää ois kaikista sopivin!

Die Ärzte - Himmelblau

Mut nyt. En oikein tiiä mitä teen. Saatan mennä pelaa simssiä (taas). Mut kohta jokatapauksessa suihku kutsuu, mut kattoo nyt mitä tässä saan päätettyä, pelaanko vai en vai mitä lie, mutta... seuraavaan kertaan taas!

Nicht allein

2010-04-30T16:18:00.002+03:00

Taisin keksiä, et minkätakia miun unirytmi kääntyy nii kamalan helposti päälaellee, et ei kestä ees paria yötä pitempään kunnollisena.
Se johtuu varmaan siitä, et oon nii sikeeuninen. Pärjään päivän ihan hyvin jollai 8-9 tunnin unilla, mut silti jos ei tarvii herätä minkää takia ni nukun helposti 11-12h vaikka ei oiskaa mitään univelkoja. Esimerkkinä tää viikko, tiistai-iltana otin melatoniini-"lääkkeen" et nukahtaisin, nukahinkii joskus yhen aikaan yöllä, tosin heräilin vähän väliä ja lopullisesti heräsin joskus 08.00, eli olin nukkunu n. 7 tuntia. Illalla en meinannu saaha unta, ja nukahin kuitenkii joskus 3:lta. Heräsin sitte päivällä joskus... oliskohan ollu neljän aikaan tai vastaavaa. Seuraavana iltana ei meinannu saaha taas unta ja nukahin joskus viijeltä, tänää heräsin kyllä jo joskus yhen ja kahen välillä, mut siis...

Ajan tässä takaa sitä, et pärjään 8-9 tunnin yöunilla, mut jos ei oo tarve herätä ni tykkään nukkua (nukkumine on ihanaa sillon ku herää unesta, mut ärsyttävää sillon ku yrittää nukahtaa) ja nukun tosi helposti kellon ympäri -> oon pirtee -> en saa unta -> nukun taas kellon ympäri -> seuraavana yönä sama homma.... tuollanen oravanpyörä, koko ajan kääntyy vähintään tunnilla se nukahtaminen, ku lopulta ollaan taas siinä et saan unta vasta 5-6 aamulla.
Ja helppoha se ois jos pystyis nousemaan joka aamu samoihin aikoihin ja nukahtaa samaan aikaan, mut ku se jos mikä on jotai ihaninta loikoa sängyssä ilman kiirettä lähtee mihinkään! Ja sit tosiaan nukun herkästi ns. liian pitkään ja oon liian pirtee nukahtaakseni illalla 00-01 aikoja. Toistinkoha itteeni jo tarpeeks monta kertaa?

Yks ongelma on kanssa, et illalla ku koittaa nukahtaa ni tuntuu ettei mikään asento oo hyvä! Jatkuvasti joko pää tyynyllä tai pois tyynyltä, peitto alla tai päällä, kylellään, selällään, puolittain mahallaan, ja ei mitää, kaikki tuntuu tosi huonoilta! Ja sit lopulta kyllästyn, sytytän valon ja alan lukemaan.

Tää on kieltämättä tosi outoo miulle. Miulla ei koko pienen elämäni aikana koskaan ole ollu nukahtamisvaikeuksia tai uniongelmia, ja nyt näitä on suunnilleen joka yö. Voi kyllä johtua siitäkii, et söin reilun vuoden sitä Ketipinoria, jonka yks ärsyttävä piirre oli väsyttäminen. Joten illalla sai hyvin unen päästä kiinni, mut sit taas aamulla oli ihan saakelin vaikee päästä unesta irti. Siis kuvitelkaa, oot nukkumassa ja pitäis herätä, mut tuntuu ettei silmät aukee etkä oikein saa tajuntaa hereille, vaa roikut nii tiukasti siinä unessa et melkein pahaa tekee. Just sellasta sen kaa oli, ja se oli haitaks koulunkäynnin kanssa, ja siitä syystä sen lopetinkii (lääkärin luvalla toki) sillon.

Saa nähä et auttaako asiaa yhtään sit se, et jos saan lopettaa tuon Peratsinin. Se tekee välillä nii kamalan rauhattoman ja levottoman olon, ettei oikei ees nukahtamaan pysty ku ei kestä olla aloillaan tekemättä mitää. Ja pitää varmaan melatoniinia pyytää lisää, ainakii saan sillä unta. Se ku on enempikii luonnon oma lääke ku mikää iha oikee lääkelääke, melatoniinia ku ihmisen pää erittää ittestään, ja sen pitäis auttaa sitä unirytmiä kääntymää oikein päin. No ainakii keskiviikkona se toimi... heräsin 8:lta enkä saanu enää unta.

Lueskelen taas Peratsinin lääkeselostetta, ja mitä mahollisia haittavaikutuksia sillä voi olla. Laitan punasella ne, mitkä miulla on nyt.

4. PERATSININ MAHDOLLISET HAITTAVAIKUTUKSET

Kuten kaikki lääkkeet, myös Peratsin voi aiheuttaa haittavaikutuksia. Kaikki eivät kuitenkaan niitä saa.

Erityisesti hoidon alkuvaiheessa perfenatsiini saattaa aiheuttaa väsymystä, joka kuitenkin hoidon jatkuessa vähenee. Muita mahdollisia haittavaikutuksia on lueteltu alla.

Yleiset haittavaikutukset (useammalla kuin 1 potilaalla 100:sta, mutta harvemmalla kuin 1 potilaalla 10:stä:
• ruokahalun muutokset ja painon vaihtelu
• verenpaineen lasku
• lievät verenkuvan muutokset
• kuukautishäiriöt
• rintojen kasvu ja arkuus
• iho-oireet (kuten nokkosrokko, ihottuma, kutina, valoyliherkkyys tai muut iho-oireet)
• äkilliset lihasten liikehäiriöt
• motorinen levottomuus (esim. kyvyttömyyttä pysyä paikoillaan)
• Parkinsonin taudin kaltaiset oireet, kuten vapina ja jäykkyys
• pitkäaikaisessa hoidossa pakkoliikkeet ja suun ympäristön vapina.

Melko harvinaiset haittavaikutukset (useammalla kuin 1 potilaalla 1000:sta, mutta harvemmalla kuin 1 potilaalla 100:sta)
• huimaus ylösnoustessa
• suun kuivuminen
• virtsaamisvaikeudet
• ummetus
• lähinäön heikkeneminen
• ahdaskulmaglaukooman paheneminen
• sydämen sykkeen nousu
• muistihäiriöt
• kouristuskynnyksen aleneminen,
• potenssin heikkeneminen
• kivulias, pitkittynyt erektio ja ejakulaatiovaikeudet.

Harvinaiset ja hyvin harvinaiset haittavaikutukset (harvemmalla kuin 1 potilaalla 1000:sta):
• sydämen rytmihäiriöt
• sydänpysähdys
• näköhäiriöt
• sukupuolisen halun muutoksia
• orgasmin viivästyminen
• karvoituksen lisääntyminen
• vakavat verenkuvan muutokset
• sokerin sietokyvyn muutokset
• oireyhtymä, jossa esiintyy kouristuksia, kuumetta, lihasjäykkyyttä ja tajunnan tason alenemista

No ei siinä kauheen paljoo oo, mut kyllä ne isoilta tuntuu, ja ku ei oo pelkästään noita. Ja tosiaan ku tuokii levottomuuden tunne on niiku koko ajan päällä, ja oikeesti haittaa jo elämääkii ku tuntuu ettei voi vaan olla, ja oottamine on ihan hirveetä puuhaa.
No mutta, kuhan tää vappu tästä menee ni sit pääsen varmaa lääkärin juttusille, ja voin sanoo tuosta Peratsinista. Toivon mukaa saan sen sit lopettaa.

Nyt taas biisimeme!

~~Day 01 - Your favorite song~~
~~Day 02 - A song that makes you happy~~
~~Day 03 - A song that makes you sad~~
~~Day 04 - A song that reminds you of someone~~
~~Day 05 - A song that reminds you of somewhere~~
~~Day 06 - A song that reminds you of a certain event~~
~~Day 07 - A song that you can dance to~~
~~Day 08 - A song that makes you fall asleep~~
~~Day 09 - A song from your favorite band~~
~~Day 10 - A song that no one would expect you to love~~
~~Day 11 - A song that describes you~~
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh

Tää on taas tätä, et pyyvetään ihan liikaa. Mie en osaa eritellä miun lempibändejä keskenään, en osaa vertailla niitten levyjä ja biisejä keskenään, kaikenlisäks Ärztellä on nii saakelin monta levyä joista ainakii pari tai kolme on miun lemppareita, joista en osaa sanoo parasta. Mut tehään tässäkii samaten ku tehtiin tuon favorite band -osan kanssa: yks MCRltä ja pari (tai useempi) DÄ:ltä.

My Chemical Romance - House of Wolves (The Black Parade)

Ja taas kerran kysymys: miksi? Kyseessä oleva levy on siis MCRn kolmas ja tällä hetkellä viimesin, The Black Parade. TBP:ssä on kaikkee hienoo, sen biisit on jokaine iha omallaisiaan ja erilaisia, nerokkaita, älyienoja melodisesti ja muutenkii nii mahtavia. Oon tältä jo linkannu biisit This Is How I Disappear, eli se joka on miun lempibiisi tältä bändiltä, ja sit myös biisin Welcome to the Black Parade, joka on yks hienoimpia biisejä ikinä.
Päätin sitte valita Wolvesin, koska tykkään tästä biisistä kanssa paljon ja tää on yks parhaimpia TBP:ltä, ja yleensäkkää MCRltä, ja se on yks biisi tältä levyltä, joka on yks miun lempilevyjä kautta aikojen :)

Die Ärzte - Nicht allein (Schwarzes Geräusch)

Die Ärzte - Nichts in der Welt (Rotes Geräusch)

No tyydyn sit kuitenkii vaa näihin kahteen. Geräusch on siis Ärzten, vuonna 2003 ilmestyny tupla-albumi. Se sisältää ihan älyhyviä biisejä, ja tykkään siitä levynä tositositosi paljon. Miusta nää kaks sopi tähän hyvin, koska kummallakii on aika sama nimi, ja kumpikii on tosi upeita biisejä. Etenkii Nichts in der Welt ajaa kylmät väreet pitkin selkää pelkästä ajatuksesta jo.
Katoin nyt ekaa kertaa Nicht alleinin sanat, ja täytyy sanoo et tykkäsin. Ymmärsin ne jopa. äsken katoin yhen Belan biisin, enkä tajunnu sanoista yhtään mitään...

Mutta mutta, mie lähen tästä hakemaa äitin töistä ja ostamaa miulle lisää maitoo. Päätin tässä, et ku nää memet on aina nii kauheen kivoja, ni ku pääsen kotii ni etin varmaa näitä lisää jostai :D

Unia

2010-04-30T02:45:00.000+03:00

Voivoi, taas se meni tähän. Innostuin kirjottamaa tarinaa (Belafarinista hehheh), sit eksyin sen pohjalta Youtubeen, rupesin siivoomaan huonetta (ajotus on aina aika mahtava...) ja sit muistin unen ja tuli tarve kirjottaa ne tänne.

Juu no, niitä unia vois kutsuu enempi jo painajaisiks. Ainoo etten herää niistä kesken kaiken, mut ne on laajalti tosi ahistavia ja sit seuraavana päivänä ne häilyy vähän väliä mielessä ja ahistelee jossain taustalla aina hetkittäin.

Ensimmäine uni. Nään laajalti unia siitä, et ajan autoo ja jarrut ei toimi. Nii kävi tänäkii yönä.
Istuin autossa ja miun täti istu miun vieressä. Fakta et unen ymmärtää paremmin: Ne on oikeesti ostanu uuven auton tässä pari kuukautta takaperin.
Auto oli siis meijän pihassa, ja meijän piha oli yllättävän pitkä. Lähin peruuttamaa aika vauhilla, ja sit yhtäkkiä täti sanoo "Varo meijän autoo!", ja nään sen yllättäen taustapeilistä, mut jarrut ei toimi ja rysäytän TÄYSIÄ siihen niitten autoon! Niitten auto on oikeesti valkonen, mut unessa se oli tummansininen ja enempi joku traktori. Hävetti ihan hemmetisti et olin menny rikkomaa niitten uuven auton sillä tavalla, ja pelkäsin nähä sitä joka sen auton oikeesti omistaa (eli tädin miesystävä), ku en halunnu olla paikalla ku se kerrottas. Mut sit ku se sai tietää, ni se kieltäyty ite maksamasta mitään vakuutuksia vaa et miun pitäis maksaa kaikki.
Se oli oikeesti iha jumalattoman ahistava.

Ja sit toisessa unessa (joo, nään usein montakii unta samana yönä) olin miun toisen tädin luona. Sen miehellä on tapana käyttää alkoholia, ja monet kerrat oon nähny sen humalassa. Ei se muute oo kovinkaa pelottava tai mitää, mut mie nyt ite tuppaan pelkäämään humalaisia ihmisiä, etenkii miehiä...
Unessa olin siis tädin ja niitten luona, mut niitten "kerrostaloasunto" oli tosi outo, näin aika tarkkoja yksityiskohtia sieltä kyllä, ja muistan etenkii ihmetelleeni niitten kulmikkaan puoliympyrän muotosta lasiparveketta, ku se oli melkein päälekkäin vierekkäise parvekkeen kanssa.
Niillä oli suihku siinä olohuoneessa, ja olin siinä sitte suihkussa jonku pöyvän vieressä ku samalla vieressä täti selosti jotai ja puhuin sen kaa. Sit yllättäen se sen mies tulee sieltä jotai käytävä pitkin ja ilmaantuu siihen vähän matkan päähän. Siinä miun vastapäätä oli ovi johonkii makuuhuoneeseen. Se tädin mies sitte seisahtu siihen, se oli käyny ite suihkussa ja näin sen unessa siinä alasti, yyyyak :| Juu, se jäi tuijottaa vissiin tai jotai, ja täti sille sit sano et "No hus nyt siitä sinne!" ja hääti sen pois. Miun pikkusiskot tais olla sielä huoneessa, mut ne oli paljon pienempiä ku nykyään.
Sit jossai välissä se tädin mies oli taas siinä ovella, ja sit mie kävelin siihen ja laitoin sen oven kiinni.

Oikeesti HYRRR miten ahistavia unia! Mitähän ens yönä...

Siitä puheen ollen, taijan tästä nyt sammutella koneen ja painuu tuonne peiton alle lukemaan, ja jos sit sais vaikka joskus taas vaihteeks untakii. Huoh... tää miun unirytmi on aina yks täydellinen katastrofi. En vaa saa piettyä sitä kasassa millään. Sano kuka tahasa mitä hyväsä, en vaan kykene siihen!

Uaaaaagh Peratsin!

2010-04-29T22:54:00.001+03:00

Hyh, nyt yllättäen jotenkii ihan mielettömän levoton olo. Oikeesti sellane et tuntuu et joka solu haluu jotai tekemistä, ei vaan vois olla aloillaan ja olla. Tää koneella istuminen ja tääkii et näpyttelen koko ajan foorumilla ja mesessä ja nyt tänne, tuntuu siltä et on iha liian rauhallista menoa. Kamalan rauhaton olo. On silleen osittain tekemistäkii, ku nyt kirjotan ja sit mesetän samalla, mut silti jotenkii... Pitäis suunnilleen voija pomppia ku superpallo pitkin seiniä ja kattoa et ei ois nii turhauttavaa. Taijan tietää nyt miltä AD/HD:n omistavista(tai omistamista) ihmisistä, etenkii lapsista, tuntuu.
Huhhuh, tulee melkein kuumakii jo ku ajattelee tätä miten rauhaton olo nyt on. Pakko saaha lopettaa tuo typerä Peratsin.

Eipä miula tässä muuta sitte, tää päivä oli taas perus ensaauntaeka-nousenylös-koneelle-meen siskon ja äitin kaa kauppaostoksille-kotiikoneelle -päivä... Vielä ei oo työkkäristä tullu puhelua, ja lääkäri on lomalla vapun yli.
Eile kävin siellä H&M:ssä, mut eipä se iha kamalan ihmeelline paikka ollu. En eilen löytäny sieltä mitää, ehkä siks et suurin osa siellä oli kesävaatteita JA et oltiin jatkuvasti jonkun tiellä ku se oli iha tupaten täynnä porukkaa.

Nyt biisimemehöskän kimppuun.

~~Day 01 - Your favorite song~~
~~Day 02 - A song that makes you happy~~
~~Day 03 - A song that makes you sad~~
~~Day 04 - A song that reminds you of someone~~
~~Day 05 - A song that reminds you of somewhere~~
~~Day 06 - A song that reminds you of a certain event~~
~~Day 07 - A song that you can dance to~~
~~Day 08 - A song that makes you fall asleep~~
~~Day 09 - A song from your favorite band~~
~~Day 10 - A song that no one would expect you to love~~
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh

Tähän sopii ehottomasti Die Ärzten biisi Allein, mikä siis meinaa yksin. Oon siitä aikasemmin tehny postauksenkii, tämän. Ensimmäine joka on kolahtanu minuu sanojesa kannalta (tietty paaaljon sen jälkeen ku tykästyin biisin melodiaan, eli pari viikkoo sitten vasta luin sanat ekaa kertaa kunnolla ymmärtäen ne).

En DÄ'n sanoja oikei muuten tiiä nii paljoo ettäkö osaisin tähä vastata muulla ku Alleinilla, enkä jaksa alkaa noita selaamaan läpi, ja muilla bändeillä on biisejä joitten sanoja en osaa ymmärtää. Mut yks vanha DÄ-biisi on kyllä, joka kuvaa minuu erittäin hyvin :D Nimittäin Vollmilch, eli "Täysmaito".

Die Ärzte - Vollmilch (1982)

Siinä on sen verta yksinkertaset sanat, et osaan ne itekkii kääntää enkuks, joten tässä on miun oma vapaa käännös :D

DIE ÄRZTE - VOLLMILCH

You drink Whiskey, you drink Whiskey, you drink Whiskey

He drinks beer. I drink wholemilk! Sweet, white wholemilk

You drink Whiskey, he drinks beer, I drink wholemilk ...
You are a Punkrocker, but it doesn't pass for me

Because I drink wholemilk ...

You are a bear, I'm a bull, I drink wholemilk ...

You want your girl

He wants his rubber toy, I want wholemilk ...

You drink Whiskey, he drinks beer

I drink wholemilk, I drink wholemilk

Whole, whole, whole, whole, whole, whole, whole, whole

Wholemilk, wholemilk, wholemilk, wholemilk ...

Jep. Rakastan maitoo ;)

H&M-päivä!

2010-04-28T13:16:00.002+03:00

Pelasin taas koko eilisillan simssiä, oli kivaa! Tuon nukahtamista, tai unirytmiä auttavan, lääkkeen otin joskus yheltätoista, ja sänkyyn pääsinkii jo kahentoista jälkeen. Luin taas vähä Poeta ja Karvisia, ja koitin nukahtaa. No, kyllähä mie nukahinkii, mut tuo lääke on vähä sellane ihmeellinen et viimekii yönä melkein puolet meni siihen et tuntu etten ollu nukahtanu, ja heräilin vähän väliä. Joskus vaille neljä yöllä heräsin iha yllättäen ja olin taas pirtee ku peipponen, enkä iha heti meinannukkaa saaha unta uuestaa, mut nukahin kuitenkii.
Kaheksalta iskä tuli tuomaan vettä, et otan sen Peratsinin (joka on aiheuttanu miulle jonkillaista keskittymisvaikeutta, unohtelemista, satunnaisia blackoutteja [tosin vasta yhen, mut se oli pelottavaa ku olin autolla keskellä risteystä], sitä ettei mitää saa aikaan ku ei jaksa alottaa, ja jos alottaa ni sit yhtäkkiä ei huvitakkaa, tai sit ei jaksa ku ei vaan huvita; sitä et tuntuu ettei voi vaan olla aloillaan vaan pitäis koko ajan tehä jotai ja oottamine on ihan tuskaa... että silleesä, ei AIVAN sovi miulle. Mut kuhan lääkäri palailee lomilta ni pitää kattoo et jos tän sais lopetettua.) ja otinkii sen, mut sitpä en saanukkaa enää unta. Pyörin jotai tunnin ja nousin sitte yheksältä, ja nyt taas väsyttää koska on PÄIVÄ. Miusta tuntuu et tää päivänvalokii saa miut väsyneeks, koska illalla ja yöllä oon aina iha pirtee ja virkistyn ja jaksan melkei vaikka mitä.

Oon sit tässä sen jälkee ollu vaan koneella eri foorumeilla ja nii pois päin, eli sitä normaalia. Mut kohta puolin alan laittaa itteeni valmiiks (=en siis meikkaa tai mitää muutakaa, kuhan käytän tätä sanontaa) ku lähen tosissaan Janitan kaa tänää sinne tänää avattavaa H&M:n käymään! Jee!

Mut vielä loppuun tää biisijuttu, taas kerran :D Ja myös siis eilisen päivän biisi, ku tosiaan pelailin sitä simssulia ni en ollu eilen täällä vammaamassa.

~~Day 01 - Your favorite song~~
~~Day 02 - A song that makes you happy~~
~~Day 03 - A song that makes you sad~~
~~Day 04 - A song that reminds you of someone~~
~~Day 05 - A song that reminds you of somewhere~~
~~Day 06 - A song that reminds you of a certain event~~
~~Day 07 - A song that you can dance to~~
~~Day 08 - A song that makes you fall asleep~~
Day 09 - A song from your favorite band
Day 10 - A song that no one would expect you to love
Day 11 - A song that describes you
Day 12 - A song from your favorite album
Day 13 - A song that you listen to when you're angry
Day 14 - A song that you listen to when you're happy
Day 15 - A song that you listen to when you're sad
Day 16 - A song that you want to play at your wedding
Day 17 - A song that you want to play at your funeral
Day 18 - A song that makes you laugh

From my favorite band? Ohops, enkku jäi päälle! Puhunu nii paljo nyt kahen saksalaisen DÄ-fanin kanssa mesessä enkkua, että :'D No joo... Mut siis jos tätä on lueskellu ni vissiin käyny ilmi, että miulla on kaks lempibändiä: Die Ärzte ja My Chemical Romance, jotka on kummatkii miulle yhtä tärkeitä. Tai no, jos puhutaan tunnearvosta ni MCR omaa sitä enemmän ku DÄ, mut taas musiikillisesti kumpikii bändi on täynnä neroja enkä osaa enkä ees halua mittailla näitä kahta mahtavuutta keskenään. Joten, laitan biisin kummaltakii.

MY CHEMICAL ROMANCE. Siltä voisin laittaa biisin I'm Not Okay.
Miksi? Ku kuulin näitä ekan kerran, kuulin ekana näitten viimesimmän levyn eli The Black Paraden biisejä, ja ku yheltä nettikaverilta aikanaan sain näitten biisejä, ni siellä TBP:n seassa oli myös näitten toiselta albumilta tää biisi, I'm Not Okay. Tykästyin siihen ihan älypaljon! Ja video on miun suosikki, koska sillä on miulle oma merkityksesä: oon ollu koulukiusattu ja hyljeksitty ja nii pois päi, jote se on yks sellane joka on kannustanu minuu eteenpäi ja olemaa välittämättä siitä mitä toiset tekee tai sanoo. Laitan tähän sen virallisen videon.

MCR - I'm Not Okay

DIE ÄRZTE. Näiltäpä voisin laittaa biisin... Elke.
Miks sitte tää? Elke on yks miun lemppareita näiltä, tykkään ihan kamalasti Farinin äänestä siinä, ja muutenkii koko biisi on ihan mahtava! Sen melodia, laulu, kitarat... siis kaikki. Tarviiko sitä enempää ees selitellä?

Die Ärzte - Elke

Ja sitte biisi, mistä kovin moni ei uskois miun tykkäävän... No ehkä Ärzten Die Banane, mut toisaalta, sen oon jo linkittäny. Ehkä laitan sitte tähän Bela B.:n (DÄ'n rumpali ja se miun suosikki :D) sooloprojektin biisin Liebe und Benzin. En yleensä tykkää hitaista, ja jos yhtään tuntee minuu ja miun musiikkimakua ja mieltymystä biiseihin, ymmärtää mitä tarkotan jos kuuntelee sen. Mut Liebe und Benzin on vaa nii hiton kaunis biisi! Joten...

Bela B. - Liebe und Benzin

Mutta, nyt miun pitää alkaa lähtemää! :)